sunnuntai 14. heinäkuuta 2019

Teoriaa virallisesta salaisuudesta


Siis salaliittoteoriaa

Medialla ja valtaosalla tavan kansasta menee täysin ohi, ovat käsitteet kuten "salaliitto" ja "teoria", sekä tietysti niiden yhdistelmä "salaliittoteoria". Otetaan siis alkuun muistutuksena tämä osa uusintana: "Teoria on mietiskelevä ja rationaalinen tyyppi abstrahoidusta tai yleistävästä ajattelusta, tai sellaisen ajattelun lopputulos. ... Teoria ei ole sama asia kuin hypoteesi. Teoria tarjoaa selittävän kehyksen jollekin havainnolle. Selityksen oletuksista seuraa joukko mahdollisia hypoteeseja, joita voi testata. Teoria voi näin saada tukea tai tulla haastetuksi." - wiki.

Mikä siis erottaa "salaliittoteorian" ja "virallisen tarinan teorian" toisistaan? Nimen lisäksi... kertoja ja paikka missä teoria kerrotaan "totena". Kyllä, monessa salaliittoteoriassa ne todisteet joihin teoria perustuu ovat lievästi sanottuna kyseenalaisia, mutta toisissa voidaan samaa sanoa virallisesta tarinastakin. "Skeptikkoyhteisö" osaa yleensä tunnistaa teoriat siitä erilleen, onko asiasta julkaistu vertaisarvioituja julkaisuja. Eli onko joku käyttänyt rahaa asian todistamiseen ja laittanut oman uransa pantiksi kun "konsensusta" vastaan tehdyt löydöt tuppaavat lopettamaan sen uran lyhyeen. Tieteen kanssa moisella ei enää ole juurikaan tekemistä, mutta tämän myöntäminen on myös tutkijan uraa haikailevalle naula arkkuun.

Jos sananvapaus olisi muutakin kuin kaunis sana paraatipuheissa, tämä "tieteen" ongelma olisi ratkaistavissa. Jokainen teoria on voitava kyseenalaistaa ja koska tiede ei ole enemmistön päätös, olisi jokainen teoria mistä tahansa asiasta tutkittava perusteellisesti läpi ja osoittaa ne "tätä emme tiedä, mutta jos näin on niin sitten myös näin..."-kohdat huolellisesti. Media voisi kantaa vastuunsa muutenkin kertoessaan tieteen tekemistä löydöistä, mutta ei nyt sentään niin utopistisiin kuvitelmiin mennä tässä kohtaa.


Muutama esimerkki "teorioista"

Ilmastohömp... siis ilmastonmuutos, eli entiseltä nimeltään kasvihuoneilmiö ja muut valitut selitykset on loistava esimerkki tieteen väärinkäytöstä ja rahan vallasta virallisen tarinan muodostumisessa. Ilmastopaniikki, tuo tämän hetken viimeisin iteraatio teoriasta, jonka mukaan me kuollaan kaikki koska lihaa syövä heteromies ei maksa riittävästi ilmastoveroja, on siis teoria ja ennustus tulevasta. Siis ennustus, arvaus tulevasta, perustuen teoriaan jonka tiedetään satavarmasti sisältävän lukemattomia tuntemattomia muuttujia. Ja tämä on "tiedettä" johon meidän tulisi uskoa? Tiedettä, jonka konsensus on vahvistanut ja meidän tulisi toimia sen ennustuksen mukaan tekemällä toimia joiden lopputuloksesta tiedämme vielä vähemmän?

9/11 virallinen teoria, eli miksi kaksoistornit ja WTC7 (plus ne muut pienehköt outoudet samana päivänä) on myöskin teoria tapahtumille. Todisteet kun onnistuttiin tuhoamaan ja ainoat jäljelle jääneet pääosin vahvistetut asiat olivat ne jäljelle jääneet romukasat ja valtava joukko ihmisiä, joiden omaiset katosivat. Se virallinen raportti asiasta on siis teoria, johon on jouduttu olettamaan jos jonkinmoista asiaa että tarina saatiin täsmäämään haluttuun lopputulokseen. Tahot, jotka ovat jääneet lukemattomia kertoja kiinni valehtelusta, tarjosivat "todisteita" tukemaan sitä teoriaa jonka kyseenalaistaminen on täysin foliohattuosastoa. Lukemattomia todisteita, jotka kumoavat yhden jos toisenkin osan tästä virallisesta teoriasta on esitetty, mutta niitä ei oteta huomioon koska ne tulevat vääriltä lähteiltä.

Samankaltaisia esimerkkejä löytyy kaikkialta, missä jokin tietty sanoma halutaan puskea läpi ja "tiede" otetaan mukaan pönkittämään tarinaa. Muutama hajanainen todiste, jotka usein kumotaan myöhemmin, riittää rakentamaan teorian jota sitten markkinoidaan kansalle mediassa. Tätä ei tietenkään haluta myöntää ja "faktantarkastajat" voivatkin loistaa tässä kohtaa - ainoastaan virallisten tahojen antamat teoriat ovat kelvollisia. Koska eiväthän vallanpitäjät kansalleen valehtelisi tarkoituksella? Täysin mahdoton ajatus monelle onkin se, että joku virallisessa asemassa oleva saattaisi käskystä tuottaa todisteita ja selityksiä todisteille, jotka eivät tarkemmin tutkittuna pitäneetkään paikkansa. Lännessä ollaankin laiskistuttu tässä kohtaa: kaikesta syytetään Venäjää, sen sijaan että edes vaivaudutaan tekaisemaan edes auttavasti uskottavia todisteita ja teorioita niiden pohjalta.


Narrin horinoita

Jokainen "hyvä ihminen" kuitenkin tietää, että virallisen tarinan teoriat ovat oikein ja vaikka niitä välillä joudutaankin uusimaan, ovat ne kuitenkin ainoita luotettavia versioita mistä tahansa asiasta. Kaikki niitä tarinoita vastaan puhuvat ovat salaliittoteoreetikoita, eli foliohattuosastoa ja niistä puhuvia ei tarvitse ottaa vakavasti mistään muustakaan asiasta. Sinänsä toki ymmärrettävä kanta, koska missään vaiheessa ei kouluissa opeteta arvioimaan tiedon todenperäisyyttä saatikka edes erottamaan todisteen ja teorian toisistaan.

Onko siis ihme, että internetin aikakaudella tietoa yritetään peittää enemmän kuin koskaan ennen ja väärinajattelijoita sensuroidaan kiihtyvällä tahdilla? Vapaa tiedonkulku ja sananvapaus ovat oikeuksia, joista on tapeltu pitkään ja mahdollisesti tullaan taistelemaan yksi ihmiskunnan suurimmista sodista. Vallanpitäjät eivät halua vapaata ja itsenäisesti ajattelevaa ihmistä osaksi luomaansa yhteiskuntaa, koska vapaa ja itsenäisesti ajatteleva ihminen ei niele ihan mitä tahansa satua todesta. Älynlahjoilla ei kuitenkaan totuutta voi tunnistaa, mutta se auttaa kummasti epäloogisten tarinoiden tunnistamisessa.

Onneksi narreilla on vielä sen verran sananvapautta jäljellä, että voimme moisia epäkohtia nostaa esiin ja funtsia syntyjä syviä kunhan emme vaan tuo aatteitamme liian näkyvästi julki. Toisten omaisuuden rikkomista pidetään yleensä huonona asiana ja ovathan ne omat uskomukset ja illuusiot toki jokaisen omaa omaisuutta? Jokainen siis muodostakoon omat teoriansa, saatavilla olevien tietojen mukaan. Ja kuten aina, älä usko mitä sanon - tutki mitä sanon. Oman teoriani mukaan virallinen tarina on suuri salaliitto, kietoutuneena lukemattomiin muihin salaliittoihin.

torstai 11. heinäkuuta 2019

"Hyvän ihmisen" paradoksi


Mikä ihmeen "hyvä ihminen"?

Jokainen määrittänee "hyvän" ja "pahan" omalla tavallaan, mutta lähes jokainen on siitä samaa mieltä mieltä että nämä kaksi ovat toistensa vastakohtia ja täten toisiaan vastaan. Onko tämä dualistinen näkemys sitten hyödyllinen, siitä voidaan myös väitellä sekä siitä, sopivatko nämä selvästi kristinuskoon liitettävät sanat edes tehtäväänsä. Mutta jätetään nuo pohtimiset toiseen kertaan ja funtsitaan sen sijaan millainen paradoksi koko "hyvä ihminen" voikaan olla. Mitä ominaisuuksia "hyvällä" ihmisellä sitten tulee olla, että hän olisi "hyvä ihminen"?

Jos valtiovallalta kysyy, hyvä kansalainen on semmoinen, joka maksaa kiltisti veronsa, käy äänestämässä aina kun käsketään, ei riko lakeja ja omaa yhtäläisen arvopohjan vallanpitäjänsä kanssa. Tämä "arvo pohja" tosin vaihtelee jatkuvasti, joten siinä sallitaan tietyiltä osin hieman eri näkemyksiä, kunhan vaan pitäydytään niissä tutuissa ja turvallisissa asioissa, joita media päivästä toiseen toitottaa. Hyvä kansalainen siis seuraa valtamedian uutisointia ja seuraa heidän antamiaan neuvoja oman kykynsä ja arvojensa mukaisesti. Hyväntekeväisyyteen ja vapaaehtoistyöhön myös kannustetaan, koska valtiovalta ei kykene kaikkia kansalaisiaan auttamaan...

... vaikka se olisi sen lähestulkoon ainut tehtävä. Samalla kun siis hyvä kansalainen tekee miten käsketään, hän samalla rahoittaa korruptiota, kannattaa kleptokratiaa, noudattaa sääntöjä joista on kaikille haittaa ja nyökyttelee mukana kun poliitikot valehtelevat kiiltävin silmin etteivät he nyt vaan kykene kaikkea korjaamaan koska kansalta varastetut rahat on jo annettu omille kavereille. Samalla kaikki se valtava työ, jota muita ilmaiseksi auttavat tekevät, valuu lähinnä vallanpitäjien kavereiden taskuun ja kyllä, siinä sivussa myös auttaa muutamaa toista ihmistä. Ja illan päätteeksi hyvä kansalainen vielä kuuntelee saarnan mediasta, joka kertoo ettei tehnyt tarpeeksi ja siitä syystä itsellä ja muilla menee huonosti - häpeäisit!


Paradoksaalista

Edellisessä tekstissäni, "Palkkasoturi", tästä asiasta jo hieman puhuttiinkin. Tehdään mitä auktoriteetti käskee ja silloin ne omat synnit ovat poispestyjä. Vai ovatko? Jos ei tiedä, että ne omat teot aiheuttavat kärsimystä niin itselle kuin muille, onko ihminen siitä itse syyllinen? Koko kusetushan perustuu siihen, että kansalle ei kerrota oleellista tietoa jolloin kansalaiset eivät voi ymmärtää saatujen tietojen valossa mikä mättää ja miksi. Heti alakoulusta lähtien opetetaan tekemään mitä auktoriteetti käskee ja kuuntelemaan vain ennalta määrättyjä tahoja oikean tiedon saamiseksi. Ja kun on opittu kenen sanaan tulee luottaa ja sen sanojan suusta soljuu vuolaasti vain tyhjänpäiväistä soopaa, asiat vaan tapahtuvat eikä niille mitään saa.

Mitä sitten "hyvän ihmisen" tulisi siinä kohtaa tehdä? Yhteiskunnan toimivuuden kannalta "hyvät ihmiset" tekevät arvokasta työtä, joka pitää koneiston rattaat pyörimässä. Samalla kuitenkin tämä sama koneisto on syyllinen niin moneen "pahaan", että koneiston avustamista voitaisiin pitää kaikkea muuta kuin hyvänä asiana. Eli mitä enemmän "hyvää" "hyvä ihminen" tekee, sitä enemmän "pahaa" myös koneisto pystyy tekemään. Samalla toki siinä "hyvää" tehtäessä saadaan paljon hyvääkin aikaiseksi ja valtaosalle ihmisistä koko koneisto ei juurikaan näyttäydy.

Moniko sitten tietää tehdessään "hyvää" sen asian syvemmät vaikutukset? Tietääkö esimerkiksi se journalisti tuottaessaan propagandaa ja auttaessaan valheiden levityksessä tekevänsä "pahaa" koko yleisölleen? Meneekö se lahjoitettu raha muualle kuin "hyväntekeväisyys"järjestön johtajien uusiin autoihin? Onko se "ilmastoteko" muuta kuin ostetaan itselle hyvä mieli ja sivussa tuhotaan vielä luontoa päälle? Esimerkkejä voitaisiin luetella loputtomiin, missä päällisin puolin ja etenkin median kertomana se teko on "hyvä ja suositeltava", mutta käytännössä tekeekin täysin päinvastoin. Kenen vastuulla on selvittää mihin oikeasti vaikutetaan?


Voisiko sen hyvän sitten suunnata hyvään?

Maailma on kuitenkin alati muuttuva ja äärimmäisen monimutkainen ... illuusio. Luulemme tietävämme miten asiat toimivat ja tarkemmin tarkasteltuna voi huomata ettei tiedä juuri mitään. Epätietoisuudessa eläminen ei monelle sovi, joten ennemmin valitaan jokin maailmankuva ja pysytään siinä kiinni, vaikka aina välillä ne illuusion rajat iskevät kaksin käsin naamalle. Vaatii runsaasti rohkeutta ja hippusellisen hulluutta päästää irti siitä virallisesta tarinasta, illuusiosta jota media ja vallanpitäjät kaikin keinoin pönkittävät. Illuusion murtuessa "hyvä" ja "paha" saattavat vaihtaa paikkaansa, tai sitten voivat olla vaihtamatta.

Niitä harvoja asioita, jolla tätä koko asiaa voitaisiin edes yrittää korjata on sananvapaus. Siis juuri se asia, jota vastaan "hyvän ihmisen" kuuluu tehdä kaikkensa että väärät mielipiteet pidettäisiin piilossa ja että kaikki väärinajattelijat saataisiin tuomituksi ja rangaistuksi, koska vain silloin voidaan saada "hyvä" yhteiskunta. Paradoksaalista onkin, että sanoo mitä tahansa sananvapaudesta, se voidaan aina tulkita niin hyväksi kuin pahaksi, päätyen aina samaan peikkosatuun josta ei ole ulospääsyä ilman sananvapautta.

Eli mitä jos kaikki "hyvät ihmiset" tekisivät hyvää, kaikille hyödyllistä, työtä? Sen sijaan että toivotaan omalla työllä saatavan hyvää, etsittäisiin keinoja jotta saavutettaisiin tarkoituksenmukainen lopputulos? Helpommin sanottu kuin tehty, koska koko järjestelmä on rakennettu sen varaan että valtaosa uskoisi illuusioon. Verhon raottaminen pitääkin saada lähtemään jokaisesta itsestään, oma-aloitteisesti... onneksi sitä voi ainakin hieman avittaa esimerkiksi näin... Entä itse? Lasketko itsesi hyväksi, lainausmerkeillä tai ilman?

maanantai 8. heinäkuuta 2019

Politiikan propagandaa - Uskon ja luottamuksen luominen


Tärkein syy politiikan propagandalle?

Yksi tärkeimmistä, ellei jopa tärkein syy tuottaa poliittista propagandaa on valaa uskoa ja luottamusta kansaan - uskoa tulevaan ja luottamusta niin johtoon kuin itse järjestelmään. Jos kansa ei usko että johtajat kykenevät luotsaamaan maata oikeaan suuntaan, he saattavat nousta kapinaan. Jos ei kansalla ole uskoa ja luottamusta tulevaan, miksi he maksaisivat veroja ja tekisivät työtä kun kaikki menee päin helvettiä kuitenkin? Pahimmassa tapauksessa edessä on vallankumous, mutta lama ei kohtele kansaa yleensä juurikaan sen hellävaraisemmin. Välittääkö ne vallanpitäjät sitten lamasta, se onkin taas aivan toinen juttu.

Voisi sanoa että niin kauan kuin poliittista propagandaa on luotu, on sillä aina ollut tämä yksi tehtävä toki monien muiden joukossa. Sen lisäksi että sitä itseä ja omaa asiaa on kaupparoitu kansalle, on sitä järjestelmän ylivertaisuutta kaikkiin muihin järjestelmiin myös hehkutettu mukana. Jokaiselle kansalle tämä on jouduttu aina tekemään hieman eri sanomalla, koska kulttuurisista (sekä mahdollisesti myös geneettisistä) eroista johtuen ei samaa sanomaa voitu välittää täsmälleeen samalla tavalla eri kansalle. Tämä olikin propagandistien tehtävä saada välitettyä se vallanpitäjien sanoma kansan ymmärtämään muotoon. Onnistumisia ja huteja ollaankin nähty runsaasti tällä alalla.

Sama uskon ja luottamuksen valaminen liittyy toki moneen muuhunkin propagandaan, joita tosin voidaan pitää poliittisena aiheeltaan jos politiikka määritellään "kansalaisia koskevana asiana". Eri instituutiot kirkosta itse medioita tuottaviin yrityksiin yrittävät luoda luottamusta ja uskoa itseensä ja sanomaansa. Mutta kuinka paljon sitten ihmisen tulisi luottaa tahoon, jonka pitää yrittää luoda luottamusta ja uskoa itseensä? Kaikki media on propagandaa ja kaikki tekevät sitä samaa enemmän tai vähemmän itsensä myymistä kuulijoilleen/katsojilleen. Sanoma itsessään voisi olla hyvä tuomari, mutta useasti se propaganda on jo purrut niin hyvin että usko siihen auktoriteettiin ja ylempään valtaan ohittaa oman järjen käytön.


Nykytilanne

Onkin mielenkiintoista nähdä miten propaganda on muuttunut vuosien varrella ja etenkin edistyksellisten tahojen vaikutusta propagandaan. Siinä kun ennen vallanpitäjät valoivat uskoa itseensä ja järjestelmään, on tilanne nykyään kieroutunut entisestään. Edistyksellisten tahojen, jota osa kutsuu kulttuurimarxismiksi, ideologia on tuhota vanhat rakenteet ja valtahierarkiat jolloin uusi ja itsestään muodostuva rakenne tulee pelastamaan koko ihmiskunnan. Tämä utopistinen ajatus että hierarkiat muka muodostuisivat oikeudenmukaisena kun niitä korjataan on sinänsä kaunis, mutta samalla täysin mahdoton - kilpailemalla rakennettu hierarkia ei voi olla koskaan "reilu" saatikka oikeudenmukainen. Mutta tätä kulttuurin rappeutumista ollaan kuitenkin ajamassa täyttä vauhtia edistyksellisessä länsimediassa.

Riippuen sen hetkisen näkyvän vallanpitäjän kannasta kulloiseenkin asiaan, voi media joko auttaa tai haitata toimia. Näkyvä vallanpitäjä, eli eduskunta ja hallitus voidaan siis tilanteesta riippuen maalata joko "oikeudenmukaisena ja hyvänä" tai "riistävänä ja pahana". Sama kohtelu koskee kaikkia sen hetkisiä puhuvia päitä (kansanedustajia) ja riittävän paljon vääriä kantoja omaava edustaja saatetaan vaimentaa kokonaan mediasta. Kansalle annetaan siis hyvin ristiriitainen kuva maan johtajista, jolloin heitä sitten vihataan tai rakastetaan omasta näkökulmasta nähden. Usko tulevaan ja luottamus luodaan siis lähinnä aatteisiin, jotka sitten pelastavat ... jotain.

Siinä kun niitä nukkeja heitellään mediassa välillä hyvinkin rajusti, itse koneistoon ja vallan hierarkiaan ei haluta koskea lainkaan. Koneisto jyllää taustalla hienosti ja kunhan sinne saadaan vaan oikeat ihmiset päättämään niin johan on yksisarvisia paskomassa jäätelöä joka kolkassa. Propaganda ei siis enää vala uskoa ja luottamusta näkyvään valtaan, jonka kansa valitsi vaaleissa, vaan luottamus kuuluu taustalla vaikuttaville tahoille ja järjestöille. Näkyvät johtajat voivat sitten hyveliputtaa ja osoittaa olevansa kelvollisia johtajia niille oikeille vallanpitäjille. Kun pääkaupungissa marssitaan jonkun suuren aatteen puolesta, edistyselliset johtajat muistavat liittyä joukkoon tai vähintään pitää puheita joita CFR sillä hetkellä tuputtaa (eli ilmastonmuutoshömppä).


Politiikan kuuluukin valaa uskoa kansaan?

Onko propagandan käyttö sitten "oikein" politiikassa, eli kansalaisia koskevissa asioissa? Koko länsimainen demokratia perustuu propagandalle, kyllä, mutta tekeekö se siitä millään tavalla oikeutettua? Vastatakseen näihin kahteen kysymykseen, on ensin vastattava kysymykseen "kuka on oikeutettu valtaan?" Jos vastaus on suuntaan "ei kukaan", niin ei tietenkään propagandan käyttö ole oikein ihmisiä vastaan. Ihmisten tietoinen manipulointi ei ole oikeutettua.

Mutta jos vastaus on "kyllä, jollakin taholla on oikeus johtaa kaikkia muita ja olla vallassa", silloin voidaan päätyä lopputulokseen: propaganda ei ole vain oikein ja oikeutettua, mutta pakollista ja ainut tapa pitää kansa yhtenäisenä. Jos kuvitellaan tilanne, että maassa olisi oikeasti "hyvä ja oikeudenmukainen" johtaja, hänen ainoa tapansa pitää kansa yhtenäisenä ja oikeassa suunnassa olisi propagandan käyttö. Ei siis tämä nykyinen kusetus mitä valtamediamme suoltaa, vaan oman kansan puolella oleva ja "ideaalikansalaisen" kuvaa antava media voisi propagandan keinoin pitää kansan onnellisena. Aivan kuten Pohjois-Koreassa ja Suomessa jo nyt tehdään! Heeeetkonen...

Niin, onko se minkä tahansa aatteen propagointi sitten oikein vai väärin? Riippuu katsomiskulmasta ja miten maailman ylipäänsä näkee. Eräs propagandisti 1930-luvulla näki asian niin, että liberaali maailmankuva on tuhoon tuomittu koska propagandaa ohjasi kapitalismin tavoitteet eli vallan pakkautuminen. Myös kollektivismi ja sokea usko suureen johtajaan johti kansakunnan tuhoon. Mutta yksittäisten ihmisten, jotka ajattelevat itsenäisesti niin omaksi kuin muiden eduksi, omaavat korkean moraalin ja etiikan, muodostama kansakunta voi yhdessä luoda kestävän ja toimivan yhteiskunnan - ja tähän voidaan päästä ainoastaan propagandan avulla. Toistaiseksi näin ei ole käynyt... mutta nuo kaksi muuta arviota osuivat sitäkin paremmin?

lauantai 6. heinäkuuta 2019

Propagandan keinot tutuksi - Vaimeneminen


Hys hys, ei siitä saa puhua

Media on aina ohjannut ihmisten keskusteluita antamalla heille ne "oikeat" puheenaiheet. Asiasta, josta ei ole kuullutkaan, on kovin vaikeaa keskustella. Siksi median vaikeneminen (engl. Lying by omission) jostain asiasta on yksi tehokkaimmista propagandan keinoista ja ehdottomasti yksi helpoimmista. Kuka tahansa (ainakin melkein) kykenee olemaan hiljaa, toimittelijoiden esimiehet kykenevät ohjaamaan "uutisointia" ja viimeistään päätoimittaja laittaa sen suun suppuun. Voidaan puhua "kuoliaaksivaikenemisesta", mikä onkin kuvaava termi - jokin uusi ajatus voidaan vaieta kuoliaaksi ja jäädä unholaan ennen kuin se ehti päästä edes kunnolla alkuun.

Riippuen tapauksesta, media saattaa jättää yhteiskunnallisesti tärkeän asian kokonaan tai osittain kertomatta. Joskus taas asiasta uutisoidaan huomattavan myöhässä eli kuukausia tapahtuneen jälkeen tai taktisesti jonkin tapahtuman, kuten vaalit, juuri ennen tahi jälkeen sen mukaan kumpi sopii tilanteeseen paremmin. Pienien mutta usein tärkeiden yksityiskohtien huomiotta jättäminen voi olla joskus aivan normaalia, ehkä jopa inhimillinen erehdys, mutta valtamedian tapauksessa jokainen yksityiskohta joka jää kertomatta, jää kertomatta tarkoituksella. Kun asia on jo päässyt vaipumaan unholaan, voidaan uutisia aina "korjata" lisäämällä ne yksityiskohdat ja tärkeät faktat - korjauksia ja vanhoja uutisia vain aniharva lukee. Näin voidaan helposti säilyttää se korkean journalistisen etiikan taso samalla kun kustaan kansaa silmään.

Sosiaalisessa mediassa ja netissä voidaan kuka tahansa vaimentaa sekä näkyvästi että piilossa. Onkin paljon tehokkaampaa säilyttää illuusio, että kyllä sinua kuullaan vaikka samalla viestisi näkyvät vain hyvin pienelle ryhmälle samanmielisiä ja oman "kuplasi" ulkopuolelle sanomasi ei kuulu lainkaan. Varjobännäys (engl. Shadowban), mitä ei mediajättien (FB, Google, Twitter) mukaan tehdä koskaan poliittisien näkemysten vuoksi, on kuitenkin arkipäivää niiden keskuudessa, jotka eivät kannata nykyistä edistyksellistä menoa täysin palkein. Banaanikuuria, eli bännejä, tarjoillaan yleensä lähinnä niille, jotka sanovat liian suoraan näkemyksensä. Hienosti kiertämällä saa yleensä vaan varjobanneja.


Mitä muuta jätetään kertomatta?

Tiedon sirpaloinnin ansiosta kokonaisuuden hahmottaminen on jo valmiiksi lähes mahdotonta, mutta kun osa tiedosta jätetään kokonaan kertomatta on se kokonaisen kuvan hahmottaminen todella vaikeaa. Ennalta pureskellut tietopaketit mitä media tuo esiin uutisoimistaan asioista sisältää siis usein hyvin puutteellisen kuvan kokonaisuudesta, mutta ehkä vielä vahingollisempaa tämä ennalta paketoitu tarinointi on silloin, kun siitä puuttuu se "miksi näin tapahtui"-kohta. Liberaalina itseään pitäville toimittelijoille tämä "miksi" on tosin hankala paikka muutoinkin, koska samalla kun yritetään esittää objektiivista, pitää se oma aatemaailma saada jollain tavalla ujutettua jokaiseen mahdolliseen kohtaan. Silloin ei usein parane vastata kysymykseen "miksi näin kävi?", vaan paras vastaus on mallia...

... "Se nyt vaan tapahtui". Ei tarvitse keksiä selityksiä saatikka edes yrittää löytää niitä syitä - paskaa nyt vaan tapahtuu eikä sille mitään saa. Puhutaan siis opitusta avuttomuudesta, eli kansalle on opetettu että asiat vaan tapahtuvat eikä niille voi mitään ennalta tehdä. Sen lisäksi että säästetään aikaa ja vaivaa turhalta kaivelulta, saadaan aikaiseksi kansa joka pelkää tulevaa koska asiat nyt vaan ovat sattumanvaraisia, väistämättömiä ja selittämättömiä. Käytännössähän hyvin harva asia tapahtuu sattumalta tahi väistämättä, mutta jos niitä syitä lähtisi etsimään, voisi median uskollinen toimija törmätä eturistiriitoihin.

Siksi toimittelijoiden kommentit kuten "emme voi tietää" ja "emme voi ottaa puolia" ovat tarpeen selitellessään itselleen ja yleisölleen miksi ei taaskaan kysytty miksi jokin tapahtui. Poliitikoilta selityksiä toki kysellään ja heidän vastauksensa ovat pääosin yhtä tyhjän kanssa. "Arvo pohja" kelpaa selitykseksi kun kansalta otetaan ja kavereille annetaan. Objektiivisuus on sinällään sula mahdottomuus, jolloin subjektiivinen näkökulma ja sen myöntäminen että tämä nyt on se oma näkemys asiaan olisikin tarinan kokonaisuuden kannalta hyvä ratkaisu. Mutta median kannattaa piilotella agendojaan että voivat tehokkaammin levittää propagandaansa. Illuusio "luotettavasta ja puolueettomasta mediasta" on säilytettävä kaikin keinoin. Sehän on länsimaisen demokratian yksi kulmakivistä...


Vaikeneminen on kultaa

Media on aina määritellyt kuinka tärkeä tai suuri jokin asia on yhteiskunnassa. Usein näkee kommentteja kuten "hiljainen uutispäivä" kun media tuuttaa ulos tavallista mitättömämpiä "uutisia" kansan naamalle, vaikka totuus voi olla aivan toinen. Jotain suurta ja merkityksellistä on saattanut tapahtua, mutta siitä ollaan hiljaa niin kauan kuin mahdollista koska se on omien etujen mukaista. Vaikeneminen on siis kultaa, kun asian tuleminen julki aiheuttaisi vääränlaisen skandaalin. Siksi tämä vaikeneminen yhdistetään yleensä keinotekoiseen suureen uutiseen, ettei vahingossakaan kukaan lähde hiljaisena uutispäivänä kaivelemaan mitä jäi taas kertomatta.

Samalla tässä tulee vastaan vaihtoehtomedioiden ongelma - usein vaihtoehtoiset mediat toimivat reagoimalla valtamedian uutisointiin, sen sijaan että etsisivät itse niitä puuttuvia palasia kokonaisuudesta. Aina välillä tässä hiljaisuuden rikkomisessa kuitenkin onnistutaan ja valtamedia joutuu itse toimimaan reaktiivisesti julki tulleisiin tietoihin. Tässä olisikin tärppi kaikille uutisten kaltaisia asioita julkaiseville vaihtoehtomedioille: etsikää ne piilotetut palaset ja laittakaa ne kokoon kansan ymmärtämään muotoon. Uskottavuutta kansan silmissä ei saa uudelleenjulkaisemalla vanhoja ja muiden jo julkaisemia uutisia hieman eri kommentein vaan tuomalla uusia uutisten arvoisia asioita kansan tietoisuuteen.

Kun koko maailma vaikenee suuresta tapahtumasta, syyllinen löytyy yleensä "lännen suurvalloista". Kun jotain tapahtuu ja syyllinen tiedetään välittömästi joka paikassa, on se syytetty yleensä "lännen suurvaltojen kilpailija/vihollinen". Länsimaisen median pakkautuminen muutamiin käsiin on aiheuttanut maailmanlaajuisen sensuroinnin tietyistä asioista ja tiettyjen tahojen jatkuvan syyllistämisen kaikesta "pahasta". Tehokkaaseen propagandaan tarvitaan kaikkien kanavien yhtenäinen viesti tai yhtenäinen hiljaisuus. Tämä vaimentaminen ja vaikeneminen taas on liberaalin kansanvallan vastainen aate, mutta koska liberaali kansanvalta on vain median luoma illuusio, kuoliaaksivaikeneminen on ainoastaan pieni osa hyvin rasvattua propagandakoneistoa totalitarismissamme.

keskiviikko 3. heinäkuuta 2019

Propaganda yhdistäjänä ja hajottajana


Yhteisön luontia vanhan kaavan mukaan

Ohjatakseen kansakuntaa, täytyy vallanpitäjien hallussa olla kaikki neljä siihen tarvittavaa osaa: tieto, säännöt, ravinto ja lääkintä. Näiden kaikkien hallintaa ja ohjaamiseen taas tarvitaan nykyään vain yksi asia: täysi median hallinta - propaganda. Käytännössähän on lähes täysin mahdotonta hallita koko mediaa ja sitä kautta kansalle saapuvaa tietoa, mutta eipä se estä vallanpitäjiä yrittämästä. Asiaa on tutkittu tarkemmin jo ainakin toista vuosisataa ja tulokset ovat olleet vakuuttavia - kansa voidaan yhdistää ja saada puhaltamaan yhteen hiileen propagandalla.

Ketään ei voida pakottaa tekemään yhteistyötä muiden kanssa, mutta muotoilemalla sanoma oikein, valtaosa ihmisistä noudattaa "hyvää esimerkkiä". Tässä kohtaa voidaan toki kysyä onko se sitten oikein käyttää propagandaa "hyvään"? Propaganda itsessään ei ole kuin työkalu, joka on sanana saanut huonon maineen (tämän vuoksi) osin syyttä ja samalla ihan syystäkin - tosin propagandalla tarkoitetaan nykyään vain vastapuolen toimia, omiin käytettävä propaganda kun on "koulutusta". Propagand... siis koulutusta on aina pidetty tärkeänä osana yhteiskuntaa ja sitä se toki onkin. Yhtenäiset tiedot ja arvot voidaan levittää koko kansalle keskitetysti ja medialle jää tehtäväksi vain ylläpitää ja ajanmukaistaa haluttuja yhteiskunnan tietoja ja arvoja.

Kaikki keinot olisivat jo valmiina ja niitä on käytetty ainakin kriisiaikoina luomaan yhteishenkeä kansalle. Propagandalla voidaan valaa uskoa ja luottamusta (tästä lisää tulevassa tekstissä) kansaan, mikä lisää turvallisuuden tunnetta joka on välttämätön osa toimivassa yhteiskunnassa. Toimivia yhteisöjä voidaan sitten rohkaista propagandalla yhdistymään vielä suuremmaksi yksiköksi, eli yhteiskunnaksi. Samalla voidaan myös mainostaa hyveenä asioita kuten itsenäistä ja kriittistä ajattelua, mitkä taas edistävät mahdollisesti koko yhteiskunnan kehitystä. Olisiko se ideaalisen yhteiskunnan resepti kun itsenäiset ajattelijat löisivät hynttyyt yhteen ja yhteistyössä kehittäisivät vastaan tuleviin ongelmiin aina parhaan mahdollisen ratkaisun?


Nykypäivän päinvastaista toimintaa

Tämän päivän media taas toimii aivan päinvastoin, eli kaikki keinot ovat käytössä kansaa jaettaessa haluttuihin ryhmiin jotka sitten yllytetään toisiaan vastaan. Ihmisille kyllä kerrotaan yhtäläiset tiedot, ainakin pääpiirteittäin, mutta yhteisien arvojen sijaan opetetaan että jokainen saa olla omaa mieltään asioista ... mutta jos on väärää mieltä, silloin on paha ihminen. Tällä tavoin siis muka kannustetaan itsenäiseen ajatteluun, mutta kun väärästä tavasta rangaistaan, onko se silloin enää itsenäistä ajattelua kun itsesensuuri estää monella sen väärän mielipiteen julkituonnin? On helpompaa olla massojen kanssa samaa mieltä.

Kaikki sallitut aiheet siis kehystetään tarkasti, samalla kun muista aiheista ei hiiskuta sanallakaan. Näin saavutetaan tilanne, jossa keskustelujen aiheet on ennalta määrätty, mutta mielipide-eroista voidaan sitten riidellä usealla eri tavalla. Media hehkuttaa kommunikointia eri ryhmien välillä ja maltillisuutta keskusteluissa, samalla kuitenkin kaataen bensaa liekkeihin aina kun mahdollista. Kun vielä kuuluu oikeaan ryhmään, kaikki synnit on ennalta jo pesty pois ja vastapuolta saa lyödä kuin vierasta sikaa median kannustaessa mitä mielipuolisempiin kannanottoihin. Tämä on kai sitä "maltillista" tai "tolkun" puhetta?

Ongelman laajuutta ja vakavuutta kuvaa hyvin se, että jos menee edes vahingossa puhumaan "oikeista ongelmista", eli jostain niistä lukemattomista asioista joista valtamedia ei hiisku sanallakaan, saa vastaansa joko tyhjän katseen tai jopa suoran hyökkäyksen kun niitä illuusion rajoja on menty koputtelemaan. Tavallinen työssäkäyvä ihminen ei tietenkään ehdi päivässä montaa tuntia käyttää miettimään syntyjä syviä, ihan tarkoituksen mukaisesti, saatikka etsimään tietoa edes niistä asioista joista media sillä hetkellä puhuu. Lopputuloksena onkin median tarkasti rajoittama sanaharkka ennalta määrättyine tietoineen ja ryhmien keskenään sopimine kantoineen. Sanansäilät ottavat yhteen välillä vahvastikin ja ettei matsi olisi tylsän tasaväkinen, median kannattama "hyvien ihmisten puoli" saa vaihtaa sääntöjä (sanoja ja niiden merkityksiä) lennosta jos "väärät mielipiteet" ovat voitolla.


Ettekö ymmärrä mitä teette, hyvät toimittelijat?!

Vanhoissa sotapropagandakirjoissa on selitetty lukemattomia eri keinoja ja strategioita propagandan luomiseen kohteesta riippuen: omille ja vihollisille syötetään tietenkin eri pajunköyttä. Ja kun näitä tutkittuja ja toimivaksi testattuja metodeita katsoo, herää kysymys nykypäivän toimittelijoille: menikö teillä omat ja viholliset sekaisin? Lähestulkoon kaikki keinot, joita neuvotaan käyttämään vihollista vastaan, ovat käytössä nykypäivän valtamedian propagandassa jota siis pusketaan omalle kansalle. Niitä yhdistäviä sanomia toki sotketaan soppaan aina välillä, kun sanoma on tarkoitettu yhdistämään edistyksellisiä tahoja.

Mutta samalla pitääkin muistaa, että ne toimittelijat valtamediassa ovat käyneet saman koneiston myllytyksen läpi ja vain kaikista "oikeamielisimmät" valitaan töihin propagandistiksi. Yhteistyötä ja yhdistämistä oman porukan kesken on aina tapahtunut ja kun vain yksi osapuoli saa äänensä kuuluviin, on varmaa että eri näkemyksen omaavat tästä kimpaantuvat. Jos sanoma olisi alunperinkin ollut koko kansaa yhdistävä, tätä ongelmaa ei olisi - edelleen ne "parhaat" valittaisiin propagandistiksi ja he levittäisivät sitten yhdistävää, ei jakavaa, sanomaa. Mutta koneiston ohjaajat tietävät tämän varsin hyvin ja he osaavat taas oman työnsä, eli kansan jakamisen ja hajottamisen.

Kyllä, asiat voisivat olla aivan toisin kuin nykyään JOS media ei olisi pakkautunut pienen porukan omistukseen kuten liberaalissa maailmassa kapitalistisen järjestelmän kautta väistämättä tapahtuu. Edistykselliset tahot pääsivät valtaan ja hallitsevat virallisen tarinan ohjailun pääosin haluamallaan tavalla. Kaikkeen ei propagandakaan toki pysty, jolloin mukaan otetaan "laki" avuksi jolloin saadaankin taas "sananvapautta oikeusvaltiossa" ja muuta mukavaa. Onko tästä järjestelmästä sitten keinoa päästä irti? On toki, helpoimmillaan suuren vaikutuksen voi tehdä jo sillä että lopettaa sen valtamedian seuraamisen ja keskittyy parantamaan omaa tilannettaan... vaikkapa menemällä ulos raikkaaseen ilmaan.

maanantai 1. heinäkuuta 2019

Propagandan historiaa


Vuodesta kivi ja keppi aina vuoteen miekka ja kilpi

Termi "propaganda" istuu nykyihmisen sanastoon lähinnä kun puhutaan natseista tai Goebbelsista, mikä osoittaa että nykyinen propaganda on toiminut loistavasti ja lännen peikkosatu toimii loistavasti. Samaa propagandaa on kuitenkin harrastettu tavalla tai toisella ammoisista ajoista asti - ainoastaan keinot ja järjestelmällisyys ovat muuttuneet. Propagandaa voidaan pitää demokratian kulmakivenä, mutta massojen ohjailu sanan voimalla on paljon vanhempi keksintö kuin demokratia itse. Liittymäkohdat demokratiaan ja sen historiaan ovat kuitenkin ilmeiset. Mutta palataan ajassa ensin vuosituhat tai pari(kymmentä) taaksepäin. Mitä propaganda oli ennen kuin sitä kutsuttiin propagandaksi?

Syyt miksi propagandaa käytetään eivät ole muuttuneet juurikaan aikojen saatossa. Viisi yleisintä syytä yrittää manipuloida massoja on: rahan tienaaminen/kerääminen omaksi eduksi, värvääminen, toimien/aseman oikeuttaminen, saada ihmiset kääntymään jotain vastaan ja kääntää ihmiset jonkin puolelle. Näistä syistä on ihmisille suollettu propagandaa joka saatavilla olevasta tuutista ammoisista ajoista lähtien. Tuutteja oli vain kovin rajallisesti ennenmuinoin, mutta eri uskonnot ovat olleet tässä uranuurtajina heti alusta lähtien. Käännytystyötä on tehty aina ja kaikkialla, jonka jälkeen käännynnäiset, eli värvätyt, on usutettu vihollisten kimppuun ja omia auttamaan. Samalla on kerrottu miksi se oma juttu on oikeutettua ja sitä tulisi tukea rahalla tai muilla resursseilla.

Loistava puhuja onkin ollut painonsa arvoinen kullassa, koska sanoman saaminen kirjoitettuun muotoon on ontunut erinäisistä syistä. Saman sanoman toistamiseen joka kolkassa se kirjoitettu sana on kuitenkin ollut avainasemassa ja tämä tiedon yhtenäistäminen on vielä tänäkin päivänä syy miksi tämä demokratiamme toimii kuten se toimii. Mitään yhtenäisiä keinoja tai termejä ei tuolloin vielä propagandalle juurikaan ollut, mutta eipä se nimi miestä pahenna - ihmisten manipulointia sanoilla, eli propagandaa. Koska täytyyhän sen asia niin olla, kun se kerran kirjassa lukee? Eipä se tiedon lähteen kyseenalaistaminen tainnut silloinkaan olla mikään itsestäänselvyys.


Painokoneesta 1900-luvun alkuun

Vasta kun painokoneet saatiin 1500 hujakoilla rullaamaan, pääsivät propagandistit kunnolla töihin. Kirjoitettu sana oli mahdollista levittää joka kolkkaan ja siksi oli ensiarvoisen tärkeää että se kirjoitettu sana saatiin uppoamaan kansaan - koulun penkille siis opettelemaan tavaamista. Ilman tätä suurta muutosta, eli kansan lukutaidon kasvattamista, ei propagandalla oltaisi kyetty saavuttamaan sen laajuutta vielä vuosisatoihin. Vasta radion saapuminen massoille (1920 alussa) olisi tuonut yhtenäisen viestin joka kolkkaan luettuna oppimattomalle kansalle, joten koulujärjestelmän kehittäminen kulki käsi kädessä propagandan kanssa. Vai kuvitteliko joku, että vallanpitäjät aivan hyvää hyvyyttään levitti lukutaitoa kansan keskuuteen?

Yhtenäinen tieto, yhtenäiset uskomukset ja näin yhteiset arvot voitiin levittää suurille joukoille ilman että tarina piti siirtyä suusta suuhun muistin varassa. Painokoneita toki oli ollut käytössä jo paljon aikaisemminkin ja yhtenä propagandan muotona voidaan hyvin pitää vallanpitäjien intoa päästä lyödyksi kolikoiden pintaan kansan ihmeteltäväksi. Kuvia oltiin osattu piirtää, painaa ja kaivertaa eri materiaaleihin ja niiden etuna olikin se, ettei tarvinnut osata lukea. Mutta sanan voima oli kuitenkin se, jolla propaganda saatiin juuri halutussa muodossa kansan keskuuteen. Kuninkaat, keisarit ja presidentit kykenivät kerralla kertomaan koko valtakunnalleen kuinka mahtavia he itse olivat ja kuinka onnekkaita olivatkaan ne joita käskytettiin.

Mitä lähemmäksi 1900-luvun vaihdetta päästään, sitä akateemisemmaksi koko propaganda ja sen kehitys muuttuu. Tiedotus- ja suhdetoiminta (public relations) alkoi muuttua järjestelmälliseksi ja mukaan otettiin ensimmäistä kertaa tieteelliset keinot mukaan. Tähän asti oltiin lähinnä vedetty lonkalta ja propagandistien omien tuntemusten mukaan se sanoma, mutta uusi aika oli tuloillaan - uusi, mutta samalla sitä täsmälleen samaa ihmisten manipulointia, eli propagandaa. Journalistien koulutus yliopistoissa polkaistiin käyntiin vasta 1900-luvun alussa, mutta propagandaa tutkittiin yliopistoissa jo täydellä teholla sitä ennen. Sitä vaan ei vielä propagandaksi kutsuttu niin systemaattisesti kuin nykyään... tosin eipä sitä propagandaksi nykyäänkään saa kutsua, koska propagandaa tuottaa vain viholliset, ei ikinä ne omat hyvät ja oikeutetut propagandistit.


1900-luvulta aina huomiseen asti

Edward Bernays olikin aikansa ehkä paras, mutta ainakin kuuluisin propagandisti. Hän onnistui yhtenäistämään käytetyt termit ja tuomaan kunnolla mukaan setänsä Freudin tutkimuksia. Le Bon, Trotter ja Lippmann olivat jo tehneet taustatyöt ja tutkimukset asiasta, mutta Bernays oli se joka onnistui asian kunnolla myymään vallanpitäjille. Häntä voidaan pitää ainakin vahvasti osasyyllisenä nykyiseen länsimaiseen demokratiaan ja sen tärkeimpään osaan: yhtenäiseen kansaan joka yhdistetään väkisin, propagandalla. Ei siinä etteikö sitä propagandaa olisi osattu tehdä aikaisemminkin, mutta 1900-luvun alun jälkeen sanonta "kaikki media on propagandaa" ei ole yhtään liioiteltua. Televisio, internet ja mitä seuraavaksi nyky-somen jälkeen tuleekaan ovat kaikki vain saman tiedonvälityksen jatkumoita. Sillä pienellä erolla että netissä kuka tahansa voi toimia julkaisijana, ainakin vielä.

"Kenen leipää syöt, sen lauluja laulat" - vanha sananparsi joka pitää paikkansa kautta historian. Jokainen vallanpitäjä on halunnut aina oman virallisen tarinansa kansan kuultavaksi ja jokaisen kauden omat propagandistit ovat herrojensa tahtoon vastanneet. Siksi tämän päivän tiedonvälityksessä onkin huomioitava ero alustan ja julkaisijan välillä - ennen nettiä oli olemassa lähinnä julkaisijoita ja alustaksi voitiin kutsua lähinnä puhujanpönttöä markkina-aukiolla. Tiedon julkaisija kun vastaa sanomasta, vaikka päällään, kun alusta jättää vastuun sanojalle. Propagandan historiassa kansalla on siis ollut hyvin rajoittuneesti alustoja joilla voisi saada sanansa kuuluviin. Julkaisijat ovat taas perinteisesti olleet vallanpitäjien puolella, ihan omaa etuaan ajatellen.

Onko propagandan historian tuntemisesta sitten jotain apua nykypäivän asioihin? On ja ei, kuten yleensäkin. On, jos haluaa ymmärtää kuinka muinaisesta ilmiöstä on kyse ja miten tietoa on käytetty niin "hyvään" kuin "pahaan". Ja ei, koska keinot ovat muuttuneet ja kehittyneet aikojen saatossa niin runsaasti, että vanhojen mestareiden teoksia lukemalla ei jää paljoa hyödyllistä tietoa käteen. Siksi tämänkin tekstin olisi voinut typistää tl;dr - muotoon: "kaikki media on propagandaa, natsit eivät propagandaa keksineet". Mutta ehkä joku tämän pitkän raapustuksen lukenut innostuu propagandasta ja sen historiasta? Itse koetan lukea kaikki mahdolliset vanhat teokset tästä asiasta... uudemmat kirjat kun tuppaavat olemaan lähinnä propagandaa propagandasta.

keskiviikko 26. kesäkuuta 2019

Propagandan keinot tutuksi - Ryhmien vastakkainasettelu


Sama vanha tapa - hajota ja hallitse

Yhtä yhtenäistä termiä ei vielä ole tullut vastaan, mutta englanniksi termi olisi lähinnä "pitting" ja "pit against", jotka kääntyvät vastakkainasetteluksi. Puhutaan myös poteroinnista tai vaan kilpailusta ryhmien kesken, mutta tämä propagandan keino ytimeltään on ryhmien luominen ja toisiaan vastaan kääntäminen. Asiaa on tutkittu akateemisesti jo satoja vuosia ja käytetty varmaan jo vuosituhansia, ellei pidempäänkin. Tutkimusten aiheena ei kuitenkaan ole ollut itse propagandan keinot vaikuttaa ihmisiin juuri tällä tavalla, vaan ihmisten kanssakäymisestä yksin ja ryhmissä. Puhutaan siis esimerkiksi strategioista (#1 ja #2) sekä joukkomielestä (#1 ja #2).

Samalla toki selittyy myös suuri kiinnostus rahoittaa intersektionaalisia feministejä, koska juuri tämä intersektionaalisuus, eli ryhmien vaikuttaminen/liittyminen toisiinsa, on syytä ymmärtää kunnolla jos aikoo luoda tehokasta propagandaa. Ryhmät muodostuvat, vuorovaikuttavat, hajoavat, yhdistyvät ja kommunikoivat keskenään usein hyvinkin ennustettavasti, jolloin tunnettuja mekanismeja voidaan käyttää omaksi eduksi. Tavalliselle tallaajalle tästä ryhmien vuorovaikutuksien ymmärtämisestä saattaa olla hyötyä helpottamaan omaa elämää kun ei ole harva se päivä napit vastakkain muiden kanssa, mutta vasta kun mukaan otetaan median manipulointikeinot, saadaan jotain todella hienoa aikaiseksi. Tai no, hienous riippunee sitten taas mistä suunnasta asiaa katsoo - kansalaisen kannalta kyseessä on hyvin harvoin mitään positiivista.

Yksinkertaisimmillaan media siis rakentaa haluamansa ryhmän, antaa sille tarkoituksen ja vihollisen, jonka jälkeen ryhmä voidaankin päästää luontoon kasvamaan ja kohtaamaan vastustajansa. Vielä kun järjestää itse sen vastakkaisenkin ryhmän, voi olla varma että teatteri etenee juuri halutulla tavalla. Politiikassa tätä kutsutaan kontrolloiduksi oppositioksi, joka ei tietenkään ole erehtymättömän oppositioryhmään kuuluvan mukaan mitenkään mahdollista että juuri se oma porukka olisi järjestetty ja ohjailtu ulkoa. Ihmisen identiteetti rakentuu osin lukemattomista eri ryhmiin kuulumisista ja propagandan avulla sopivaa ryhmäidentiteettiä kyetään ohjailemaan mediassa luotettavasti. Mistä onkaan hyvät kultit tehty...


Teoriasta käytäntöön

Esimerkkejä ei tarvitse tästä kaukaa hakea - ilmastonmuutos-kultti ja heidän paniikin lietsonta on kuin Bernayssin kirjoista kopioitu propagandakampanja. Media on luonut ja tukenut useita eri ryhmittymiä asian tiimoilta ja onnistunut saamaan (ainakin) koko läntisen maailman sekaisin. "Tiede" on sovitettu täsmäämään sovittuun tarinaan ja poliitikot osaavat papukaijan tavoin toistaa ilmastonmuutosta vähintään joka kolmannessa lauseessaan. Kyse on siis todella laajalla rintamalla ajettava kampanja, jonka loppua ei ole näkyvissä vaan ainoastaan kiihtyminen aivan uudelle kiihkon tasolle.

Hyviksenä esitetään tässä tarinassa lapset, jotka on jälleen kerran valjastettu ajamaan agendaa tavallisen kansan mieliin. Lukemattomia eri "ilmastotekoja" tekevät lapset eivät kykene ymmärtämään miten heitä käytetään hyväksi ja ovat tuskin valmiita luopumaan koululakoistaan vain koska joku heille kertoo että se tiede ilmastonmuutoksen puolella ei täsmää. Kaikki kansalta leikkaaminen ilmastosyistä on myös nähtävä positiivisessa valossa, eli tarvittavana uhrauksena maailman puolesta. Useita kertoja päivässä tarinaa toistetaan joko "tieteen" (joita ennen kutsuttiin säätiedotukseksi) tai tavallisen kansan (jota ennen kutsuttiin "hei äiti, mä pääsin telkkuun!"-linssiluteeksi) näkökulmasta, varmistaen ettei kenellekään jää epäselväksi että ilmastonmuutos on täysin ihmisten tuottaman hiilidioksidin syytä. Paitsi tietysti silloin kun paikalle kutsutaan asiantuntija, joka osaa selittää sitten tarkemmin kuinka se kaikki on edelleen ihmisten syytä vaikkei todisteita siihen ole.

Pahikset taas ovat ihmishirviöitä, jotka eivät välitä lapsista eikä maailmasta yhtään mitään. Konsensusta vastaan puhuvat tutkijat eivät saa missään ääntänsä kuuluviin, koska heidän tutkimuksensa osoittavat virallisen tarinan vähintäänkin vahvasti liioitelluksi tai jopa täysin virheelliseksi. Poliitikot taas halutessaan pysyä median hyvällä puolella kertovat kuinka Suomi ei yksin voi kantaa kaikkien vastuuta ja "kyllähän Kiinakin" - kontrolloitu oppositio kertoo olevansa vastaan, mutta sanoillaan kuitenkin vahvistaa virallisen tarinan kantaa. Vanhat leimakirveet kuten "salaliittoteoreetikko" on kaivettu taas käyttöön, koska "hyviksien" pitää muistaa kenen puolella tässä kuuluu olla. Vain uransa hylänneet ja eläkkeellä olevat saattavat uskaltavat vastustaa "konsensusta" valtamediassa... jos heitä sinne päästettäisiin.


Yhdessä tuumin propagandaa vastaan?

Moinen tahallinen vastakkainasettelu ei toimisi, jos asuisimme demokraattisessa oikeusvaltiossa, jossa sananvapaus olisi muutakin kuin sanahelinää vihapuhepoliisin twiiteissä. Mutta tällöin ei länsimainen demokratia enää toimisi - ihmisten ei saa missään tapauksessa itse päättää mihin ryhmiin he kuuluvat. Propagandistien tehtävä päivästä toiseen on muistuttaa kansalle mihin ryhmiin on turvallista kuulua ja mitkä ryhmät ovat valtakunnan vihollisia sillä hetkellä. Nämä ryhmien asetelmat kun muuttuvat nopeasti aina tilanteen mukaan - sekä ryhmien hierarkiat että mihin ryhmään kukin kuuluu. Hyvä ihminen voi yhdellä lauseella lipsauttaa kuuluvansa johonkin kiellettyyn ryhmään ja yht'äkkiä se hyvä maine katoaa kuin tuhka tuuleen.

Kun tarina on luotu kunnolla, jokainen ihminen osaa valita sen oman oikean ryhmänsä median kertomista leireistä. Osa siis päätyy "viholliseksi" tässä tahallaan luodussa ryhmien vastakkainasettelussa. Molempia puolia, sekä kaikkia sinne väliin jääviä, voidaan tämän jälkeen ohjailla epäsuorasti median välityksellä - näin kontrolloitu oppositio voi olla hallinnan alla tietämättään, tosin politiikassa näin ei pääse käymään vaan sielä kaikki on tietoista toimintaa. Ryhmän paine pitää sitten huolen siitä, ettei rivistä poistuta jos haluaa ryhmään kuulua. Uusia ryhmiä toki sitten muodostuu näistä "kapinallisista", mutta niin kauan kun kaikki tanssivat saman pillin tahtiin omaa tanssiaan, propaganda toimii kuin rasvattu.

Mutta entäs ne, joita ei tanssituta? Se pieni joukko, noin 1% kaikista ihmisistä, ei kuitenkaan lähde mukaan tähän median propagandaan ryhmäpaineen vuoksi. Kyllä, näistä harvoista osa voi omasta päätöksestään toki liittyä johonkin ryhmään ja olla siinä osallisena, mutta se ei ole ryhmäpaineen vaikutusta. Näin ollen se vastakkainasettelu ei välttämättä toimi, etenkin jos sattuu vielä olemaan itsenäisesti ajatteleva JA ryhmäpaineelle ei niin altis yksilö. Oman turvallisuuden vuoksi tosin on joskus fiksumpaa mennä sen lauman mukana mielestään oikeaan suuntaan. Kun ei kuulu mihinkään ryhmään, voi olla vapaasti kaikkien kaveri... tai kaikkien paskalistalla.

perjantai 21. kesäkuuta 2019

Demokratian historiaa - oikeutus valtaan


Kenellä on oikeus hallita?

Tarkastellessa demokratian historiaa on syytä kiinnittää huomiota vallan oikeutuksen kehitykseen. Demokratiassa valta on kansalla, koska... syyt? Miksi se valta on "kansalla", eikä jollain muulla taholla - toki jokin oikeamielinen ja ylevämpi kuuluisi hallita, eikä vaan tavan kansa? Kyllähän kansa tietää mikä heille itselleen on hyväksi. Näkeehän sen nyt Suomessakin kuinka kansa on aina tiennyt mikä sille on hyväksi ja äänestänyt valtaan sopivimmat ihmiset jotka ovat tehneet kuten kansa halusi. Ai eikö? Eikö parlamentaarinen demokratia olekaan kansanvaltaa? Miten tähän oikeen päädyttiinkään, sitä onkin syytä tutkia hieman tarkemmin.

Platon mainitsemat hyveet: viisaus, maltti, rohkeus ja oikeudenmukaisuus olivat perustana demokratiaa sorvattaessa Kreikassa. Oikeutukseen vallanpitäjäksi ihmisen oli oltava hyveellinen - ei täydellinen vaan hyveellinen. Ihmisen oli oltava tasapainossa eri puoliensa kanssa ja viisas, maltillinen, rohkea ja oikeudenmukainen johtaja teki aina parhaansa johtaessaan muita. Hän oli niin oikeutettu, mutta myös vastuussa ollessaan johdossa. Kuinka hyvin tämä käytännössä sitten toteutui, sitä voidaan vain veikata, mutta jos verrataan näitä nykyisiä "johtajia" niin montako hyvettä kykenet osoittamaan näiltä nykypäivän puhuvilta päiltä? Noh, "onneksi" demokratia ei ole enää sama kuin ennen ja hyveellisyys oikeutuksena valtaan on jäänyt unholaan. Pähkinä vielä purtavaksi ennen kuin jatketaan: olisiko hyveellinen johtaja oikeutettu vallanpitäjäksi radikaalissa demokratiassa?

Itsensä vallanpitäjäksi julistaminen tuntui myös olevan toimiva oikeutus valtaan. Jos takanasi seisoo suuri armeija, eipä sitä tietysti kukaan mene kiistämään etteikö se tyyppi komeimman hatun alla olisi siis suuri johtaja. Yleensä se valta sitten siirtyi tämän johtajan jälkipolville ja kun sitä riittävän kauan jatkettiin, ei sitä kukaan edes kyseenalaistanut. Kristinusko kun otettiin tähän mukaan, saatiin oikeutus taas paljon ylemmältä taholta. Vahva vallanpitäjä kykeni suostuttelemaan kirkon julistamaan hänet oikeutetuksi ja Jumalan valitsemaksi johtajaksi, siinä kun vahva kirkko kykeni julistamaan haluamansa tahon oikeutetuksi johtajaksi. Tätä ees-taas seilaamista vallan kanssa harrastettiinkin sitten vuosituhat ja risat kunnes uskonpuhdistuksen aikana pakkaa taas sekoitettiin uusiksi. Toki osalle kristityistä se korkein valta on edelleenkin kirkolla ja vain heidän siunaamat suuret johtajat ovat oikeutettuja valtaan.


Valta Herran haltuun vai ei?

Luther ja Calvin olivat suuria ajattelijoita tässä kirkon vallan uudelleenorganisoinnissa. Lutherin kannalta ei kirkkoa ja poliittista valtaa kuulunut sotkea lainkaan keskenään, tosin hän joutui tässä antamaan periksi ainakin osittain. Calvin taas ratkaisi ongelman hyvin Platonin kaltaisesti - oikea maallinen johtajuus ei kuulunut kirkonmiehille vaan kirkonmiesten valitsemille hyveellisille tahoille. Hyveelliset ja oikeudenmukaiset oppineet valitsevat parhaat maallikot johtamaan kansaa - ei ollenkaan hullu idea, eikö totta? Kun otetaan huomioon että kirkon palvelukseen tuppasi hakeutumaan yksi jos toinenkin ihminen vain siksi, että he eivät tulisi perimään vanhempiensa valtavaa omaisuutta ja jatkamaan suvun mainetta ja kunniaa, mikä sen parempi paikka päästä valtaan kuin ryhtyä papiksi joka päättää kuka saa hallita koko kansaa? Menikö se valta siis kirkon hyveiden mukaan aivan nappiin, jokainen päätelköön itse.

Machiavelli ja Hobbes taas halusivat eroon kaikesta pyhän oikeutuksesta vallanpitoon. Tällä samalla näiden kahden (ja toki monen muun heidän jälkeensä) viitoittamalla tiellä on tämä nykyinen "demokratia" ja sen oikeutus valtaan. Mistä se valta sitten kuului tulla, ellei jostain ylhäältä tai hyveellisten ihmisten taholta? Machiavellin mukaan valta tuli ottamalla, väkisin voimalla ja pakottamalla muita kumartamaan. Kenellä oli suurin tykki tai vahvin armeija oli selvästi oikeutettu valtaan koska heikommat eivät voineet asialle mitään. Tätä samaa onkin sitten pönkitetty kertomalla että se on "luonnon laki" ja "vahvimman selviytymistä", eli ihan oikeutettua polkea muita koska vain vahvin selviää luonnossa. Ja kun vahvin kertoo että vahvimman selviytyminen on luonnon laki, ei sitä kukaan kyseenalaista vielä tänäkään päivänä. Miksi? Koska vahvimmalla on edelleen suurin tykki.

Hobbes taas teki paluuta Platon suuntaan ja hänen mukaansa valta oli oikeutettava hyveillä: tieto, totuus ja rauha. Ihminen ei luonut luontoa tai sen lakeja, ainoastaan kielen jolla niitä kuvattiin. Kun siis tiedettiin miten maailma toimii, voitiin tätä tutkittua totuutta käyttää luomaan rauha ihmisten kesken ja täten saada oikeutettu hallinto. Tavan kansan oli sitten vain enää annettava valtansa näille hyville johtajille. Hyvä johtaja ja hyvä päätös taas määriteltiin sen mukaan että kuinka hyödyllinen se asia oli koko yhteisölle. Kuulostaa liian hyvältä ollakseen totta? Ei, mutta siinä vaan unohtuu ihminen ja hänen tapansa käyttää kieltä - hän voi kertoa joko totuuden tai käyttää kieltä valehtelemaan omaksi edukseen. Ja näinhän siinä kävikin... propagandistit kaappasivat vallan.


Demokratia tänään (Suomessa)

Rippeitä entisaikojen oikeutuksista on toki nähtävissä nykypäivän demokratiassa. Johtajien kerrotaan olevan hyveellisiä, rehellisiä ja tietäviä. Vallanpitäjillä on myös oma väkivaltakoneisto pitämään alaiset kurissa ja uskontoja voidaan käyttää hyväksi kansan tahtoa ohjatessa. Vallanpitäjät myös kertovat sen totuuden ja pitävät rauhaa yllä... Paitsi että ainoastaan se väkivaltakoneisto on enää totta. Kaikki muu on puhdasta illuusiota ja propagandaa. Valheita valheiden päälle ja korruptiota joka portaalla - se on nykyisen "demokratian" tila. Kansalta kysytään vaaleissa minkä näköiset puhuvat päät he haluavat valehtelemaan heille päin naamaa.

Oikeutus valtaan on siis "kansan tahto", joka manipuloidaan tietoisesti median ja koulujärjestelmän avulla. Mitään hyveitä ei tarvita, mutta toki kilpeään kiillottava ja rehdin oloinen edustaja voi saada kansan innostumaan ja äänestämään hänet eduskuntaan, missä hänellä ei sitten ole kuitenkaan tippaakaan valtaa. Edustajista siis maalataan se kuva, että he ovat hyveellisiä ja kansan luottamuksen arvoisia. Valtaahan heillä ei ole, koska heidän pitää painaa sitä nappia mitä käsketään. Kaikki keskustelu ja siis se tieto asiasta pidetään tiukasti kehystettynä niin ettei illuusio kansanvallasta murtuisi. Se oikea valta on visusti piilossa kaikkien nähtävillä - ainoastaan se "oikeutettu" valta eli kansanedustajat pidetään kansan nähtävillä. Heidäthän kansa äänesti valtaan.

Ovatko nämä omat tulkintani aikalaisten kirjoituksista kuinka oikein tai väärin, siitä voidaankin sitten keskustella tässä sananvapauden luvatussa maassa. Samalla voidaan miettiä kuinka paljon kenenkin näkemystä on eri maiden "demokratiaan" otettu mukaan. Jenkit ja britit ovat ainakin luottaneet Machiavellin tykin voimaan kun taas GoT Bran the Broken olisi Hobbesilainen. Enemmistön diktatuuri eli demokratia on silti monen mielestä se vähiten huono hallintajärjestelmä ja huutava väkijoukko on riittävä oikeutus tälle vallalle. Onko kuitenkaan näin ja onko tämä "luonnonlaki" vaiko vaan säälittävä selitys oikeuttamaan nykypäivän valtasuhteet - eli kansa saa valita kenen saapas on naamalla, muttei voi koskaan valita vapautta saappaan alta.

torstai 20. kesäkuuta 2019

Kielenkäyttöä


Kommunikoidessa

Ihmisten välisessä kanssakäynnissä kieli on ollut pitkään merkittävässä asemassa. Kun kaksi ihmistä kohdatessaan puhuvat samaa kieltä, on kommunikointi usein huomattavasti helpompaa verrattuna siihen että molemmat puhuisivat toisilleen tuntematonta kieltä. Kuitenkin sen toisen ymmärtämisen ongelma on vielä hyvin kaukana ratkaistusta, vaikka molemmat puhuisivat samaa kieltä - joskus voitaisiin sanoa että riski sekaannukseen on vieläkin suurempi kun molemmat kuvittelevat puhuvansa samaa kieltä, mutta käytännössä heidän ymmärryksensä eri sanojen merkityksistä voi poiketa suuresti. Osa näistä ongelmista voidaan jäljittää tahalliseen luotuun ongelmaan, eli uuskieleen, mistä esimerkkejä voi vilkaista useammankin tästä linkistä.

Aina se sanojen vääristely ei kuitenkaan ole ihan niin tahallista ja liittyy enemmän ihmisen elinympäristöön. Kotoa on opittu runsaasti sanoja, niiden merkityksiä ja ennen kaikkea asenteita niitä sanoja ja sanontoja kohtaan. Lapsen vanhempien koulutuksen taso vaikuttaa runsaasti lapselle kehittyvään sanavarastoon ja miten syvällisiä merkityksiä sanoille ainakin alkuvaiheessa muotoutuu. Ammattisanasto on myös hyvä malliesimerkki kielellisistä eroista ihmisten kesken. Lääkärit tuppaavat käyttämään tahallaan lääketieteellisiä termejä selittäessään asioita potilailleen, vaikka monelle termille löytyisi sopiva sana tai selitys ihan kansankielelläkin. Papit taas kykenivät latinaa osatessaan tulkitsemaan Herran sanaa rahvaan joutuessa vaan kuuntelemaan ja uskomaan papin puheita. Poliitikot taas puhuvat paljon sanomatta yhtään mitään ja heidän ammattisanastonsa koostuukin suurelta osin termeistä, joita ilman pärjättäisiin varsin hyvin.

Koulun tarkoitus onkin tasata ihmisten kielelliset taidot ja yhtenäistää sanojen merkitykset. Ainakin siis paperilla, koska käytäntö tuntuu olevan jotain aivan muuta. Indoktrinointilaitoksemme eivät edes yritä saada valistunutta ja sivistynyttä kansaa aikaiseksi, vaan jokainen saa ihan vapaasti ymmärtää sanat miten lystää ja ainoastaan "korkeamman koulutuksen" laitoksissa sanavarastoon puututaan ja samalla iskostetaan mukaan runsaasti edistyksellistä lastia. Suurin osa kielellisestä koulutuksesta jääkin valtamedian harteille, missä he ovatkin vuosikymmenien kokemuksella onnistuneet kieputtamaan lukemattomia termejä päälaelleen. Sota on rauhaa...


Mediassa

Median tehtävä kielen määrityksessä koostuu useammasta osasta, jotka muodostavat yhdessä kokonaisuuden jonka ansiosta media pystyy ohjailemaan kokonaista kulttuuria. Pelkkä sanojen uudelleenmäärittäminen ei vielä yksistään riitä, mikä jo tosin aiheuttaa suuren määrän sekaannusta ihmisten välisessä kanssakäymisessä. Uusia termejä kehitetään niin median omaan käyttöön kuin poliitikkojen puheita varten, jolloin voidaan helposti lajitella puhujista ne "hyvät" ja "pahat" puhujat - näistä voi itse tutkailla seuraamalla esimerkiksi CFR:n julkaisuja. Kun puhuvat päät kautta koko mediakentän alkavat käyttää jotain termiä samaan tapaan, se on jossain ylempänä päätetty olemaan uusi koodisana oikeaoppisille... (ilmastonmuutos)

Enää ei siis leikata vaan elvytetään taloutta tai uudistetaan kulurakenteita. Nämä politiikasta tutut kiertoilmaukset pehmentävät kansan reaktiota negatiivisiin asioihin ja voivat saada yleisen mielipiteen muuttumaan jopa päinvastaiseksi. Pienillä kielen käänteillä voidaan niin ihmiset kuin asiat saada aivan uuteen valoon. Muutoksia tehdään siis sekä itse sanoihin kuin niiden aiheuttamiin mielikuviin, jonka ansiosta median propaganda on hyvin salakavalaa ja huomaamatonta. Tätä kaikkea sitten kutsutaan esimerkiksi edistyksellisyydeksi ja sitä vastustavat tahot leimataan taantumukselliseksi - termit on siis käännetty päinvastoin, eli kulttuurin rappeutuminen on edistyksellistä ja kulttuurin suojeleminen taantumuksellista.

Eikä vain pelkkiä sanoja, myös sanojia osataan mediassa leimata hyvinkin tehokkaasti. Jokainen osaa välittömästi tunnistaa, median ansiosta, kuka on "vasemmalla" ja kuka "oikealla" tai "äärioikealla". Tietyt ryhmät käyttävät kieltä tietyllä tavalla ja yhdistävät sanoja sekä niiden merkityksiä ennalta-arvattavasti. Tämä kaikki on usein median tietoisen kielen muokkauksen ansiota - uutisiin, ajankohtaisohjelmiin ja viihteeseen tuodaan aina esimerkit miten kunkin ryhmän edustajan kuuluu kieltä käyttää. Myös "vaikuttajat" pelaavat suurta roolia tässä kielen ohjailussa - se tuttu ja turvallinen (tai ärsyttävä inhokki) siinä omassa tubelähetyksessään toistaa sanoja ja sanontoja, jotka sitten yhdistävät samanmieliset ja antavat selvän sekä tunnistettavan kuvan "vihollisista". Kieli siis elää jatkuvasti - harvoin itsestään ja lähes aina ulkoa ohjattuna.


Suomessa

Suomi onkin jännä maa kielellisesti. Valtaväestön suhteellisen yhtenäisen kielen lisäksi kaikkien on pakko koulussa opetella myös entisen valloittajamme kielen vasallivaltion tavoin. Omaa kieltämme köyhdytetään jatkuvasti ja mukaan yritetään ottaa muista valtakielistä lainasanoja omien sanojemme tilalle, ennen lainasanoja otettiin lähinnä uusien asioiden kuvaajiksi tai nimiksi. Jos kielissä verrataan suomea esimerkiksi englantiin, on suomi huomattavasti tarkempi ja vähemmän selventäviä sanoja tarvitseva. Toisaalta taas saksaan nähden useammankin suomalaisen sanan merkityksen ymmärtämiseen tarvitaan koko lause ja lauseen asiayhteys - mutta sitten se on yleensä aika selvä. Mutta miksi kieltämme ollaan sitten heikentämässä ja yksinkertaistamassa?

Mediaseksikäs englanti on toki maailmankieli, siitä ei pääse yli eikä ympäri. Mutta englanti sopii kielenä lähinnä rentoon keskusteluun ja päivittäisten asioiden hoitamiseen. Miksi? Koska sama sana voi tarkoittaa suurta määrää eri asioita eikä monessa tapauksessa ole olemassa yhtä oikeaa vastausta mitä jokin sana tarkoittaa edes pintapuolisesti. Jenkit ja britit määrittävät sanat omalla tavallaan, eikä muutkaan englantia äidinkielenään puhuvat tunnu ymmärtävän toisiaan kun asioista lähdetään oikeasti keskustelemaan. Vallanpitäjien kannalta katsottuna kansa, joka ei kykene keskustelemaan asioista omalla kielellään, on helpommin hallittavissa ja ohjailtavissa. Yksinkertainen, helposti opittava ja ilman tarkempia määrityksiä oleva kieli on siis juuri sopiva - englanti on siis täydellinen kieli yhtenäiseen maailmaan jossa suurimmat haasteet ovat tasoa "miten ostaa juuri oikean makuista vegaani-jugurttia".

Kieli vaikuttaa ihmisen ajatteluun ja tapaan hahmottaa koko maailmaa. Yhtä "oikeaa" kieltä ei sinällään ole, mutta jotkut kielet sopivat tiettyihin asioihin paremmin kuin toiset. Suomi sopii esimerkiksi aika perkeleen hyvin kiroiluun ja valittamiseen, koska molempiin niistä löytyy runsaasti eri vaihtoehtoja. Voimme siis hyvinkin hienovaraisin vivahtein purnata älykääpiöistä poliitikoistamme tai susipaskasta valtamediastamme. Tarkkuus onkin kielessämme hyvällä tasolla ja voimme sivaltaa sanan säilällämme tässä sananvapauden luvatussa maassa. Itse toivoisinkin näkeväni ja kuulevani paljon vivahteikkaampaa kielenkäyttöä ja tarkasti valikoituja sanoja tilanteeseen nähden. Nykypäivän media kun on lähinnä yhtä natsittelua ja loukkaantumisia sanoista, jotka vielä eilen olivat neutraaleja.

torstai 13. kesäkuuta 2019

Demokratian historiaa


Kansanvallan rakentamista

Demokratian kehittyminen on ollut vuosituhansien kokeilujen, erehdysten ja oivallusten tulosta. Kuinka kauaksi ollaankaan päädytty hyveiden ihannoinnista hillotolpan jahtaamiseen, sitä voi vaan ihmetellä. Toisaalta, oliko niitä hyveitä silloinkaan mukana muilla kuin filosofeilla ja muutamalla aatteellisella? Kun katsoo nykyistä poliittista järjestelmäämme, voi helposti huomata mitä demokratian ominaisuuksia on haluttu kehittää eniten ja mitkä seikat on jätetty lähes kokonaan unholaan. Toki voidaan myös ajatella asiaa siltä kannalta, että mitä sillä on väliä miten tämä nykyinen kakotopia on muodostunut? Historiasta oppiminen ei sieltä helpoimmasta päästä olekaan ja suuri osa historiasta on vääristeltyä muutoinkin - eli voimmeko oppia historiasta ja estää tulevat virheet?

Platon ja Aristoteles pohtivat syntyjä syviä kun Kreikassa demokratiaa väännettiin iskuun. Itsenäiset kaupunkivaltiot harvojen miesten ohjailemana väänsivät kättä niin omien ongelmiensa kanssa kuin peläten mitä ne naapurit suunnittelevat. Rikas eliitti teki päätöksiä demokraattisesti äänestämällä omaksi edukseen ja silloin muinoin se oma etu ainakin osittain kosketti myös muita oman paikan asukkaita. Köyhiltä ja muilta alemmilta tasoilta ei edes kysytty kantaa. Ne asiat mihin sen aikaiset poliitikot ottivat kantaa olivat nykyiseen politiikan mittakaavaan verrattuna pieniä, mutta aikaisekseen suuria asioita - suuria asioita pienellä alueella. Siksi tämä "demokratia" tavallaan toimikin ja edustajaksi pääsyyn vaadittiin rahan lisäksi myös hyveitä sen ajan käsityksen mukaan. Päättäjistä saatettiinkin saada kuva todellisista suurmiehistä. Kauas on siis omena siitä pudonnut nykyiseen nähden...

Roomalaiset taas yrittivät kopioida tätä toimivaksi havaittua järjestelmää parhaansa mukaan, mutta heillä oli siinä pienoinen ongelma: kaupungin sijaan yritettiin pyörittää valtakuntaa, jonka päästä päähän viestin toimittaminen oli kuin Suomen Postin toiminta - joskus menee kuukausia tai jopa vuosia, aina ei mene perille vaikka kuinka monasti yrittää. Yhden demokraattisen parlamentin lisäksi tarvittiin siis lukuisia eri tasoisia hallintohimmeleitä, joista Sipiläkin olisi kateellinen. Ja jokainen porras ylhäältä alas täytettiin kavereiden kavereilla, jotka kisasivat sitten keskenään vallasta. Että kansa saatiin pysymään hiljaisena, heidän ilokseen järjestettiin näytöksiä laidasta laitaan. "Leipää ja sirkushuveja" oli taiteen tasolle nostettu loistava järjestelmä, joka liimasi kansan yhteen ja sai unohtamaan kaiken muun. Samalle sirkuksen tasolle taidettiin päästä uudelleen vasta television keksimisen jälkeen?


Kristillisten arvojen vaikutus

Vaikka kritillisyydellä ei suoraan ole juurikaan tekemistä demokraattisuuden kannalta, ovat eri uskontojen vaikutukset nähtävissä myös tämän päivän demokratiassa. Kristittyjen alkuaikojen vaikeudet eivät loppuneet siihen kun heidän metsästämisensä lopetettiin vaan se muuttui haasteeksi sovittaa ylemmät voimat maallisiin voimiin. Eri ajatusmalleja kokeiltiin ja joidenkin lähteiden mukaan esimerkiksi eräs "rauhan uskonto" sai alkunsa jostain kristittyjen lahkosta, jonka versiosta saatiin viilattua sotaisin ja helpoimmin hallittava uskonto tähän päivään saakka. Kristittyjen uskomus siitä, että pian tämä maailma loppuu kuitennii, oli kuitenkin yksi vaikeimmin maalliselle vallalle sovitettavista osista. Miten uskotella ihminen, joka jo nyt odottaa loppua ja pääsyä parempaan paikkaan, tekemään töitä hallitsijoidensa hyväksi?

Syyllistämällä, pelottelemalla ja uhkailemalla, tietysti. Lisätään sopivia uusia opetuksia, runsaasti hierarkisia rakenteita sisältävä järjestätynyt uskonto ja valetaan herran pelkoa miekalla niin hyvä tulee. Vuosisatojen kuluessa niitä "pyhiä" kirjoja ollaankin viilattu uuteen uskoon aina kun sille on ollut tarvetta. Ainakin osa niistä vanhoista opeista toki sieltä edelleenkin löytyy, mutta siihen päälle on lätkitty semmoinen määrä maallista kansanvaltaa ettei tosikaan. Ei siis kansan omaa valtaa vaan valtaa kansasta. Eri suuntaukset ottivat hieman eri lähestymistapoja kuinka se maallinen ja mystinen valta sovitettiin yhteen. Yhtäläisyyksiä on kuitenkin runsaasti ja hierarkinen valta arvonimen perusteella on vahvana niin kirkon omissa opeissa kuin tässä demokratiassamme. Ainoastaan "oppineet" voivat tulkita pyhiä tekstejä rahvaalle, olivat ne pyhät tekstit sitten uskontojen omia tahi "tiedettä".

Kirkon ja maallisen vallan naimakauppa vahvistui aina uskonpuhdistuksen aikoihin asti. Silloin Luther yritti saada uskonnon uskonnoksi ja irti maallisesta vallasta, minkä onnistumista voidaan taas kyseenalaistaa. Osin tämä ehkä onnistuikin, mutta kirkon vaikutus kansojen mielipiteitä ohjatessa säilyi aina siihen asti kunnes media saavutti jokaisen kaukaisimmankin torpan. Nykypäivän kirkko taas pyrkii valtavirtaistumaan, eli ottamaan osaksi itseään kaikki edistyksellisimmät aatteet siinä kun ennen yritettiin se uskonto pitää uskontona. Kai tätä voidaan pitää sitten kirkon evoluutiona? Joka tapauksessa kirkon ja kirkkokulttuurin vaikutusta nykyiseen demokratiaan ei voida vähätellä. Se antoi oikeutuksen ihmisten hallintaan ja naamioi vallanpitäjät uusien vaatteiden alle omana aikanaan.


Takaisin nykyaikaan

Näillä eväillä ei toki vielä nykyiseen malliin päästä, mutta ne perusainekset nykyiseen demokratiaan kuitenkin paistavat läpi. Rikkaat ovat vallassa, he sanelevat säännöt ja pitävät kansan tyytyväisenä sirkushuveilla sen sijaan että korjaisivat ongelmia. Herran pelkoa valetaan kansaan ja vääräoppisia rangaistaan, samalla kun ollaan itse mukamas oikeutettuja hallitsemaan kaikkia alaisia. Sana on vapaa vain valituilla ja oikeus koskettaa vain niitä, jotka eivät lakeja saaneet raapustaa - "oikeusvaltio" kerrakseen?

Yksi asia on kuitenkin pysynyt muuttumattomana demokratian alusta alkaen. Se joka kykenee kääntämään edustajien päät, on se joka hallitsee. Kansa se ei ole koskaan ollut, joten vastausta on siitä suunnasta turha etsiä. Rahalla saa ja mopolla pääsee, joten valta on ollut aina tiukasti niillä, jotka ovat voineet ostaa haluamansa. Kuka siis omistaa poliitikot, puolueet, median ja kaikki ne organisaatiot jotka ohjailevat kansan käytöstä? Joskus haluttuun tulokseen riittää yksi käännytetty poliitikko, joskus pitää koko "kansan tahto" saada puolelle, että nämä "demokraattisesti valitut" ehdokkaat tekevät oikeita päätöksiä. Tästä voi jokainen päätellä itse kuinka paljon valtaa sillä kansalaisella äänestyskopissa on...

Samalla voitaisiin myös pohtia sitä, voidaanko näin pitkällisen työn tulosta muuttaa sisältä ja sen omin keinoin? "Demokratian" säännöt on rakennettu alusta alkaen suojelemaan vallanpitäjiä kansaltaan ja muilta vallanpitäjiltä. Nyt kun valta on yhä harvempien käsissä, ei keskinäistä kilpailua enää ole läheskään siinä määrin. Ainut todellinen uhka on kansa, joka herää tähän kusetukseen. Sitä uhkaa liennyttämään ei ollakkaan käytetty kuin pari vuosituhatta, kansan verta vuodattaen loputtomassa ihmiskokeessa. Mutta kyllä se nyt varmasti ensi kerralla korjaantuu kun taas päästään äänestämään? Onneksi on olemassa muitakin vaihtoehtoja...

perjantai 7. kesäkuuta 2019

Propagandan keinot tutuksi - Hallittu oma-aloitteisuus


Ruohonjuuritasolla

Termi "astroturfing" eli astroturffaus (karmiva kotimainen termi) on varmasti jo monelle entuudestaan tuttu. Muka ruohonjuuritasolta lähtenyt esitys onkin sielä taustalla suuren rahan kampanja. Esimerkiksi Exxon Mobil ei rahoittanut Al Goren 2006 elokuvaa "Inconvinient Truth", mutta sijoitti suuria summia rahaa sen ruohonjuuritason mainoskampanjaan "Al Gore's Penguin Army". Ero hallittuun oma-aloitteisuuteen (engl. "controlled spontaneity") on hienoinen - kaikki ohjailuun ja hallintaan tarvittava voidaan valmistella ennakkoon, mutta vasta tilanteen lauetessa se otetaan käyttöön siinä kun astroturffauksessa liikkeellepano on mukana suunnitelmassa alusta lähtien. Sopivat "vaikuttajat" voidaan valjastaa lähtölaukauksen jälkeen vahvistamaan kuvaa ruohonjuuritason liikkeestä.

Idea on kuitenkin vanha ja yksinkertainen, mutta viety uudelle tasolle seuraten aikaansa. Valmiussuunnitelmia on tehty iät ja ajat eikä hallittu oma-aloitteisuus eroa siitä idealtaan. Oletetaan että jossain vaiheessa "paska osuu tuulettimeen" ja hommataan sadetakit ennakkoon. Sosiaalisen median aikana tämä siis tarkoittaa sopivien hästägien valintaa, kuvien ja iskulauseiden valmistelua sekä puheiden kirjoittamista puhuville päille. Usein myös reaktioita vastaavat lainsäädännöt voidaan valmistella suojelemaan kansaa itseaiheutetulta ongelmalta. Kaikki nämä voidaan tutkia ennakkoon kohdeyleisöille kokeillen ja sitten kun sattumus tapahtuu, ollaan niin kovin yllättyneitä. Ja kukas sitä estää tehdä itse se sattumus jos ei muuten saada hyvää suunnitelmaa etenemään?

Medialla on asiasta toki jo runsaasti kokemusta. Vaalien aikana kirjoitetaan artikkelit valmiiksi eri vaihtoehdoista ja loppusilausta vaille valmis propagandapläjäys jää odottamaan tuloksen julkistamista - korjataan numerot täsmäämään ja voittajasta kertova juttu ulos minuuteissa julkistuksen jälkeen. Isolla rahalla voidaan toki järjestää suuria tapahtumia hyvinkin pienellä aikataululla, mutta ennakolta valmisteltu ja tutkitusti toimiva sirkusesitys on paljon tehokkaampi. Oma-aloitteisuudesta ei ole jäljellä kuin se, että ihmiset kuvittelevat reagoivansa omasta tahdostaan ja itse valitsemallaan tavalla tapahtumaan, jonka reaktiot on käsikirjoitettu jo hyvissä ajoin.


Esimerkkejä

Ilmastohömppä - ihmisten paniikkireaktio oltiin valmisteltu ja esitelty julkisuuteen jo 2016, mutta koska ilmastoprofeetta itse ei ollut vielä noussut, vasta Gretan ilmaantuminen sai rattaat pyörimään. Toki jo ennalta tähän hömppään oltiin sijoitettu miljardikaupalla ihmisten selkänahasta revittyjä verorahoja, mutta vasta sopiva laukaiseva asia, Greta, sai kansan kadulle protestoimaan. Täysin oma-aloitteisesti lakkoillaan, protestoidaan ja projekti toisensa jälkeen syydetään rahaa pohjattomaan kaivoon? Ehkä moni niin kuvittelee, mutta se idea on kyllä tarkasti ennalta suunniteltu...

Brittien terrori-iskut ja heidän suunnitelmansa ovat näyttäytyneet jo muutamaan otteeseen. 2014 ISIS suoritti julkiset jenkki/britti-avustustyöntekijöiden mestaukset ja sitä seurannut mediakampanja on väitetysti yksi ensimmäisiä uuden polven "controlled spontaneity" projekteja. 2017 London Bridge terrori-isku, jossa 8 kuoli ja 50 loukkaantui, täsmäsi myös seurauksiltaan moista "controlled spontaneity" suunnitelmaa. Useat länsimaat ovatkin tainneet kopioida ja luoda vastaavanlaisia suunnitelmia ennakoiden terrori-iskuja ja ihmisten tapaa reagoida niihin.

Uuden-Seelannin terrori-isku moskeijaan taas aiheutti lähes välittömiä vaatimuksia maan aselakien muuttamiseksi. Sattumateoreetikko voisi toki pitää tätä aivan luonnollisena tapahtumana, mutta paikallisen reaktion nopeus ja laajuus jätti monet raapimaan päätään. Myös maailmanlaajuinen reaktio ja välittömät syytökset "äärioikeiston" suuntaan vihjaavat, että propaganda oli jo valmiina odottamassa joko jotain tapahtuvaksi, tai sitten juuri tätä tapahtuvaksi. Suruliputusta ja kansallista yhtenäisyyttä lähdettiin rakentamaan jo ennen kuin savu oli hälventynyt ja jälkipyykin pesu kiellettiin suurilla uhkasakoilla.


Koska syytä epäillä?

Vaikka media onkin jatkuvasti valveilla seuraten maailman asioita, ei sekään kykene levittämään valmista tarinaa vain hetkiä tapahtuman jälkeen - paitsi tietysti jos tarina on jo ennakolta sovittu. Länsimaisen demokratian perustuessa yhtenäisiin mielipiteisiin ja tietoihin, on tärkeää ettei yksikään media lähde sooloilemaan ja tuottamaan ristiriitaista informaatiota. Tästä voidaan pitää hyvänä esimerkkinä 9/11 iskua, missä paikalliset kanavat lipsauttivat jos jonkinmoista suustaan välittömästi iskun jälkeen. Kun ei tarinaa oltu ennakolta sovittu, saatetaan uutisten mukaan vahingossa päästää tiedonmurusia joista paljastuu tapahtuman oikea luonne.

Hallittua oma-aloitteisuutta voidaan myös pitää positiivisena asiana - vallanpitäjät huolehtivat kansastaan ja ovat varautuneet ennakolta eri tilanteisiin, missä kansan väärä reaktio saattaa aiheuttaa entistä suuremman vaaran kansalle. Ennustavaa ohjelmointia (engl. "predictive programming") missä kansaa valmistellaan tulevaan tapahtumaan on osattu käyttää jo pitkään. Yhdistämällä nämä kaksi tekniikkaa, voivat propagandistit ensin valmistella kansan johonkin suureen tapahtumaan (vaikkapa lavastettu UFO-hyökkäys?) ja sitten jälkipyykin pesuun varautuneet vaikuttajat osaavat olla oikealla tavalla yllättyneitä.

Kummasta siis on kyse - hoivaavat vallanpitäjät valmistautuvat tulevaan vai aikovat ottaa "sattumista" kaiken hyödyn irti? Jokainen päättäköön sen itse, mutta tieto siitä että moisia suunnitelmia luodaan jatkuvasti mahdollisten tapahtumien varalle auttaa myös kansalaisia valmistautumaan tulevaan propagandahöykytykseen. Sieltä tulee vihaa, pelkoa, paniikkia, sääliä, myötätuntoa ja mitäkaikkea, täysin sen mukaan mikä tunne sillä hetkellä auttaa vallanpitäjiä eniten. Median luomat tunnelataukset ovat käsin kosketeltavia täysin tarkoituksella. Ja sen tunteen aiheuttama oma-aloitteinen toiminta saattaa olla vähemmän oma-aloitteisempaa kuin luuletkaan.

keskiviikko 5. kesäkuuta 2019

Medialukutaitoa Suomessa 2019


Lukutaidon tukemista isolla rahalla

Tarve Suomi100 medialukutaito-oppaani päivitykselle tuli selväksi pitkällisen keskustelun jälkeen äänestämisen hyödyistä ja äänestämättömyyden turhuudesta. "Äänestäminen vaikuttaa koska yle kertoo äärioikeiston olevan nousussa" oli argumentti ja todiste, mikä kuulostaa toki äkkiseltään ihan järkevältä: äärioikeistoa äänestetään niin paljon että valtamediakin jo pelkää ja pelottelee. Paitsi että, kuka kertoo? Siis se sama media pelkää tahoja, jotka se on itse täysin tietoisesti ja järjestelmällisesti nostanut pinnalle? Samaan hengenvetoon kun osataan kertoa kuinka mediaan ei voi luottaa ja media on iso osa ongelmaa, viitataan siihen samaan lähteeseen todisteena omille tiedoille. Yksittäistapaus? Ei, lähellekkään - arkipäivää Suomessa vuonna 2019.

Vuoden 2000 alusta lähtien Suomi on ollut EU:n kärkimaita mediakasvatuksessa. Sen kyllä huomaa, koska 2018 tehdyn tutkimuksen mukaan 90% kansasta luottaa valtamedian radioon ja televisioon. Suomi saikin Euroopan korkeimmat pisteet, 76/100, medialukutaidosta kaikkien alueiden yhdistettynä tuloksena. Hyvä me? Medialukutaitoa koskevien projektien määrä 2016 oli yli viisinkertainen Saksaan ja Ruotsiin nähden, eli Suomea ollaan ajamassa melkoista tahtia kohti samaa indoktrinaation tasoa kuin nämä kaksi "lähes valmista projektia". Toki nämä kaikki ovat EU:n tekemistä omista tutkimuksista kaivettua tietoa, jolloin sen oikeellisuutta voidaan miettiä. Se onkin sitten sitä kriittistä ajattelua, eli "Critical thinking", joka todettiin tärkeäksi termiksi EU:n omassa propagandassa valeuutisia vastaan ja sitä viljelläänkin runsaasti joka paikassa.

Noin pikaisella haulla löysin EU:n sijoittaneen 750 miljoonaa euroa medialukutaitoon ja tuplasti sen verran "kulttuurin" ja "viihteen" tuottamiseen viimeisten vuosien aikana. Suomessahan on näitä "faktabaareja" ja "uutisluokkia", joilla sitten yritetään sekä pönkittää perinteisen median asemaa kuin luoda uusia vaikuttamiskeinoja kansaan. Kuuma trendisana asiaan onkin "influencers" eli vaikuttajat, millä tarkoitetaan ihmisiä jotka ajavat tätä samaa propagandaa uusia reittejä pitkin. Valtamediaa voi yleensä seurata vain tietyn määrän päivässä, joten kyllästääkseen ihmisten koko päivän aamusta iltaan oli luotava uusia kanavia indoktrinaation levittämiseen.


"Vaikuttajia"

Näistä vaikuttajista pitää heti alkuun sanoa, etteivät kaikki ole EU:n tai vastaavien yleishaitallisten organisaatioiden valjastamia uuden median propagandisteja - osa saattaa täysin tietämättään ajaa haluttua agendaa ja törmäävät ongelmiin vasta kun astelevat väärille varpaille. Mutta yhä yleisempää nykypäivänä on se, että valittuja vaikuttajia tuetaan taloudellisesti joko suoraan eri organisaatioden kautta tai välillisesti antamalla epätavallisen paljon huomiota niin perinteisessä mediassa kuin heidän omilla alustoillaan. Kun isot pelurit kuten FB, Twitter, Instagram tai Youtube päättävät tukea jotain vaikuttajaa, on näkyvyydessä vain taivas rajana. Ja kun nämä jätit päättävät että ole sinä hiljaa, sinähän olet hiljaa.

Somejulkkisten sanomisia levitetään laajalle useilla eri alustoilla ristiin rastiin. Viraaliksi päädyttyään se harmittomalta kuulostava ja näyttävä uuden median propagandisti saattaa videollaan saavuttaa, etenkin nuorison keskuudessa, suurta suosiota ja siihen mukaan upotettu ihan pieni jyvänen sitä haluttua sanomaa löytää tiensä perille. Tutut asiat tuntuvat turvalliselta, eli vaikka et koskaan ollut kuullutkaan asiasta sen oikeassa asiayhteydessä, saattaa se hassunhauskan vlogin mukana ujutettu "piilosanoma" aiheuttaa muualla sen halutun reaktion. Näihin vaikuttajiin ja heidän tekemisiinsä sijoitetaan nykypäivänä suuria summia rahaa ja tahot jotka rahaa niihin sijoittavat, eivät sitä tee hyvää hyvyyttään vaan aina se oma etu mielessä. Tuotesijoittelu on vielä nappikauppaa siihen verrattuna mitä kaikkea voidaankaan "ruohonjuuritason vaikuttamiseen" liittää mukaan.

Valtamedia onkin osin jäämässä kohdennettujen vaikuttajien jalkoihin. Entistä enemmän ihmiset käyttävät aikaansa niillä lyhyillä kahvitauoilla orjatyöstään tai koulun indoktrinaatiotuntien väliajoilla katsoen näitä vaikuttajien tuotoksia - autuaan tietämättöminä että se materiaali on tuotettu propagandaksi katsojaansa vastaan. Valtamedia hoitaa sen kaikille yhteisen propagandan levittämisen ja sitten nämä vaikuttajat levittävät kohdennettua sanomaa omalle kohdeyleisölleen, täydentäen toinen toistaan. Lopputulos: 76/100 pistettä medialukutaidosta valtaapitävien mittareilla. Ei ollenkaan huono tulos kansalta, joka tietää aina olevansa oikeassa. Vielä kun nämä vaikuttajat opetetaan verkostoitumaan, voidaan suuria määriä vaikuttajia ohjata pienellä vaivalla ja muutaman avainhenkilön kautta.


Onko mitään tehtävissä?

Vanhassa mediassa sen dollari/euro/rupla-salkun on voinut jäljittää ainakin muutaman askeleen verran, mutta näissä uuden median vaikuttajissa ei voi samaa sanoa. Vaikka kaikki tienaaminen tapahtuisikin mainostajien ja tuotesijoittelun kautta, ei mikään estä sielä taustalla toimivia tahoja ohjailemasta muutamaa lisäroposta oikean sanoman levittäjän suuntaan. Jossain oli esimerkiksi tutkittu miten Youtube-livevideoiden superchat-ominaisuudella kyettiin tönimään videoiden tekijöitä haluttuun suuntaan. Mikä sen helpompaa propagandaa kuin muutamalla taalalla saada suora yhteys henkilöön, jonka puheita tuhannet uskolliset kuulijat aina tilanteen salliessa kuuntelevat? Nimimerkin takaa annettua lahjoitusta ei kukaan voi jäljittää... Vaikuttajien motivaatioiden selvittäminen onkin lähes mahdotonta ja jokainen joutunee luottamaan logiikkaan ja omaan intuitioonsa.

EU-projektien medialukutaito on lyhyesti sanottuna "valtamedia hyvä, muut paha". Valeuutisiksi kutsutaan kaikkea mitä ei valtamedia ole kertonut. Sosiaalista mediaa ja videopalveluita pitäisi seurata lähinnä viihteeksi ja silloinkin vain niitä "hyviä tyyppejä", koska mukana on vaarallista äärioikeistoa ja muuta väärinajattelua. Nykyinen tyyli kuluttaa mediaa on kuitenkin se suurin ongelma - kaikki halutaan valmiiksi pureskellussa paketissa ja sopivan mittaisena mieluusti audiovisuaalisena pläjäyksenä, jota ei vaivauduta kyseenalaistamaan tai tarkistamaan koska lähdettä ei sovi kyseenalaistaa. Karu totuus kuitenkin on, ettei kukaan saa aina kaikkia oikein, virheitä sattuu ja maailma on monimutkainen sekä jatkuvasti muuttuva. Siksi ohje "älä usko mitä sanon, tutki mitä sanon" pitää täysin paikkansa.

Median luomassa illuusiossa Suomessa on paras ja vapain media sekä maailman onnellisin kansa. Jostain syystä tämä ei tunnu ihan täsmäävän ihmisten arkitodellisuuden kanssa, minkä vuoksi ihmiset kyllä sanovat kyseenalaistavansa mediaa, mutta päivän päätteeksi palaavat kuitenkin siihen tuttuun ja turvalliseen valtamediaan. Tämä ristiriita todellisuuden ja median sanoman välillä taas aiheuttaa entistä enemmän ongelmia eikä sitä kutinaa pysty edes raaputtamaan kun joka paikasta raavituttaa. Onkin toki rankkaa yksinkertaistusta, mutta lähemmäksi ei sitä karua todellisuutta pääse kuin: kaikki media on propagandaa.

lauantai 1. kesäkuuta 2019

Petoksen profeetat


Agitaattorit, reformistit ja vallankumoukselliset

Agitaattori, riidankylväjä, yllyttäjä, kansankiihottaja tai vaan kiihottaja ovat synonyymejä henkilölle, jonka pääasiallinen tarkoitus on saada kuulijansa innostumaan hänen puheistaan niin, että yleisö saattaisi olla valmis tekemään hänen ehdottamiaan tai vihjaamiaan asioita korjatakseen mielipahansa. Vasta kun moista kiihotusta pidetään negatiivisena asiana, sitä kutsutaan agitoinniksi - muissa tapauksissa samalle asialle annetaan jokin lievempi nimitys - "puhuja villitsi yleisön" on tyypillinen otsikko suurten poliittisten johtajien puheita kuvattaessa. Mikään ongelma ei ole liian pieni tai suuri, etteikö sillä voisi saada sopivaa joukkoa ihmisiä ärsytettyä niin paljon että he käyvät joko puhujan tai annetun kohteen kimppuun. Somessa tämä toki onnistuu täysin yrittämättäkin, koska kaikesta voi joku kiihottua ja vetää pakastehernenpussin sieraimeensa...

Reformisti eli uudistaja voi tehdä samaa kuin agitaattori, mutta sillä merkittävällä erolla että tarkoituksena olisi uudistaa nykyistä järjestelmää uudistajan haluamaan suuntaan. Siinä kun agitaattori haluaa lähinnä saada ihmiset kiihottumaan, reformisti haluaa kääntää sen vihan/pelon/mielipahan tunteen edukseen ja suunnata sen energian asioiden muuttamiseen. Politiikassa uudistajia yleensä kartetaan, koska nykyinen järjestelmä toimii varsin hyvin poliitikoille. Siksi monelle uudistajalle halutaan lyödä kiihottajan leima, ettei häntä vaan otettaisi vakavasti millään alustalla. Vain tarkkaan valikoidut uudistajat saavat näkyvyyttä ja aina kun joku henkilö nostetaan alttarille median eteen puhumaan tarvittavasta muutoksesta, voi ihan aiheesta etsiä sitä haudattua koiraa.

Vallankumouksellisen ja uudistajan ero tulee esiin lähinnä siinä, että vallankumouksellinen haluaa heivata nykyiset johtajat kuuseen ja nousta itse mestarin pallille tai auttaa omia kavereitaan korvaamaan se nykyinen johto. Vaikka lain silmissä vallankumous onkin kiellettyä, riippuu vahvasti ajettavasta porukasta ollaanko sitä lappua laittamassa luukulle poliisin toimesta vai kutsutaanko johtohahmot keskustelemaan ajankohtaisohjelmaan sosiaalisen muutoksen tarpeesta juontajien hymyillessä ja myötäillessä. Moni onnistunut vallankumous onkin tapahtunut hyvin vähän kansalaisten itsensä aloittamana, mutta kun riittävän suuri joukko on saatu agitoitua kasaan, lähtee se tavallinen tallaajakin barrikaadeille vaatimaan vaihtoa jossa yksi väärä valta vaihdetaan vain toiseen. Värivallankumouksista on tarkemmin tutkittuna tainnut aina löytyä aivan muuta kuin "kansan tahto" ajavana voimana.


Entä nykypäivän Suomessa?

Agitaattoreita löytyy nykyään niin oikealta kuin vasemmalta, sanojen "oikeisto" ja "vasemmisto" vastapuoliensa määrittämänä "vihervassarit" ja "natsit". Molemmat puolet vaativat tiettyjen ryhmien poistamista vähintään julkisesta keskustelusta, mieluiten ulos koko maasta. Molemmat puolet syyttävät lähestulkoon kaikista mahdollisista ongelmista sitä vastapuolta samalla kun vaativat suojelua ja mieluusti erityisoikeuksia omilleen. Erona näillä kahdella, usein ääripäiksi leimatuilla, ryhmillä on lähinnä se, että vain toisesta ryhmästä lähtee liian innokas agitaattori poliisikuulusteluun "kiihottamisesta" ja tätä pidetään halveksuttavana. Oikeusvaltiossa molemmat ryhmät pääsisivät samoista puheista kuormittamaan oikeuslaitosta, mutta sitä vaaraa ei Suomessa juurikaan ole.

Uudistajia on Suomessa hieman vähemmän kuin agitaattoreita, mutta jos heidän murheensa tuotaisiin tasapuolisesti kansan nähtäville, uskoisin monien uudistajien ehdotusten saavan runsaasti tuulta purjeisiinsa. Usein pienpuolueiden toimintaan mukaan hakeutuvat uudistajat haluaisivat ajaa asiaansa politiikan kautta eteenpäin, eikä siinä toiminnassa toki se kansanedustajan tai vastaavan palkka liioin haittaisi. Kuoliaaksivaikeneminen mediassa on kuitenkin lähes poikkeuksetta uudistajien kohtalo maassamme ja ne pienet voitot muutamissa sadoissa vaaliäänissä tai useammin muutamissa sadoissa tai tuhansissa some/tube tykkäyksissä on se ainut saatu julkisuus. Ompa sitä aina kuntapolitiikkaankin asti päästy mukaan, mutta järjestelmän korjaaminen sisältäpäin on osoittautunut kerta toisensa jälkeen yhtä todennäköiseksi - ei lainkaan.

Entäs sitten ne vallankumoukselliset? Suomesta ei vanhaa valtaa aktiivisesti kumoon ajavia tahoja juurikaan ole, vaikkakin osa kuvittelee että politiikkaan mukaan pääsevä "oppositio" muka vastustaisi vanhaa valtaa jossa on itse niskaansa myöden mukana. Lähimmäksi vallankumouksellisia voidaankin pitää näitä ilmastohömppää ajavia tahoja, jotka uskottelevat kansalle että meidän tulisi lopettaa kaikki oma kulutuksemme että voisimme elättää kaikkia muita rahoillamme. Vallankumouksellisuus tuleekin siinä, että valta otettaisiin kokonaan pois suomalaisilta ja annettaisiin näin alkuun EU-liittovaltiolle. Mutta liittovaltio on sitä parempaa vallankumousta, sitä ei kai laki kiellä?


Frankfurtin koulukunnan peruja

"Prophets of deceit", petoksen profeetat, on kirja vuodelta 1949 minkä ansiosta tämä teksti löysi muotonsa. Kun kirjaa luin, tuli kappale toisensa jälkeen tunne, että pienillä muutoksilla tämän kirjan olisi voinut päivätä 2018 ja paikaksi Suomi. Vallanpitäjät varoittelivat tuolloin pääosin agitaattoreista, mutta myös uudistajista ja vallankumouksellisista jotka toimivat "oikeiston" lipun alla ja uhkasivat silloista järjestelmää. Oli niin salaliittoja kuin keskuspankkimafiaa mistä agitoitiin tavallisia ihmisiä osoittamaan epäluottamusta järjestelmälle. Millä se ongelma silloin ennenmuinoin sitten korjattiin? Oma teoriani: lännen peikkosadulla, koska kaikki väärinajattelijat haluttiin tuolloin leimata vainoharhaisiksi anti-semiiteiksi.

Puhdasta propagandaa vaikka tuo teos onkin, voidaan siitä kuitenkin ottaa oppia. Vallanpitäjät pelkäävät uudistajia, joilla on edes etäisesti oikeasti käytäntöön otettava suunnitelma kuten keltaliivien RIC. Agitaattoreita vallanpitäjät taas suosivat, tiettyyn pisteeseen asti - kansaa on hyvä suututtaa, pelottaa ja pitää jatkuvassa hätätilassa. Vielä kun itse rakentaa opposition valmiiksi, ei haittaa vaikka kuinka suurin joukoin kansa kiihottuu kun suunta heidän kannatukselleen on jo valmiina. 1949 ei se tiedonkulku ollut yhtä tehokasta kuin nyt, mutta tällä vauhdilla joskus sielä 2070 hujakoilla joku lukenee kirjaa 2020-luvun "äärioikeistosta" ja ihmettelee miksei tuota 1949 opusta luettu varoituksena.

Puhtaasti ärsyttämistarkoituksessa tehtävää toimintaa voidaan hyvin pitää agitointina, jonka positiiviset puolet voidaan laskea yhden käden sormilla: ongelman esilletuonti. Sillä ei kuitenkaan, aivan kuten kirjassakin huomioidaan, tulla kuitenkaan muuttamaan maailmaa paremmaksi. Asiat ovat kuitenkin usein äärettömän monimutkaisia, eikä niille ole olemassa helppoa saatikka yksinkertaista ratkaisua ellei sitten koko järjestelmää vedetä kerralla pöntöstä alas. Siksi olisikin eduksi, että kaikki funtsisivat niin sitä omaa kuin lähipiirinsä tilannetta ja peilaisivat sitä tähän nykyiseen menoon. Vallanpitäjät ja heidän kannattajansa varmasti kutsuisivat tätä toimintaani tämänkin tekstin osalta agitoinniksi, mutta onko se sitten uudistusmielistä vai jopa vallankumouksellista ehdottaa ihmisiä lukemaan teksti: "Holistinen (r)evoluutio"?

maanantai 27. toukokuuta 2019

Propagandaviihdettä ja viihdepropagandaa


Kaikki media on propagandaa

Propagandaa osataan viitata uutisissa ja ajankohtaisohjelmissa, samoin kuin poliitikkojen puheissa, mutta harvemmin kiinnitetään huomiota siihen propagandaan mitä ujutetaan jatkuvasti lähestulkoon kaikkeen viihteeksi tarkoitettuun mediaan. Pieniä ja suurempiakin vihjeitä miten ihmisten tulisi olla ja toimia on ujutettu elokuviin jo heti elokuvien alkuvaiheessa. Puhtaasti propagandatarkoitukseen luodut (lyhyt)elokuvat ovat oma lukunsa, mutta ihan tavallisiin elokuviin ja myöhemmin tietysti televisio-ohjelmiin on upotettu runsaasti ohjeistusta kansalle. Näitä keinoja on käytetty "hyvään", kuten esimerkiksi elokuvissa ihmisiä kannustettiin käyttämään turvavyötä autolla ajaessaan kun tarinan sankari laittoi oman vyönsä valkokankaalla kiinni. Kyseenalaisia saavutuksia taas on saavutettu esimerkiksi tupakoinnin kanssa, kun kaikki "siistit" tyypit sytyttivät savukkeen kansan edessä.

On se sitten sanontoja, symboleita tai yksittäisiä sanoja, viihteen sekaan voidaan piilottaa kaikkien nähtäville runsaasti ohjausta. Kun joku asia vaikuttaa tutulta, se tuntuu turvalliselta - mikä sen turvallisempaa kuin se oman suosikkisarjan suosikkihahmo? Tuotesijoittelua osataan jo hieman karsastaa, minkä vuoksi ison budjetin tuotoksissa sponsorisopimukset joko kieltävät tai pakottavat tuotemerkkien näkyvyyden tiettyyn muottiin. Bond ajaa tarkasti valikoidulla merkillä ja tietokoneiden taustoissa loistaa tietty logo, tai sitten logon paikalle on aina lätkäisty tarra. Tavallinen käytäntö onkin keksiä omia tuotemerkkejä joita ei ole oikeasti olemassakaan - näin ei joudu syytetyksi jonkun merkin suosimisesta.

Tuotteen on vielä helppo tunnistaa, mutta sopiva käyttäytyminen ja kuinka sitä ajetaan onkin haasteellisempi havaita. Soveliaana käytöksenä hienolle naiselle on läiskäistä huonosti käyttäytyvää miestä poskelle? Miksi väkivaltaa pitäisi ihannoida ja opettaa moista käytöstä, siinäpä hyvä kysymys. Nykyään elokuvia ja televisiosarjoja saatetaan tuottaa puhtaasti jonkin aatteen tai asian ajamiseksi, mikä ei tunnu ihmisiä paljoa häiritsevän kunhan vaan saadaan viihdettä synkän arjen sijaan. Vaikuttaminen on myös siirtynyt enenevässä määrin netin lukemattomiin videoblogeihin ja vastaaviin tuotoksiin, missä se aate voidaan levittää lähes huomaamatta suurellekin joukolle.


Muutama käytännön esimerkki

Sotateollisuus huomasi liikkuvan kuvan edut heti alkuunsa ja propagandaelokuvia lähdettiin tuottamaan suuria määriä. Sotien jälkeen näiden "valistuselokuvien" määrä kuitenkin romahti ja tilalle tuli aina näihin päiviin jatkunut (ja varmasti tästä eteenpäinkin) loputon virta sotaelokuvia, jotka on sovitettu lännen peikkosatuun. Sekä sotateollisuus että tiedustelupalvelut ovat rahoittaneet ja ohjanneet elokuvien suuntaa ja täten varmistaneet loputtoman ihmisresurssin - sankaritarinat saavat ihmiset liittymään armeijaan ja "suojelemaan maataan". Jos haluaa suuren budjetin elokuvan tai sarjan menestyvän, sen on läpäistävä nämä seulat.

Samoille apajille ovat myös edistykselliset tahot heittäneet koukkunsa - hyvin tuloksin. Nykyään on vaikea löytää elokuvaa tai TV-sarjaa, missä ei ole vähemmistöjen edustajia kaikissa mahdollisissa osissa ja dialogi ei olisi poliittisesti korrektia. Vanhoja sarjoja ja elokuvia boikotoidaan jatkuvasti, koska niiden kielenkäyttö ei ole kelvollista eikä niissä ole rankkaa yliedustusta vähemmistöillä. Onko vähemmistöjen edustus sitten huono asia viihteessä? Ei tietenkään. Kansan edustaminen edes suhteellisen oikeissa suhteissa voisi pian antaa oikean kuvan nykyisestä tilanteesta ja se ei käy edistyksellisille laisinkaan päinsä. Tästä ei toki parane julkisesti valittaa, koska se on intersektionaalisten feminisitien mukaan rasistifasistista. Eli kaikki hyvin, Mannerheim oli musta mies...

Eilen taas todistettiin sosiaalisen median voimaa "ruohonjuuritason vaikuttamisella", kun Saksassa Vihreät nappasivat karvan yli 20% eurovaaleissa. Viraalihitiksi noussut ja valtamediassakin ylös nostettu video, missä tubettaja haukkuu eurovastaiset puolueet ja neuvoo äänestämään oikeaa valintaa, eli Vihreitä (ei tietenkään ihan suoraan, se olisi liian näkyvää). Tämä tubettaja vaan sattuu kuulumaan mainostoimistoon, jonka toimitusjohtaja on entinen työntekijä yrityksessä, jonka perustaja on Soroksen kanssa parhaita kamuja ja heidän edellinen projektinsa oli Brexit-vastainen mainoskampanja. Moista vaalivaikuttamista voitaisiin pitää lain vastaisena, mutta koska Soros ja Vihreät eivät tee Saksassa koskaan mitään väärin, on kaikki kunnossa. Rahalla saa kummasti näkyvyyttä sosiaalisessa mediassa ja viraalivideo syntyy lähinnä vain Googlen siunauksella. Kuinka paljon tämä sitten vaikutti lopputulokseen, sitä voi vain arvailla - propagandaa se joka tapauksessa oli.


Leipää ja sirkushuveja

Olutta pidetään nestemäisenä leipänä ja eilen (tätä kirjoitettaessa) oli kaksi suurta sirkusta meneillään Suomessa - EU-vaalit ja sitten joku lätkähomma. Taisi mennä yhdellä jos toisella maailmanmestaruutta juhlistaessa nestemäinen leipä jos toinenkin? Ajoitus oli ainakin täydellinen kisojen ja vaalien suhteen, mutta sehän oli toki puhdas sattuma... eikös? Kansa saatiin tiukasti televisioiden ääreen ja lähes kaikille oli tarjolla sopivaa viihdettä, pitämään se huomio keskittyneenä muihin kuin asioihin joilla on oikeasti vaikutusta omaan elämään. Toki on hyvä aina välillä ottaa viihteen kannalta, koska tämä nykyinen meno lyö kyllä maahan positiivisimmankin ihmisen - jos siis menee tutkimaan mitä oikeasti on meneillään.

Kun ennen televisio ja elokuvat tavoittivat lähes jokaisen ihmisen, nykyään se sama valtamedian propaganda on muunnettava uuden median muotoihin. Audiovisuaalista paukutusta tubettajien ja vloggaajien loputtomassa livestriimissä, sen sijaan että miljoonabudjetilla tuotetaan korkealaatuista mutta hajutonta ja mautonta ohjelmaa. Sopivasti palkitsemalla saadaan lähes ilmaiseksi tuotettua propagandaa ja jos kanavalla tulee liian paljon väärää sanomaa, piiska on valmiina. Onko mikään siis todellisuudessa muuttunut? Propagandan välityskanava, siinäpä se taitaa olla. Tai no, jos tarkkoja ollaan niin piraattiradion kaltaisia valtavirtaa vastaan seilaavia lähteitä on nykyään enemmän - ne vaan jäävät usein marginaaliin, mikä on usein niiden pelastus... se piiska kun ulottuu mihin tahansa.

Seurasi sitten mitä mediaa tahansa, se on täynnä tekijöidensä ja rahoittajiensa aatemaailman mukaista sanomaa. On turha kuvitella, että jossain olisi objektiivista tietoa saatavilla mutta kun ottaa huomioon sen subjektiivisuuden, voi jokainen löytää ne juuri itselleen sopivat tietolähteet. Vaikka kuinka yrittäisi pitäytyä faktoissa ja objektiivisessa näkemyksessä, sinne pakosta sekaantuu mukaan sitä omaa arvomaailmaa jo pelkästään aihetta valittaessa. Oli se sitten viihdettä tai uutista, kaikki mikä mediaan päätyy on sielä syystä. Kenen päättämänä, sitä emme yleensä edes tiedä mutta se on aina jokaisen oma päätös katsoa ja kuunnella sitä mediaa. Kaikki media on propagandaa.