perjantai 21. kesäkuuta 2019

Demokratian historiaa - oikeutus valtaan


Kenellä on oikeus hallita?

Tarkastellessa demokratian historiaa on syytä kiinnittää huomiota vallan oikeutuksen kehitykseen. Demokratiassa valta on kansalla, koska... syyt? Miksi se valta on "kansalla", eikä jollain muulla taholla - toki jokin oikeamielinen ja ylevämpi kuuluisi hallita, eikä vaan tavan kansa? Kyllähän kansa tietää mikä heille itselleen on hyväksi. Näkeehän sen nyt Suomessakin kuinka kansa on aina tiennyt mikä sille on hyväksi ja äänestänyt valtaan sopivimmat ihmiset jotka ovat tehneet kuten kansa halusi. Ai eikö? Eikö parlamentaarinen demokratia olekaan kansanvaltaa? Miten tähän oikeen päädyttiinkään, sitä onkin syytä tutkia hieman tarkemmin.

Platon mainitsemat hyveet: viisaus, maltti, rohkeus ja oikeudenmukaisuus olivat perustana demokratiaa sorvattaessa Kreikassa. Oikeutukseen vallanpitäjäksi ihmisen oli oltava hyveellinen - ei täydellinen vaan hyveellinen. Ihmisen oli oltava tasapainossa eri puoliensa kanssa ja viisas, maltillinen, rohkea ja oikeudenmukainen johtaja teki aina parhaansa johtaessaan muita. Hän oli niin oikeutettu, mutta myös vastuussa ollessaan johdossa. Kuinka hyvin tämä käytännössä sitten toteutui, sitä voidaan vain veikata, mutta jos verrataan näitä nykyisiä "johtajia" niin montako hyvettä kykenet osoittamaan näiltä nykypäivän puhuvilta päiltä? Noh, "onneksi" demokratia ei ole enää sama kuin ennen ja hyveellisyys oikeutuksena valtaan on jäänyt unholaan. Pähkinä vielä purtavaksi ennen kuin jatketaan: olisiko hyveellinen johtaja oikeutettu vallanpitäjäksi radikaalissa demokratiassa?

Itsensä vallanpitäjäksi julistaminen tuntui myös olevan toimiva oikeutus valtaan. Jos takanasi seisoo suuri armeija, eipä sitä tietysti kukaan mene kiistämään etteikö se tyyppi komeimman hatun alla olisi siis suuri johtaja. Yleensä se valta sitten siirtyi tämän johtajan jälkipolville ja kun sitä riittävän kauan jatkettiin, ei sitä kukaan edes kyseenalaistanut. Kristinusko kun otettiin tähän mukaan, saatiin oikeutus taas paljon ylemmältä taholta. Vahva vallanpitäjä kykeni suostuttelemaan kirkon julistamaan hänet oikeutetuksi ja Jumalan valitsemaksi johtajaksi, siinä kun vahva kirkko kykeni julistamaan haluamansa tahon oikeutetuksi johtajaksi. Tätä ees-taas seilaamista vallan kanssa harrastettiinkin sitten vuosituhat ja risat kunnes uskonpuhdistuksen aikana pakkaa taas sekoitettiin uusiksi. Toki osalle kristityistä se korkein valta on edelleenkin kirkolla ja vain heidän siunaamat suuret johtajat ovat oikeutettuja valtaan.


Valta Herran haltuun vai ei?

Luther ja Calvin olivat suuria ajattelijoita tässä kirkon vallan uudelleenorganisoinnissa. Lutherin kannalta ei kirkkoa ja poliittista valtaa kuulunut sotkea lainkaan keskenään, tosin hän joutui tässä antamaan periksi ainakin osittain. Calvin taas ratkaisi ongelman hyvin Platonin kaltaisesti - oikea maallinen johtajuus ei kuulunut kirkonmiehille vaan kirkonmiesten valitsemille hyveellisille tahoille. Hyveelliset ja oikeudenmukaiset oppineet valitsevat parhaat maallikot johtamaan kansaa - ei ollenkaan hullu idea, eikö totta? Kun otetaan huomioon että kirkon palvelukseen tuppasi hakeutumaan yksi jos toinenkin ihminen vain siksi, että he eivät tulisi perimään vanhempiensa valtavaa omaisuutta ja jatkamaan suvun mainetta ja kunniaa, mikä sen parempi paikka päästä valtaan kuin ryhtyä papiksi joka päättää kuka saa hallita koko kansaa? Menikö se valta siis kirkon hyveiden mukaan aivan nappiin, jokainen päätelköön itse.

Machiavelli ja Hobbes taas halusivat eroon kaikesta pyhän oikeutuksesta vallanpitoon. Tällä samalla näiden kahden (ja toki monen muun heidän jälkeensä) viitoittamalla tiellä on tämä nykyinen "demokratia" ja sen oikeutus valtaan. Mistä se valta sitten kuului tulla, ellei jostain ylhäältä tai hyveellisten ihmisten taholta? Machiavellin mukaan valta tuli ottamalla, väkisin voimalla ja pakottamalla muita kumartamaan. Kenellä oli suurin tykki tai vahvin armeija oli selvästi oikeutettu valtaan koska heikommat eivät voineet asialle mitään. Tätä samaa onkin sitten pönkitetty kertomalla että se on "luonnon laki" ja "vahvimman selviytymistä", eli ihan oikeutettua polkea muita koska vain vahvin selviää luonnossa. Ja kun vahvin kertoo että vahvimman selviytyminen on luonnon laki, ei sitä kukaan kyseenalaista vielä tänäkään päivänä. Miksi? Koska vahvimmalla on edelleen suurin tykki.

Hobbes taas teki paluuta Platon suuntaan ja hänen mukaansa valta oli oikeutettava hyveillä: tieto, totuus ja rauha. Ihminen ei luonut luontoa tai sen lakeja, ainoastaan kielen jolla niitä kuvattiin. Kun siis tiedettiin miten maailma toimii, voitiin tätä tutkittua totuutta käyttää luomaan rauha ihmisten kesken ja täten saada oikeutettu hallinto. Tavan kansan oli sitten vain enää annettava valtansa näille hyville johtajille. Hyvä johtaja ja hyvä päätös taas määriteltiin sen mukaan että kuinka hyödyllinen se asia oli koko yhteisölle. Kuulostaa liian hyvältä ollakseen totta? Ei, mutta siinä vaan unohtuu ihminen ja hänen tapansa käyttää kieltä - hän voi kertoa joko totuuden tai käyttää kieltä valehtelemaan omaksi edukseen. Ja näinhän siinä kävikin... propagandistit kaappasivat vallan.


Demokratia tänään (Suomessa)

Rippeitä entisaikojen oikeutuksista on toki nähtävissä nykypäivän demokratiassa. Johtajien kerrotaan olevan hyveellisiä, rehellisiä ja tietäviä. Vallanpitäjillä on myös oma väkivaltakoneisto pitämään alaiset kurissa ja uskontoja voidaan käyttää hyväksi kansan tahtoa ohjatessa. Vallanpitäjät myös kertovat sen totuuden ja pitävät rauhaa yllä... Paitsi että ainoastaan se väkivaltakoneisto on enää totta. Kaikki muu on puhdasta illuusiota ja propagandaa. Valheita valheiden päälle ja korruptiota joka portaalla - se on nykyisen "demokratian" tila. Kansalta kysytään vaaleissa minkä näköiset puhuvat päät he haluavat valehtelemaan heille päin naamaa.

Oikeutus valtaan on siis "kansan tahto", joka manipuloidaan tietoisesti median ja koulujärjestelmän avulla. Mitään hyveitä ei tarvita, mutta toki kilpeään kiillottava ja rehdin oloinen edustaja voi saada kansan innostumaan ja äänestämään hänet eduskuntaan, missä hänellä ei sitten ole kuitenkaan tippaakaan valtaa. Edustajista siis maalataan se kuva, että he ovat hyveellisiä ja kansan luottamuksen arvoisia. Valtaahan heillä ei ole, koska heidän pitää painaa sitä nappia mitä käsketään. Kaikki keskustelu ja siis se tieto asiasta pidetään tiukasti kehystettynä niin ettei illuusio kansanvallasta murtuisi. Se oikea valta on visusti piilossa kaikkien nähtävillä - ainoastaan se "oikeutettu" valta eli kansanedustajat pidetään kansan nähtävillä. Heidäthän kansa äänesti valtaan.

Ovatko nämä omat tulkintani aikalaisten kirjoituksista kuinka oikein tai väärin, siitä voidaankin sitten keskustella tässä sananvapauden luvatussa maassa. Samalla voidaan miettiä kuinka paljon kenenkin näkemystä on eri maiden "demokratiaan" otettu mukaan. Jenkit ja britit ovat ainakin luottaneet Machiavellin tykin voimaan kun taas GoT Bran the Broken olisi Hobbesilainen. Enemmistön diktatuuri eli demokratia on silti monen mielestä se vähiten huono hallintajärjestelmä ja huutava väkijoukko on riittävä oikeutus tälle vallalle. Onko kuitenkaan näin ja onko tämä "luonnonlaki" vaiko vaan säälittävä selitys oikeuttamaan nykypäivän valtasuhteet - eli kansa saa valita kenen saapas on naamalla, muttei voi koskaan valita vapautta saappaan alta.

torstai 20. kesäkuuta 2019

Kielenkäyttöä


Kommunikoidessa

Ihmisten välisessä kanssakäynnissä kieli on ollut pitkään merkittävässä asemassa. Kun kaksi ihmistä kohdatessaan puhuvat samaa kieltä, on kommunikointi usein huomattavasti helpompaa verrattuna siihen että molemmat puhuisivat toisilleen tuntematonta kieltä. Kuitenkin sen toisen ymmärtämisen ongelma on vielä hyvin kaukana ratkaistusta, vaikka molemmat puhuisivat samaa kieltä - joskus voitaisiin sanoa että riski sekaannukseen on vieläkin suurempi kun molemmat kuvittelevat puhuvansa samaa kieltä, mutta käytännössä heidän ymmärryksensä eri sanojen merkityksistä voi poiketa suuresti. Osa näistä ongelmista voidaan jäljittää tahalliseen luotuun ongelmaan, eli uuskieleen, mistä esimerkkejä voi vilkaista useammankin tästä linkistä.

Aina se sanojen vääristely ei kuitenkaan ole ihan niin tahallista ja liittyy enemmän ihmisen elinympäristöön. Kotoa on opittu runsaasti sanoja, niiden merkityksiä ja ennen kaikkea asenteita niitä sanoja ja sanontoja kohtaan. Lapsen vanhempien koulutuksen taso vaikuttaa runsaasti lapselle kehittyvään sanavarastoon ja miten syvällisiä merkityksiä sanoille ainakin alkuvaiheessa muotoutuu. Ammattisanasto on myös hyvä malliesimerkki kielellisistä eroista ihmisten kesken. Lääkärit tuppaavat käyttämään tahallaan lääketieteellisiä termejä selittäessään asioita potilailleen, vaikka monelle termille löytyisi sopiva sana tai selitys ihan kansankielelläkin. Papit taas kykenivät latinaa osatessaan tulkitsemaan Herran sanaa rahvaan joutuessa vaan kuuntelemaan ja uskomaan papin puheita. Poliitikot taas puhuvat paljon sanomatta yhtään mitään ja heidän ammattisanastonsa koostuukin suurelta osin termeistä, joita ilman pärjättäisiin varsin hyvin.

Koulun tarkoitus onkin tasata ihmisten kielelliset taidot ja yhtenäistää sanojen merkitykset. Ainakin siis paperilla, koska käytäntö tuntuu olevan jotain aivan muuta. Indoktrinointilaitoksemme eivät edes yritä saada valistunutta ja sivistynyttä kansaa aikaiseksi, vaan jokainen saa ihan vapaasti ymmärtää sanat miten lystää ja ainoastaan "korkeamman koulutuksen" laitoksissa sanavarastoon puututaan ja samalla iskostetaan mukaan runsaasti edistyksellistä lastia. Suurin osa kielellisestä koulutuksesta jääkin valtamedian harteille, missä he ovatkin vuosikymmenien kokemuksella onnistuneet kieputtamaan lukemattomia termejä päälaelleen. Sota on rauhaa...


Mediassa

Median tehtävä kielen määrityksessä koostuu useammasta osasta, jotka muodostavat yhdessä kokonaisuuden jonka ansiosta media pystyy ohjailemaan kokonaista kulttuuria. Pelkkä sanojen uudelleenmäärittäminen ei vielä yksistään riitä, mikä jo tosin aiheuttaa suuren määrän sekaannusta ihmisten välisessä kanssakäymisessä. Uusia termejä kehitetään niin median omaan käyttöön kuin poliitikkojen puheita varten, jolloin voidaan helposti lajitella puhujista ne "hyvät" ja "pahat" puhujat - näistä voi itse tutkailla seuraamalla esimerkiksi CFR:n julkaisuja. Kun puhuvat päät kautta koko mediakentän alkavat käyttää jotain termiä samaan tapaan, se on jossain ylempänä päätetty olemaan uusi koodisana oikeaoppisille... (ilmastonmuutos)

Enää ei siis leikata vaan elvytetään taloutta tai uudistetaan kulurakenteita. Nämä politiikasta tutut kiertoilmaukset pehmentävät kansan reaktiota negatiivisiin asioihin ja voivat saada yleisen mielipiteen muuttumaan jopa päinvastaiseksi. Pienillä kielen käänteillä voidaan niin ihmiset kuin asiat saada aivan uuteen valoon. Muutoksia tehdään siis sekä itse sanoihin kuin niiden aiheuttamiin mielikuviin, jonka ansiosta median propaganda on hyvin salakavalaa ja huomaamatonta. Tätä kaikkea sitten kutsutaan esimerkiksi edistyksellisyydeksi ja sitä vastustavat tahot leimataan taantumukselliseksi - termit on siis käännetty päinvastoin, eli kulttuurin rappeutuminen on edistyksellistä ja kulttuurin suojeleminen taantumuksellista.

Eikä vain pelkkiä sanoja, myös sanojia osataan mediassa leimata hyvinkin tehokkaasti. Jokainen osaa välittömästi tunnistaa, median ansiosta, kuka on "vasemmalla" ja kuka "oikealla" tai "äärioikealla". Tietyt ryhmät käyttävät kieltä tietyllä tavalla ja yhdistävät sanoja sekä niiden merkityksiä ennalta-arvattavasti. Tämä kaikki on usein median tietoisen kielen muokkauksen ansiota - uutisiin, ajankohtaisohjelmiin ja viihteeseen tuodaan aina esimerkit miten kunkin ryhmän edustajan kuuluu kieltä käyttää. Myös "vaikuttajat" pelaavat suurta roolia tässä kielen ohjailussa - se tuttu ja turvallinen (tai ärsyttävä inhokki) siinä omassa tubelähetyksessään toistaa sanoja ja sanontoja, jotka sitten yhdistävät samanmieliset ja antavat selvän sekä tunnistettavan kuvan "vihollisista". Kieli siis elää jatkuvasti - harvoin itsestään ja lähes aina ulkoa ohjattuna.


Suomessa

Suomi onkin jännä maa kielellisesti. Valtaväestön suhteellisen yhtenäisen kielen lisäksi kaikkien on pakko koulussa opetella myös entisen valloittajamme kielen vasallivaltion tavoin. Omaa kieltämme köyhdytetään jatkuvasti ja mukaan yritetään ottaa muista valtakielistä lainasanoja omien sanojemme tilalle, ennen lainasanoja otettiin lähinnä uusien asioiden kuvaajiksi tai nimiksi. Jos kielissä verrataan suomea esimerkiksi englantiin, on suomi huomattavasti tarkempi ja vähemmän selventäviä sanoja tarvitseva. Toisaalta taas saksaan nähden useammankin suomalaisen sanan merkityksen ymmärtämiseen tarvitaan koko lause ja lauseen asiayhteys - mutta sitten se on yleensä aika selvä. Mutta miksi kieltämme ollaan sitten heikentämässä ja yksinkertaistamassa?

Mediaseksikäs englanti on toki maailmankieli, siitä ei pääse yli eikä ympäri. Mutta englanti sopii kielenä lähinnä rentoon keskusteluun ja päivittäisten asioiden hoitamiseen. Miksi? Koska sama sana voi tarkoittaa suurta määrää eri asioita eikä monessa tapauksessa ole olemassa yhtä oikeaa vastausta mitä jokin sana tarkoittaa edes pintapuolisesti. Jenkit ja britit määrittävät sanat omalla tavallaan, eikä muutkaan englantia äidinkielenään puhuvat tunnu ymmärtävän toisiaan kun asioista lähdetään oikeasti keskustelemaan. Vallanpitäjien kannalta katsottuna kansa, joka ei kykene keskustelemaan asioista omalla kielellään, on helpommin hallittavissa ja ohjailtavissa. Yksinkertainen, helposti opittava ja ilman tarkempia määrityksiä oleva kieli on siis juuri sopiva - englanti on siis täydellinen kieli yhtenäiseen maailmaan jossa suurimmat haasteet ovat tasoa "miten ostaa juuri oikean makuista vegaani-jugurttia".

Kieli vaikuttaa ihmisen ajatteluun ja tapaan hahmottaa koko maailmaa. Yhtä "oikeaa" kieltä ei sinällään ole, mutta jotkut kielet sopivat tiettyihin asioihin paremmin kuin toiset. Suomi sopii esimerkiksi aika perkeleen hyvin kiroiluun ja valittamiseen, koska molempiin niistä löytyy runsaasti eri vaihtoehtoja. Voimme siis hyvinkin hienovaraisin vivahtein purnata älykääpiöistä poliitikoistamme tai susipaskasta valtamediastamme. Tarkkuus onkin kielessämme hyvällä tasolla ja voimme sivaltaa sanan säilällämme tässä sananvapauden luvatussa maassa. Itse toivoisinkin näkeväni ja kuulevani paljon vivahteikkaampaa kielenkäyttöä ja tarkasti valikoituja sanoja tilanteeseen nähden. Nykypäivän media kun on lähinnä yhtä natsittelua ja loukkaantumisia sanoista, jotka vielä eilen olivat neutraaleja.

torstai 13. kesäkuuta 2019

Demokratian historiaa


Kansanvallan rakentamista

Demokratian kehittyminen on ollut vuosituhansien kokeilujen, erehdysten ja oivallusten tulosta. Kuinka kauaksi ollaankaan päädytty hyveiden ihannoinnista hillotolpan jahtaamiseen, sitä voi vaan ihmetellä. Toisaalta, oliko niitä hyveitä silloinkaan mukana muilla kuin filosofeilla ja muutamalla aatteellisella? Kun katsoo nykyistä poliittista järjestelmäämme, voi helposti huomata mitä demokratian ominaisuuksia on haluttu kehittää eniten ja mitkä seikat on jätetty lähes kokonaan unholaan. Toki voidaan myös ajatella asiaa siltä kannalta, että mitä sillä on väliä miten tämä nykyinen kakotopia on muodostunut? Historiasta oppiminen ei sieltä helpoimmasta päästä olekaan ja suuri osa historiasta on vääristeltyä muutoinkin - eli voimmeko oppia historiasta ja estää tulevat virheet?

Platon ja Aristoteles pohtivat syntyjä syviä kun Kreikassa demokratiaa väännettiin iskuun. Itsenäiset kaupunkivaltiot harvojen miesten ohjailemana väänsivät kättä niin omien ongelmiensa kanssa kuin peläten mitä ne naapurit suunnittelevat. Rikas eliitti teki päätöksiä demokraattisesti äänestämällä omaksi edukseen ja silloin muinoin se oma etu ainakin osittain kosketti myös muita oman paikan asukkaita. Köyhiltä ja muilta alemmilta tasoilta ei edes kysytty kantaa. Ne asiat mihin sen aikaiset poliitikot ottivat kantaa olivat nykyiseen politiikan mittakaavaan verrattuna pieniä, mutta aikaisekseen suuria asioita - suuria asioita pienellä alueella. Siksi tämä "demokratia" tavallaan toimikin ja edustajaksi pääsyyn vaadittiin rahan lisäksi myös hyveitä sen ajan käsityksen mukaan. Päättäjistä saatettiinkin saada kuva todellisista suurmiehistä. Kauas on siis omena siitä pudonnut nykyiseen nähden...

Roomalaiset taas yrittivät kopioida tätä toimivaksi havaittua järjestelmää parhaansa mukaan, mutta heillä oli siinä pienoinen ongelma: kaupungin sijaan yritettiin pyörittää valtakuntaa, jonka päästä päähän viestin toimittaminen oli kuin Suomen Postin toiminta - joskus menee kuukausia tai jopa vuosia, aina ei mene perille vaikka kuinka monasti yrittää. Yhden demokraattisen parlamentin lisäksi tarvittiin siis lukuisia eri tasoisia hallintohimmeleitä, joista Sipiläkin olisi kateellinen. Ja jokainen porras ylhäältä alas täytettiin kavereiden kavereilla, jotka kisasivat sitten keskenään vallasta. Että kansa saatiin pysymään hiljaisena, heidän ilokseen järjestettiin näytöksiä laidasta laitaan. "Leipää ja sirkushuveja" oli taiteen tasolle nostettu loistava järjestelmä, joka liimasi kansan yhteen ja sai unohtamaan kaiken muun. Samalle sirkuksen tasolle taidettiin päästä uudelleen vasta television keksimisen jälkeen?


Kristillisten arvojen vaikutus

Vaikka kritillisyydellä ei suoraan ole juurikaan tekemistä demokraattisuuden kannalta, ovat eri uskontojen vaikutukset nähtävissä myös tämän päivän demokratiassa. Kristittyjen alkuaikojen vaikeudet eivät loppuneet siihen kun heidän metsästämisensä lopetettiin vaan se muuttui haasteeksi sovittaa ylemmät voimat maallisiin voimiin. Eri ajatusmalleja kokeiltiin ja joidenkin lähteiden mukaan esimerkiksi eräs "rauhan uskonto" sai alkunsa jostain kristittyjen lahkosta, jonka versiosta saatiin viilattua sotaisin ja helpoimmin hallittava uskonto tähän päivään saakka. Kristittyjen uskomus siitä, että pian tämä maailma loppuu kuitennii, oli kuitenkin yksi vaikeimmin maalliselle vallalle sovitettavista osista. Miten uskotella ihminen, joka jo nyt odottaa loppua ja pääsyä parempaan paikkaan, tekemään töitä hallitsijoidensa hyväksi?

Syyllistämällä, pelottelemalla ja uhkailemalla, tietysti. Lisätään sopivia uusia opetuksia, runsaasti hierarkisia rakenteita sisältävä järjestätynyt uskonto ja valetaan herran pelkoa miekalla niin hyvä tulee. Vuosisatojen kuluessa niitä "pyhiä" kirjoja ollaankin viilattu uuteen uskoon aina kun sille on ollut tarvetta. Ainakin osa niistä vanhoista opeista toki sieltä edelleenkin löytyy, mutta siihen päälle on lätkitty semmoinen määrä maallista kansanvaltaa ettei tosikaan. Ei siis kansan omaa valtaa vaan valtaa kansasta. Eri suuntaukset ottivat hieman eri lähestymistapoja kuinka se maallinen ja mystinen valta sovitettiin yhteen. Yhtäläisyyksiä on kuitenkin runsaasti ja hierarkinen valta arvonimen perusteella on vahvana niin kirkon omissa opeissa kuin tässä demokratiassamme. Ainoastaan "oppineet" voivat tulkita pyhiä tekstejä rahvaalle, olivat ne pyhät tekstit sitten uskontojen omia tahi "tiedettä".

Kirkon ja maallisen vallan naimakauppa vahvistui aina uskonpuhdistuksen aikoihin asti. Silloin Luther yritti saada uskonnon uskonnoksi ja irti maallisesta vallasta, minkä onnistumista voidaan taas kyseenalaistaa. Osin tämä ehkä onnistuikin, mutta kirkon vaikutus kansojen mielipiteitä ohjatessa säilyi aina siihen asti kunnes media saavutti jokaisen kaukaisimmankin torpan. Nykypäivän kirkko taas pyrkii valtavirtaistumaan, eli ottamaan osaksi itseään kaikki edistyksellisimmät aatteet siinä kun ennen yritettiin se uskonto pitää uskontona. Kai tätä voidaan pitää sitten kirkon evoluutiona? Joka tapauksessa kirkon ja kirkkokulttuurin vaikutusta nykyiseen demokratiaan ei voida vähätellä. Se antoi oikeutuksen ihmisten hallintaan ja naamioi vallanpitäjät uusien vaatteiden alle omana aikanaan.


Takaisin nykyaikaan

Näillä eväillä ei toki vielä nykyiseen malliin päästä, mutta ne perusainekset nykyiseen demokratiaan kuitenkin paistavat läpi. Rikkaat ovat vallassa, he sanelevat säännöt ja pitävät kansan tyytyväisenä sirkushuveilla sen sijaan että korjaisivat ongelmia. Herran pelkoa valetaan kansaan ja vääräoppisia rangaistaan, samalla kun ollaan itse mukamas oikeutettuja hallitsemaan kaikkia alaisia. Sana on vapaa vain valituilla ja oikeus koskettaa vain niitä, jotka eivät lakeja saaneet raapustaa - "oikeusvaltio" kerrakseen?

Yksi asia on kuitenkin pysynyt muuttumattomana demokratian alusta alkaen. Se joka kykenee kääntämään edustajien päät, on se joka hallitsee. Kansa se ei ole koskaan ollut, joten vastausta on siitä suunnasta turha etsiä. Rahalla saa ja mopolla pääsee, joten valta on ollut aina tiukasti niillä, jotka ovat voineet ostaa haluamansa. Kuka siis omistaa poliitikot, puolueet, median ja kaikki ne organisaatiot jotka ohjailevat kansan käytöstä? Joskus haluttuun tulokseen riittää yksi käännytetty poliitikko, joskus pitää koko "kansan tahto" saada puolelle, että nämä "demokraattisesti valitut" ehdokkaat tekevät oikeita päätöksiä. Tästä voi jokainen päätellä itse kuinka paljon valtaa sillä kansalaisella äänestyskopissa on...

Samalla voitaisiin myös pohtia sitä, voidaanko näin pitkällisen työn tulosta muuttaa sisältä ja sen omin keinoin? "Demokratian" säännöt on rakennettu alusta alkaen suojelemaan vallanpitäjiä kansaltaan ja muilta vallanpitäjiltä. Nyt kun valta on yhä harvempien käsissä, ei keskinäistä kilpailua enää ole läheskään siinä määrin. Ainut todellinen uhka on kansa, joka herää tähän kusetukseen. Sitä uhkaa liennyttämään ei ollakkaan käytetty kuin pari vuosituhatta, kansan verta vuodattaen loputtomassa ihmiskokeessa. Mutta kyllä se nyt varmasti ensi kerralla korjaantuu kun taas päästään äänestämään? Onneksi on olemassa muitakin vaihtoehtoja...

perjantai 7. kesäkuuta 2019

Propagandan keinot tutuksi - Hallittu oma-aloitteisuus


Ruohonjuuritasolla

Termi "astroturfing" eli astroturffaus (karmiva kotimainen termi) on varmasti jo monelle entuudestaan tuttu. Muka ruohonjuuritasolta lähtenyt esitys onkin sielä taustalla suuren rahan kampanja. Esimerkiksi Exxon Mobil ei rahoittanut Al Goren 2006 elokuvaa "Inconvinient Truth", mutta sijoitti suuria summia rahaa sen ruohonjuuritason mainoskampanjaan "Al Gore's Penguin Army". Ero hallittuun oma-aloitteisuuteen (engl. "controlled spontaneity") on hienoinen - kaikki ohjailuun ja hallintaan tarvittava voidaan valmistella ennakkoon, mutta vasta tilanteen lauetessa se otetaan käyttöön siinä kun astroturffauksessa liikkeellepano on mukana suunnitelmassa alusta lähtien. Sopivat "vaikuttajat" voidaan valjastaa lähtölaukauksen jälkeen vahvistamaan kuvaa ruohonjuuritason liikkeestä.

Idea on kuitenkin vanha ja yksinkertainen, mutta viety uudelle tasolle seuraten aikaansa. Valmiussuunnitelmia on tehty iät ja ajat eikä hallittu oma-aloitteisuus eroa siitä idealtaan. Oletetaan että jossain vaiheessa "paska osuu tuulettimeen" ja hommataan sadetakit ennakkoon. Sosiaalisen median aikana tämä siis tarkoittaa sopivien hästägien valintaa, kuvien ja iskulauseiden valmistelua sekä puheiden kirjoittamista puhuville päille. Usein myös reaktioita vastaavat lainsäädännöt voidaan valmistella suojelemaan kansaa itseaiheutetulta ongelmalta. Kaikki nämä voidaan tutkia ennakkoon kohdeyleisöille kokeillen ja sitten kun sattumus tapahtuu, ollaan niin kovin yllättyneitä. Ja kukas sitä estää tehdä itse se sattumus jos ei muuten saada hyvää suunnitelmaa etenemään?

Medialla on asiasta toki jo runsaasti kokemusta. Vaalien aikana kirjoitetaan artikkelit valmiiksi eri vaihtoehdoista ja loppusilausta vaille valmis propagandapläjäys jää odottamaan tuloksen julkistamista - korjataan numerot täsmäämään ja voittajasta kertova juttu ulos minuuteissa julkistuksen jälkeen. Isolla rahalla voidaan toki järjestää suuria tapahtumia hyvinkin pienellä aikataululla, mutta ennakolta valmisteltu ja tutkitusti toimiva sirkusesitys on paljon tehokkaampi. Oma-aloitteisuudesta ei ole jäljellä kuin se, että ihmiset kuvittelevat reagoivansa omasta tahdostaan ja itse valitsemallaan tavalla tapahtumaan, jonka reaktiot on käsikirjoitettu jo hyvissä ajoin.


Esimerkkejä

Ilmastohömppä - ihmisten paniikkireaktio oltiin valmisteltu ja esitelty julkisuuteen jo 2016, mutta koska ilmastoprofeetta itse ei ollut vielä noussut, vasta Gretan ilmaantuminen sai rattaat pyörimään. Toki jo ennalta tähän hömppään oltiin sijoitettu miljardikaupalla ihmisten selkänahasta revittyjä verorahoja, mutta vasta sopiva laukaiseva asia, Greta, sai kansan kadulle protestoimaan. Täysin oma-aloitteisesti lakkoillaan, protestoidaan ja projekti toisensa jälkeen syydetään rahaa pohjattomaan kaivoon? Ehkä moni niin kuvittelee, mutta se idea on kyllä tarkasti ennalta suunniteltu...

Brittien terrori-iskut ja heidän suunnitelmansa ovat näyttäytyneet jo muutamaan otteeseen. 2014 ISIS suoritti julkiset jenkki/britti-avustustyöntekijöiden mestaukset ja sitä seurannut mediakampanja on väitetysti yksi ensimmäisiä uuden polven "controlled spontaneity" projekteja. 2017 London Bridge terrori-isku, jossa 8 kuoli ja 50 loukkaantui, täsmäsi myös seurauksiltaan moista "controlled spontaneity" suunnitelmaa. Useat länsimaat ovatkin tainneet kopioida ja luoda vastaavanlaisia suunnitelmia ennakoiden terrori-iskuja ja ihmisten tapaa reagoida niihin.

Uuden-Seelannin terrori-isku moskeijaan taas aiheutti lähes välittömiä vaatimuksia maan aselakien muuttamiseksi. Sattumateoreetikko voisi toki pitää tätä aivan luonnollisena tapahtumana, mutta paikallisen reaktion nopeus ja laajuus jätti monet raapimaan päätään. Myös maailmanlaajuinen reaktio ja välittömät syytökset "äärioikeiston" suuntaan vihjaavat, että propaganda oli jo valmiina odottamassa joko jotain tapahtuvaksi, tai sitten juuri tätä tapahtuvaksi. Suruliputusta ja kansallista yhtenäisyyttä lähdettiin rakentamaan jo ennen kuin savu oli hälventynyt ja jälkipyykin pesu kiellettiin suurilla uhkasakoilla.


Koska syytä epäillä?

Vaikka media onkin jatkuvasti valveilla seuraten maailman asioita, ei sekään kykene levittämään valmista tarinaa vain hetkiä tapahtuman jälkeen - paitsi tietysti jos tarina on jo ennakolta sovittu. Länsimaisen demokratian perustuessa yhtenäisiin mielipiteisiin ja tietoihin, on tärkeää ettei yksikään media lähde sooloilemaan ja tuottamaan ristiriitaista informaatiota. Tästä voidaan pitää hyvänä esimerkkinä 9/11 iskua, missä paikalliset kanavat lipsauttivat jos jonkinmoista suustaan välittömästi iskun jälkeen. Kun ei tarinaa oltu ennakolta sovittu, saatetaan uutisten mukaan vahingossa päästää tiedonmurusia joista paljastuu tapahtuman oikea luonne.

Hallittua oma-aloitteisuutta voidaan myös pitää positiivisena asiana - vallanpitäjät huolehtivat kansastaan ja ovat varautuneet ennakolta eri tilanteisiin, missä kansan väärä reaktio saattaa aiheuttaa entistä suuremman vaaran kansalle. Ennustavaa ohjelmointia (engl. "predictive programming") missä kansaa valmistellaan tulevaan tapahtumaan on osattu käyttää jo pitkään. Yhdistämällä nämä kaksi tekniikkaa, voivat propagandistit ensin valmistella kansan johonkin suureen tapahtumaan (vaikkapa lavastettu UFO-hyökkäys?) ja sitten jälkipyykin pesuun varautuneet vaikuttajat osaavat olla oikealla tavalla yllättyneitä.

Kummasta siis on kyse - hoivaavat vallanpitäjät valmistautuvat tulevaan vai aikovat ottaa "sattumista" kaiken hyödyn irti? Jokainen päättäköön sen itse, mutta tieto siitä että moisia suunnitelmia luodaan jatkuvasti mahdollisten tapahtumien varalle auttaa myös kansalaisia valmistautumaan tulevaan propagandahöykytykseen. Sieltä tulee vihaa, pelkoa, paniikkia, sääliä, myötätuntoa ja mitäkaikkea, täysin sen mukaan mikä tunne sillä hetkellä auttaa vallanpitäjiä eniten. Median luomat tunnelataukset ovat käsin kosketeltavia täysin tarkoituksella. Ja sen tunteen aiheuttama oma-aloitteinen toiminta saattaa olla vähemmän oma-aloitteisempaa kuin luuletkaan.

keskiviikko 5. kesäkuuta 2019

Medialukutaitoa Suomessa 2019


Lukutaidon tukemista isolla rahalla

Tarve Suomi100 medialukutaito-oppaani päivitykselle tuli selväksi pitkällisen keskustelun jälkeen äänestämisen hyödyistä ja äänestämättömyyden turhuudesta. "Äänestäminen vaikuttaa koska yle kertoo äärioikeiston olevan nousussa" oli argumentti ja todiste, mikä kuulostaa toki äkkiseltään ihan järkevältä: äärioikeistoa äänestetään niin paljon että valtamediakin jo pelkää ja pelottelee. Paitsi että, kuka kertoo? Siis se sama media pelkää tahoja, jotka se on itse täysin tietoisesti ja järjestelmällisesti nostanut pinnalle? Samaan hengenvetoon kun osataan kertoa kuinka mediaan ei voi luottaa ja media on iso osa ongelmaa, viitataan siihen samaan lähteeseen todisteena omille tiedoille. Yksittäistapaus? Ei, lähellekkään - arkipäivää Suomessa vuonna 2019.

Vuoden 2000 alusta lähtien Suomi on ollut EU:n kärkimaita mediakasvatuksessa. Sen kyllä huomaa, koska 2018 tehdyn tutkimuksen mukaan 90% kansasta luottaa valtamedian radioon ja televisioon. Suomi saikin Euroopan korkeimmat pisteet, 76/100, medialukutaidosta kaikkien alueiden yhdistettynä tuloksena. Hyvä me? Medialukutaitoa koskevien projektien määrä 2016 oli yli viisinkertainen Saksaan ja Ruotsiin nähden, eli Suomea ollaan ajamassa melkoista tahtia kohti samaa indoktrinaation tasoa kuin nämä kaksi "lähes valmista projektia". Toki nämä kaikki ovat EU:n tekemistä omista tutkimuksista kaivettua tietoa, jolloin sen oikeellisuutta voidaan miettiä. Se onkin sitten sitä kriittistä ajattelua, eli "Critical thinking", joka todettiin tärkeäksi termiksi EU:n omassa propagandassa valeuutisia vastaan ja sitä viljelläänkin runsaasti joka paikassa.

Noin pikaisella haulla löysin EU:n sijoittaneen 750 miljoonaa euroa medialukutaitoon ja tuplasti sen verran "kulttuurin" ja "viihteen" tuottamiseen viimeisten vuosien aikana. Suomessahan on näitä "faktabaareja" ja "uutisluokkia", joilla sitten yritetään sekä pönkittää perinteisen median asemaa kuin luoda uusia vaikuttamiskeinoja kansaan. Kuuma trendisana asiaan onkin "influencers" eli vaikuttajat, millä tarkoitetaan ihmisiä jotka ajavat tätä samaa propagandaa uusia reittejä pitkin. Valtamediaa voi yleensä seurata vain tietyn määrän päivässä, joten kyllästääkseen ihmisten koko päivän aamusta iltaan oli luotava uusia kanavia indoktrinaation levittämiseen.


"Vaikuttajia"

Näistä vaikuttajista pitää heti alkuun sanoa, etteivät kaikki ole EU:n tai vastaavien yleishaitallisten organisaatioiden valjastamia uuden median propagandisteja - osa saattaa täysin tietämättään ajaa haluttua agendaa ja törmäävät ongelmiin vasta kun astelevat väärille varpaille. Mutta yhä yleisempää nykypäivänä on se, että valittuja vaikuttajia tuetaan taloudellisesti joko suoraan eri organisaatioden kautta tai välillisesti antamalla epätavallisen paljon huomiota niin perinteisessä mediassa kuin heidän omilla alustoillaan. Kun isot pelurit kuten FB, Twitter, Instagram tai Youtube päättävät tukea jotain vaikuttajaa, on näkyvyydessä vain taivas rajana. Ja kun nämä jätit päättävät että ole sinä hiljaa, sinähän olet hiljaa.

Somejulkkisten sanomisia levitetään laajalle useilla eri alustoilla ristiin rastiin. Viraaliksi päädyttyään se harmittomalta kuulostava ja näyttävä uuden median propagandisti saattaa videollaan saavuttaa, etenkin nuorison keskuudessa, suurta suosiota ja siihen mukaan upotettu ihan pieni jyvänen sitä haluttua sanomaa löytää tiensä perille. Tutut asiat tuntuvat turvalliselta, eli vaikka et koskaan ollut kuullutkaan asiasta sen oikeassa asiayhteydessä, saattaa se hassunhauskan vlogin mukana ujutettu "piilosanoma" aiheuttaa muualla sen halutun reaktion. Näihin vaikuttajiin ja heidän tekemisiinsä sijoitetaan nykypäivänä suuria summia rahaa ja tahot jotka rahaa niihin sijoittavat, eivät sitä tee hyvää hyvyyttään vaan aina se oma etu mielessä. Tuotesijoittelu on vielä nappikauppaa siihen verrattuna mitä kaikkea voidaankaan "ruohonjuuritason vaikuttamiseen" liittää mukaan.

Valtamedia onkin osin jäämässä kohdennettujen vaikuttajien jalkoihin. Entistä enemmän ihmiset käyttävät aikaansa niillä lyhyillä kahvitauoilla orjatyöstään tai koulun indoktrinaatiotuntien väliajoilla katsoen näitä vaikuttajien tuotoksia - autuaan tietämättöminä että se materiaali on tuotettu propagandaksi katsojaansa vastaan. Valtamedia hoitaa sen kaikille yhteisen propagandan levittämisen ja sitten nämä vaikuttajat levittävät kohdennettua sanomaa omalle kohdeyleisölleen, täydentäen toinen toistaan. Lopputulos: 76/100 pistettä medialukutaidosta valtaapitävien mittareilla. Ei ollenkaan huono tulos kansalta, joka tietää aina olevansa oikeassa. Vielä kun nämä vaikuttajat opetetaan verkostoitumaan, voidaan suuria määriä vaikuttajia ohjata pienellä vaivalla ja muutaman avainhenkilön kautta.


Onko mitään tehtävissä?

Vanhassa mediassa sen dollari/euro/rupla-salkun on voinut jäljittää ainakin muutaman askeleen verran, mutta näissä uuden median vaikuttajissa ei voi samaa sanoa. Vaikka kaikki tienaaminen tapahtuisikin mainostajien ja tuotesijoittelun kautta, ei mikään estä sielä taustalla toimivia tahoja ohjailemasta muutamaa lisäroposta oikean sanoman levittäjän suuntaan. Jossain oli esimerkiksi tutkittu miten Youtube-livevideoiden superchat-ominaisuudella kyettiin tönimään videoiden tekijöitä haluttuun suuntaan. Mikä sen helpompaa propagandaa kuin muutamalla taalalla saada suora yhteys henkilöön, jonka puheita tuhannet uskolliset kuulijat aina tilanteen salliessa kuuntelevat? Nimimerkin takaa annettua lahjoitusta ei kukaan voi jäljittää... Vaikuttajien motivaatioiden selvittäminen onkin lähes mahdotonta ja jokainen joutunee luottamaan logiikkaan ja omaan intuitioonsa.

EU-projektien medialukutaito on lyhyesti sanottuna "valtamedia hyvä, muut paha". Valeuutisiksi kutsutaan kaikkea mitä ei valtamedia ole kertonut. Sosiaalista mediaa ja videopalveluita pitäisi seurata lähinnä viihteeksi ja silloinkin vain niitä "hyviä tyyppejä", koska mukana on vaarallista äärioikeistoa ja muuta väärinajattelua. Nykyinen tyyli kuluttaa mediaa on kuitenkin se suurin ongelma - kaikki halutaan valmiiksi pureskellussa paketissa ja sopivan mittaisena mieluusti audiovisuaalisena pläjäyksenä, jota ei vaivauduta kyseenalaistamaan tai tarkistamaan koska lähdettä ei sovi kyseenalaistaa. Karu totuus kuitenkin on, ettei kukaan saa aina kaikkia oikein, virheitä sattuu ja maailma on monimutkainen sekä jatkuvasti muuttuva. Siksi ohje "älä usko mitä sanon, tutki mitä sanon" pitää täysin paikkansa.

Median luomassa illuusiossa Suomessa on paras ja vapain media sekä maailman onnellisin kansa. Jostain syystä tämä ei tunnu ihan täsmäävän ihmisten arkitodellisuuden kanssa, minkä vuoksi ihmiset kyllä sanovat kyseenalaistavansa mediaa, mutta päivän päätteeksi palaavat kuitenkin siihen tuttuun ja turvalliseen valtamediaan. Tämä ristiriita todellisuuden ja median sanoman välillä taas aiheuttaa entistä enemmän ongelmia eikä sitä kutinaa pysty edes raaputtamaan kun joka paikasta raavituttaa. Onkin toki rankkaa yksinkertaistusta, mutta lähemmäksi ei sitä karua todellisuutta pääse kuin: kaikki media on propagandaa.

lauantai 1. kesäkuuta 2019

Petoksen profeetat


Agitaattorit, reformistit ja vallankumoukselliset

Agitaattori, riidankylväjä, yllyttäjä, kansankiihottaja tai vaan kiihottaja ovat synonyymejä henkilölle, jonka pääasiallinen tarkoitus on saada kuulijansa innostumaan hänen puheistaan niin, että yleisö saattaisi olla valmis tekemään hänen ehdottamiaan tai vihjaamiaan asioita korjatakseen mielipahansa. Vasta kun moista kiihotusta pidetään negatiivisena asiana, sitä kutsutaan agitoinniksi - muissa tapauksissa samalle asialle annetaan jokin lievempi nimitys - "puhuja villitsi yleisön" on tyypillinen otsikko suurten poliittisten johtajien puheita kuvattaessa. Mikään ongelma ei ole liian pieni tai suuri, etteikö sillä voisi saada sopivaa joukkoa ihmisiä ärsytettyä niin paljon että he käyvät joko puhujan tai annetun kohteen kimppuun. Somessa tämä toki onnistuu täysin yrittämättäkin, koska kaikesta voi joku kiihottua ja vetää pakastehernenpussin sieraimeensa...

Reformisti eli uudistaja voi tehdä samaa kuin agitaattori, mutta sillä merkittävällä erolla että tarkoituksena olisi uudistaa nykyistä järjestelmää uudistajan haluamaan suuntaan. Siinä kun agitaattori haluaa lähinnä saada ihmiset kiihottumaan, reformisti haluaa kääntää sen vihan/pelon/mielipahan tunteen edukseen ja suunnata sen energian asioiden muuttamiseen. Politiikassa uudistajia yleensä kartetaan, koska nykyinen järjestelmä toimii varsin hyvin poliitikoille. Siksi monelle uudistajalle halutaan lyödä kiihottajan leima, ettei häntä vaan otettaisi vakavasti millään alustalla. Vain tarkkaan valikoidut uudistajat saavat näkyvyyttä ja aina kun joku henkilö nostetaan alttarille median eteen puhumaan tarvittavasta muutoksesta, voi ihan aiheesta etsiä sitä haudattua koiraa.

Vallankumouksellisen ja uudistajan ero tulee esiin lähinnä siinä, että vallankumouksellinen haluaa heivata nykyiset johtajat kuuseen ja nousta itse mestarin pallille tai auttaa omia kavereitaan korvaamaan se nykyinen johto. Vaikka lain silmissä vallankumous onkin kiellettyä, riippuu vahvasti ajettavasta porukasta ollaanko sitä lappua laittamassa luukulle poliisin toimesta vai kutsutaanko johtohahmot keskustelemaan ajankohtaisohjelmaan sosiaalisen muutoksen tarpeesta juontajien hymyillessä ja myötäillessä. Moni onnistunut vallankumous onkin tapahtunut hyvin vähän kansalaisten itsensä aloittamana, mutta kun riittävän suuri joukko on saatu agitoitua kasaan, lähtee se tavallinen tallaajakin barrikaadeille vaatimaan vaihtoa jossa yksi väärä valta vaihdetaan vain toiseen. Värivallankumouksista on tarkemmin tutkittuna tainnut aina löytyä aivan muuta kuin "kansan tahto" ajavana voimana.


Entä nykypäivän Suomessa?

Agitaattoreita löytyy nykyään niin oikealta kuin vasemmalta, sanojen "oikeisto" ja "vasemmisto" vastapuoliensa määrittämänä "vihervassarit" ja "natsit". Molemmat puolet vaativat tiettyjen ryhmien poistamista vähintään julkisesta keskustelusta, mieluiten ulos koko maasta. Molemmat puolet syyttävät lähestulkoon kaikista mahdollisista ongelmista sitä vastapuolta samalla kun vaativat suojelua ja mieluusti erityisoikeuksia omilleen. Erona näillä kahdella, usein ääripäiksi leimatuilla, ryhmillä on lähinnä se, että vain toisesta ryhmästä lähtee liian innokas agitaattori poliisikuulusteluun "kiihottamisesta" ja tätä pidetään halveksuttavana. Oikeusvaltiossa molemmat ryhmät pääsisivät samoista puheista kuormittamaan oikeuslaitosta, mutta sitä vaaraa ei Suomessa juurikaan ole.

Uudistajia on Suomessa hieman vähemmän kuin agitaattoreita, mutta jos heidän murheensa tuotaisiin tasapuolisesti kansan nähtäville, uskoisin monien uudistajien ehdotusten saavan runsaasti tuulta purjeisiinsa. Usein pienpuolueiden toimintaan mukaan hakeutuvat uudistajat haluaisivat ajaa asiaansa politiikan kautta eteenpäin, eikä siinä toiminnassa toki se kansanedustajan tai vastaavan palkka liioin haittaisi. Kuoliaaksivaikeneminen mediassa on kuitenkin lähes poikkeuksetta uudistajien kohtalo maassamme ja ne pienet voitot muutamissa sadoissa vaaliäänissä tai useammin muutamissa sadoissa tai tuhansissa some/tube tykkäyksissä on se ainut saatu julkisuus. Ompa sitä aina kuntapolitiikkaankin asti päästy mukaan, mutta järjestelmän korjaaminen sisältäpäin on osoittautunut kerta toisensa jälkeen yhtä todennäköiseksi - ei lainkaan.

Entäs sitten ne vallankumoukselliset? Suomesta ei vanhaa valtaa aktiivisesti kumoon ajavia tahoja juurikaan ole, vaikkakin osa kuvittelee että politiikkaan mukaan pääsevä "oppositio" muka vastustaisi vanhaa valtaa jossa on itse niskaansa myöden mukana. Lähimmäksi vallankumouksellisia voidaankin pitää näitä ilmastohömppää ajavia tahoja, jotka uskottelevat kansalle että meidän tulisi lopettaa kaikki oma kulutuksemme että voisimme elättää kaikkia muita rahoillamme. Vallankumouksellisuus tuleekin siinä, että valta otettaisiin kokonaan pois suomalaisilta ja annettaisiin näin alkuun EU-liittovaltiolle. Mutta liittovaltio on sitä parempaa vallankumousta, sitä ei kai laki kiellä?


Frankfurtin koulukunnan peruja

"Prophets of deceit", petoksen profeetat, on kirja vuodelta 1949 minkä ansiosta tämä teksti löysi muotonsa. Kun kirjaa luin, tuli kappale toisensa jälkeen tunne, että pienillä muutoksilla tämän kirjan olisi voinut päivätä 2018 ja paikaksi Suomi. Vallanpitäjät varoittelivat tuolloin pääosin agitaattoreista, mutta myös uudistajista ja vallankumouksellisista jotka toimivat "oikeiston" lipun alla ja uhkasivat silloista järjestelmää. Oli niin salaliittoja kuin keskuspankkimafiaa mistä agitoitiin tavallisia ihmisiä osoittamaan epäluottamusta järjestelmälle. Millä se ongelma silloin ennenmuinoin sitten korjattiin? Oma teoriani: lännen peikkosadulla, koska kaikki väärinajattelijat haluttiin tuolloin leimata vainoharhaisiksi anti-semiiteiksi.

Puhdasta propagandaa vaikka tuo teos onkin, voidaan siitä kuitenkin ottaa oppia. Vallanpitäjät pelkäävät uudistajia, joilla on edes etäisesti oikeasti käytäntöön otettava suunnitelma kuten keltaliivien RIC. Agitaattoreita vallanpitäjät taas suosivat, tiettyyn pisteeseen asti - kansaa on hyvä suututtaa, pelottaa ja pitää jatkuvassa hätätilassa. Vielä kun itse rakentaa opposition valmiiksi, ei haittaa vaikka kuinka suurin joukoin kansa kiihottuu kun suunta heidän kannatukselleen on jo valmiina. 1949 ei se tiedonkulku ollut yhtä tehokasta kuin nyt, mutta tällä vauhdilla joskus sielä 2070 hujakoilla joku lukenee kirjaa 2020-luvun "äärioikeistosta" ja ihmettelee miksei tuota 1949 opusta luettu varoituksena.

Puhtaasti ärsyttämistarkoituksessa tehtävää toimintaa voidaan hyvin pitää agitointina, jonka positiiviset puolet voidaan laskea yhden käden sormilla: ongelman esilletuonti. Sillä ei kuitenkaan, aivan kuten kirjassakin huomioidaan, tulla kuitenkaan muuttamaan maailmaa paremmaksi. Asiat ovat kuitenkin usein äärettömän monimutkaisia, eikä niille ole olemassa helppoa saatikka yksinkertaista ratkaisua ellei sitten koko järjestelmää vedetä kerralla pöntöstä alas. Siksi olisikin eduksi, että kaikki funtsisivat niin sitä omaa kuin lähipiirinsä tilannetta ja peilaisivat sitä tähän nykyiseen menoon. Vallanpitäjät ja heidän kannattajansa varmasti kutsuisivat tätä toimintaani tämänkin tekstin osalta agitoinniksi, mutta onko se sitten uudistusmielistä vai jopa vallankumouksellista ehdottaa ihmisiä lukemaan teksti: "Holistinen (r)evoluutio"?

maanantai 27. toukokuuta 2019

Propagandaviihdettä ja viihdepropagandaa


Kaikki media on propagandaa

Propagandaa osataan viitata uutisissa ja ajankohtaisohjelmissa, samoin kuin poliitikkojen puheissa, mutta harvemmin kiinnitetään huomiota siihen propagandaan mitä ujutetaan jatkuvasti lähestulkoon kaikkeen viihteeksi tarkoitettuun mediaan. Pieniä ja suurempiakin vihjeitä miten ihmisten tulisi olla ja toimia on ujutettu elokuviin jo heti elokuvien alkuvaiheessa. Puhtaasti propagandatarkoitukseen luodut (lyhyt)elokuvat ovat oma lukunsa, mutta ihan tavallisiin elokuviin ja myöhemmin tietysti televisio-ohjelmiin on upotettu runsaasti ohjeistusta kansalle. Näitä keinoja on käytetty "hyvään", kuten esimerkiksi elokuvissa ihmisiä kannustettiin käyttämään turvavyötä autolla ajaessaan kun tarinan sankari laittoi oman vyönsä valkokankaalla kiinni. Kyseenalaisia saavutuksia taas on saavutettu esimerkiksi tupakoinnin kanssa, kun kaikki "siistit" tyypit sytyttivät savukkeen kansan edessä.

On se sitten sanontoja, symboleita tai yksittäisiä sanoja, viihteen sekaan voidaan piilottaa kaikkien nähtäville runsaasti ohjausta. Kun joku asia vaikuttaa tutulta, se tuntuu turvalliselta - mikä sen turvallisempaa kuin se oman suosikkisarjan suosikkihahmo? Tuotesijoittelua osataan jo hieman karsastaa, minkä vuoksi ison budjetin tuotoksissa sponsorisopimukset joko kieltävät tai pakottavat tuotemerkkien näkyvyyden tiettyyn muottiin. Bond ajaa tarkasti valikoidulla merkillä ja tietokoneiden taustoissa loistaa tietty logo, tai sitten logon paikalle on aina lätkäisty tarra. Tavallinen käytäntö onkin keksiä omia tuotemerkkejä joita ei ole oikeasti olemassakaan - näin ei joudu syytetyksi jonkun merkin suosimisesta.

Tuotteen on vielä helppo tunnistaa, mutta sopiva käyttäytyminen ja kuinka sitä ajetaan onkin haasteellisempi havaita. Soveliaana käytöksenä hienolle naiselle on läiskäistä huonosti käyttäytyvää miestä poskelle? Miksi väkivaltaa pitäisi ihannoida ja opettaa moista käytöstä, siinäpä hyvä kysymys. Nykyään elokuvia ja televisiosarjoja saatetaan tuottaa puhtaasti jonkin aatteen tai asian ajamiseksi, mikä ei tunnu ihmisiä paljoa häiritsevän kunhan vaan saadaan viihdettä synkän arjen sijaan. Vaikuttaminen on myös siirtynyt enenevässä määrin netin lukemattomiin videoblogeihin ja vastaaviin tuotoksiin, missä se aate voidaan levittää lähes huomaamatta suurellekin joukolle.


Muutama käytännön esimerkki

Sotateollisuus huomasi liikkuvan kuvan edut heti alkuunsa ja propagandaelokuvia lähdettiin tuottamaan suuria määriä. Sotien jälkeen näiden "valistuselokuvien" määrä kuitenkin romahti ja tilalle tuli aina näihin päiviin jatkunut (ja varmasti tästä eteenpäinkin) loputon virta sotaelokuvia, jotka on sovitettu lännen peikkosatuun. Sekä sotateollisuus että tiedustelupalvelut ovat rahoittaneet ja ohjanneet elokuvien suuntaa ja täten varmistaneet loputtoman ihmisresurssin - sankaritarinat saavat ihmiset liittymään armeijaan ja "suojelemaan maataan". Jos haluaa suuren budjetin elokuvan tai sarjan menestyvän, sen on läpäistävä nämä seulat.

Samoille apajille ovat myös edistykselliset tahot heittäneet koukkunsa - hyvin tuloksin. Nykyään on vaikea löytää elokuvaa tai TV-sarjaa, missä ei ole vähemmistöjen edustajia kaikissa mahdollisissa osissa ja dialogi ei olisi poliittisesti korrektia. Vanhoja sarjoja ja elokuvia boikotoidaan jatkuvasti, koska niiden kielenkäyttö ei ole kelvollista eikä niissä ole rankkaa yliedustusta vähemmistöillä. Onko vähemmistöjen edustus sitten huono asia viihteessä? Ei tietenkään. Kansan edustaminen edes suhteellisen oikeissa suhteissa voisi pian antaa oikean kuvan nykyisestä tilanteesta ja se ei käy edistyksellisille laisinkaan päinsä. Tästä ei toki parane julkisesti valittaa, koska se on intersektionaalisten feminisitien mukaan rasistifasistista. Eli kaikki hyvin, Mannerheim oli musta mies...

Eilen taas todistettiin sosiaalisen median voimaa "ruohonjuuritason vaikuttamisella", kun Saksassa Vihreät nappasivat karvan yli 20% eurovaaleissa. Viraalihitiksi noussut ja valtamediassakin ylös nostettu video, missä tubettaja haukkuu eurovastaiset puolueet ja neuvoo äänestämään oikeaa valintaa, eli Vihreitä (ei tietenkään ihan suoraan, se olisi liian näkyvää). Tämä tubettaja vaan sattuu kuulumaan mainostoimistoon, jonka toimitusjohtaja on entinen työntekijä yrityksessä, jonka perustaja on Soroksen kanssa parhaita kamuja ja heidän edellinen projektinsa oli Brexit-vastainen mainoskampanja. Moista vaalivaikuttamista voitaisiin pitää lain vastaisena, mutta koska Soros ja Vihreät eivät tee Saksassa koskaan mitään väärin, on kaikki kunnossa. Rahalla saa kummasti näkyvyyttä sosiaalisessa mediassa ja viraalivideo syntyy lähinnä vain Googlen siunauksella. Kuinka paljon tämä sitten vaikutti lopputulokseen, sitä voi vain arvailla - propagandaa se joka tapauksessa oli.


Leipää ja sirkushuveja

Olutta pidetään nestemäisenä leipänä ja eilen (tätä kirjoitettaessa) oli kaksi suurta sirkusta meneillään Suomessa - EU-vaalit ja sitten joku lätkähomma. Taisi mennä yhdellä jos toisella maailmanmestaruutta juhlistaessa nestemäinen leipä jos toinenkin? Ajoitus oli ainakin täydellinen kisojen ja vaalien suhteen, mutta sehän oli toki puhdas sattuma... eikös? Kansa saatiin tiukasti televisioiden ääreen ja lähes kaikille oli tarjolla sopivaa viihdettä, pitämään se huomio keskittyneenä muihin kuin asioihin joilla on oikeasti vaikutusta omaan elämään. Toki on hyvä aina välillä ottaa viihteen kannalta, koska tämä nykyinen meno lyö kyllä maahan positiivisimmankin ihmisen - jos siis menee tutkimaan mitä oikeasti on meneillään.

Kun ennen televisio ja elokuvat tavoittivat lähes jokaisen ihmisen, nykyään se sama valtamedian propaganda on muunnettava uuden median muotoihin. Audiovisuaalista paukutusta tubettajien ja vloggaajien loputtomassa livestriimissä, sen sijaan että miljoonabudjetilla tuotetaan korkealaatuista mutta hajutonta ja mautonta ohjelmaa. Sopivasti palkitsemalla saadaan lähes ilmaiseksi tuotettua propagandaa ja jos kanavalla tulee liian paljon väärää sanomaa, piiska on valmiina. Onko mikään siis todellisuudessa muuttunut? Propagandan välityskanava, siinäpä se taitaa olla. Tai no, jos tarkkoja ollaan niin piraattiradion kaltaisia valtavirtaa vastaan seilaavia lähteitä on nykyään enemmän - ne vaan jäävät usein marginaaliin, mikä on usein niiden pelastus... se piiska kun ulottuu mihin tahansa.

Seurasi sitten mitä mediaa tahansa, se on täynnä tekijöidensä ja rahoittajiensa aatemaailman mukaista sanomaa. On turha kuvitella, että jossain olisi objektiivista tietoa saatavilla mutta kun ottaa huomioon sen subjektiivisuuden, voi jokainen löytää ne juuri itselleen sopivat tietolähteet. Vaikka kuinka yrittäisi pitäytyä faktoissa ja objektiivisessa näkemyksessä, sinne pakosta sekaantuu mukaan sitä omaa arvomaailmaa jo pelkästään aihetta valittaessa. Oli se sitten viihdettä tai uutista, kaikki mikä mediaan päätyy on sielä syystä. Kenen päättämänä, sitä emme yleensä edes tiedä mutta se on aina jokaisen oma päätös katsoa ja kuunnella sitä mediaa. Kaikki media on propagandaa.

tiistai 21. toukokuuta 2019

(Syvä) valtio ja (varjo)hallitus


Kuinka syvältä voi valtio olla?

"Deep state" - termi, jolta ei voi juurikaan nykypäivänä välttyä. Trumpin "suo" voidaan laskea synonyymiksi syvälle valtiolle, mutta asia voidaan määritellä monella eri tavalla. Yleistetettynä syvä valtio tarkoittaa ihmisiä, jotka ovat hallinnon sisällä ja manipuloivat eri hallinnon osia salassa. Jos tämä olisi tilanne, voitaisiin se "suon kuivaus" hoitaa siis poistamalla nämä henkilöt paikoiltaan ja laittaa tilalle rehellisiä kansalaisia, eikös? Erinäisiä selityksiä tälle ainakin toistaiseksi kovin heikoilla näytöillä olevalle projektille löytyy joka lähtöön, mutta ne kuulostavat juuri siltä - selityksiltä. Ehkä ongelma löytyykin yleistetyn termin (jonka Google ystävällisesti tarjosi) aivan liian yksinkertaistetusta selityksestä paljon monimutkaisemmasta ilmiöstä?

Syvää valtiota ei voida "pidättää" tai "poistaa tehtävästään" siitä syystä, että se ei ole mikään erillinen osa valtiota. Jos kuvitellaan että valtio olisi massiivinen jäävuori meressä, olisi "syvä valtio" se merenpinnan alle jäävä osa. Jatkuvassa muutoksessa oleva möhkäle, valtio, paljastaa tietoisesti osia itsestään ja piilottaa osan joko tahallaan tai vahingossa kansan näkyviltä. Yhden osan paljastuminen ja poistaminen ei kuitenkaan poista itse ongelmaa - pinnan alla salassa on kansalle tuntematon määrä valtion osia. Seisoessaan siis jäävuoren huipulla sitä syvää valtiota altaan puhdistava tulisi onnistuttuaan tehtävässään upottamaan myös itsensä syvyyksiin. "Liian suuri kaatuakseen" oli termi mitä käytettiin kun pankkeja pelastettiin kriisiltä... valtio on moninkertainen kooltaan, joten mitä luulet antaako se kaataa itsensä vai vaan pyörähtää akselinsa ympäri ja paljastaa uudet puhtaat kasvot?

Aikaisemmin olen kirjoittanut koneiston käyttöliittymästä ja koneistosta noin yleisellä tasolla. Koneisto, siis valtio ja kaikki siihen liittyvät osat ovat monimutkaisten verkostojen kautta yhteyksissä kaikkiin muihin osiinsa. Yhden osan "korjaaminen" ei kuitenkaan suoraan välttämättä vaikuta muiden osien toimintaan ja se korruptio voi levitä lähes välittömästi takaisin jo kertaalleen puhdistettuun osaan. Väkivaltamonopolinsa avulla valtio pystyy puolustamaan itseään kansannousulta ja ulkoisilta uhilta, siinä kun riittävän syvälle sisälle koneistoon ei pääse kuin täysin uskolliset ihmiset. Mutta täytyyhän jonkun antaa sille koneistolle suunta?


Vallanpitäjät hallituksessa vai jossain muualla?

Jos ajatellaan Suomea ja sen valtion ohjaajia, ensimmäisenä katse kääntyy tietenkin eduskuntaan ja hallitukseen. Eduskunta, eli siis nämä 200 (joista 199 saa painaa nappia) koulutetun apinan kaltaisessa tehtävässä toimivaa puhuvaa päätä saavat omien puoluejohtajiensa määräyksestä painaa nappia ennalta sovitulla tavalla. Eduskunnassa voi myös pitää puheita joita kukaan ei kuuntele ja julkisesti näin paheksua sitä sen hetkistä hallitusta kuinka he nyt taas tekevät väärin vaikka oltaisiin itse tehty täsmälleen samaten samassa tilanteessa. Kaikki oikeat päätökset ja sopimukset tehdään suljettujen ovien takana, eli syvän valtion alueella.

Hallitus, joka taas tekee niitä "päätöksiä" ja Suomen tapaan halveksuu suoraan vallan kolmijakoa enemmistöhallituksen puoluekurillaan, on taas hieman enemmän vallassa ainakin kansan suunnasta katsottaessa. Sielä paraatipaikalla hallitus kuitenkin lähinnä vain esittelee käskynantajiensa suuria linjoja ja kavereidensa etuja ajavia pieniä rosvouksia. Todellinen valta ei nimittäin ole eduskunnalla tahi hallituksella, vaan niiden takana olevalla varjohallituksella ja syvällä valtiolla joka sen komentoja parhaansa mukaan noudattaa. Salaliittoteoriaa! Tavallaan, kyllä, mutta ei niinkään teoriaa vaan useasta lähteestä ja julkisesti esille tullutta tietoa valtion toiminnasta.

Kuka tai mikä se varjohallitus sitten on? Lobbarit, puolueiden johtajien korvaan kuiskivat tahot, suuryritysten intressit ja suurten medioiden suunnannäyttäjät. Nämä ja kaikki muut tahot, jotka ajavat omia agendojaan maan politiikassa lähes täysin piilossa kansalta on se varjohallitus. Syvä valtio on se toimielin joka ne käskyt suorittaa ja vetää kotiinpäin aina kun pystyy ja varjohallitus on se joka ohjailee rahan tuomalla vallallaan asioita. Maan tapa on siis se länsimaisen demokratian huipentuma, missä kansa luulee olevansa päättämässä asioista äänestämällä vaikka todellisuudessa sen kauemmaksi ei vallasta enää juurikaan edes pääse.


Eikö tuosta jo olisi jääty kiinni?

Liian moni tietäisi jo asiasta! Niin, lähes koko kansa tietääkin jo miten homma toimii. Pienestä pitäen on ihmiset indoktrinoitu hyväksymään nykyinen järjestys, missä asiat toimivat juuri tietyllä tavalla eikä niitä parane kyseenalaistaa jos haluaa säilyttää asemansa. Ihmiset, joiden elanto riippuu koneiston toiminnasta eivät halua kuulla olevansa osa moista järjestelmää eivätkä tule koskaan edes harkitsemaan asian kyseenalaistamista. Sama pätee jokaiseen koneiston osaan alhaalta ylös saakka.

"Tein vaan mitä käskettiin" alhaalta ylös saakka, siinä se koko ongelman ydin. Jokainen osa koko koneistoa on käynyt läpi saman koulujärjestelmän, joka on pitänyt tarkasti huolen siitä ettei kukaan "hyvä ihminen" tule kyseenalaistamaan asioita. Suurin osa syvän valtion toimijoista ovat täysin siinä uskossa, että he tekevät "hyvää" ja "oikein". Varjohallituksen lobbareilla ja prestituuteilla taitaa olla sama usko siihen oman työn "oikeellisuuteen" ja ainoastaan aivan huipulla vasta ollaan siinä tilassa, että asiaa voisi kyseenalaistaa. Paitsi ettei kukaan sinne päästyään mene omaa ja läheistensä tulevaisuutta pilaamaan muiden vuoksi?

Siksi syvä valtio ja varjohallitus ovat vain "luonnollisia" osia tätä kapitalistista järjestelmää. Luonnollisia siltä osin, että kun jostain on pulaa, syntyy kilpailua. Ja kun osalle ei mikään riitä, he ovat jatkuvassa kilpailutilanteessa etsien uusia mahdollisuuksia viedä muilta tuhkatkin pesästä. Järjestelmää ei voida korjata sisältä eikä siihen voi juurikaan vaikuttaa ulkoa. Mutta siihen voi olla osallistumatta, jolloin se kaatuu omaan mahdottomuuteensa. Siksi kutsunkin sinut, hyvä lukija, osallistumaan holistiseen (r)evoluutioon jolla voidaan syvä valtio upottaa ja loistaa valoa varjohallituksen päälle paljastaen ne salaisuudet jotka meitä pitävät kuristusotteessaan.

sunnuntai 19. toukokuuta 2019

Uuskieli tutuksi - Sosiaalidemokratia


Ehkä se suurin sekaannusta aiheuttava termi politiikassa?

Sosiaalidemokratia kuulostaa näin äkkiseltään olevan samaa kuin sosialismi joka on vaan naitettu yhteen demokratian eli kansanvallan kanssa. Aate mielletään samalla vahvasti vasemmistolaiseksi oikeisto/vasemmisto-akselilla, vaikkakin tämän osan kyseenalaistan myöhemmin tässä tekstissä. Suomessa tätä aatetta pyrkii edustamaan vähemmän yllättävästi SDP ja osin... kaikki muutkin puolueet.

Termin "sosiaali" osa on jo itsessään runsaasti sekaannusta aiheuttava, koska aatetta ajavat poliitikot tuntuvat keskittyvän nimenomaan sosiaaliseen eikä sosialistiseen politiikkaan. Ehkä tämä olisikin se oikeampi tapa käyttää tätä sanaa, eli edistyksellistä politiikkaa demokraattisesti ajava porukka - tämä kuvaisi Suomessa Vasemmistoliittoa ja Vihreitä melkoisen hyvin. Kuitenkin termin alkuperäisessä merkityksessä kyse oli nimenomaan sosialistisessa politiikassa, eli yhteisöjen omistamissa tuotannon välineissä. Käytännössä se merkitsi valtion omistavan esimerkiksi koulut, sairaalat ja muun monopoliasemassa olevan infran kuten sähköverkot, tieverkon ja rautatiet. No mistä se demokratia siihen sitten tulee mukaan?

Tätä demokratian liittämistä tähän termiin "sosiaalidemokratia" voidaankin ihmetellä suuresti, koska se tarkoittaa pohjimmiltaan sosialismin ja kapitalismin naittamista yhteen. Ongelmalliseksi termin tekee se, että kapitalismi ja demokratia eivät sovi alkuunkaan samaan järjestelmään. Valtio siis omistaa luonnolliset monopolit ja vapaa markkinatalous on valtion hienovaraisessa ohjauksessa, muttei omistuksessa. Kuulostaa hyvältä, eikös? Valtio estää siis yksityisten yritysten kusemasta kansan muroihin samalla kun se tarjoaa elämän perusedellytykset kaikille yhdenvertaisesti. Kuinka paljon valtiolla on valtaa ja omistusta voi toki vaihdella melkoisesti, mutta tämä on se alkuperäisen termin perusidea.


No mitä ihmettä sosiaalidemokratia aatteena ajaa?

Ns. "Pohjoismainen malli", mitä sosiaalidemokratia siis on, toimi ainakin näennäisesti vahvan talouskasvun aikana sotien jälkeen. Idea sinällään onkin toimiva ja aatteena helposti perusteltavissa, mutta siinä jää se heikoin lenkki huomioimatta kokonaan. Tai no, oikeastaan kyse ei ole niinkään heikoimmasta linkistä vaan linkistä, joka haluaa ottaa ne kaikki muutkin linkit haltuunsa. Eli siis ihminen joka on sisäistänyt kapitalismin idean kokonaan. Lopputuloksena tästä saadaankin sitten kakotopinen yhteiskunta jota voidaan hyvällä omallatunnolla kutsua neoliberalistiseksi yhteiskunnaksi.

Vasemmistolaiseksi politiikaksi tätä sekamelskaa kutsutaan lähinnä siksi, että moista ajavat poliitikot ovat edistyksellisiä valevasemmistolaisia, jotka ajavat omien ryhmittymiensä etua kilpaillessaan oikeistolaisten puolueiden kanssa. Esimerkkinä tästä voidaan pitää vasemmiston maahanmuuttopolitiikkaa, mikä on kovin oikeistolaista. Maahan siis halutaan halpa/orjatyövoimaa ja hyvesignaloiville edistyksellisislle maskotteja selfiehin poseerausta varten. Yhteisomistuksen, eli sen sosialismin kanssa tämä ei tietenkään voi toimia, koska yhteisen jakaminen luvatta ei kuulu moiseen aatteeseen. Kysymättä ja luvatta muiden omaisuuden jakamista kutsutaan yleensä varastamiseksi. Mutta kapitalisti tekee mitä tahansa voittaakseen kilpailussa.

Moderni sosiaalidemokratia onkin lähinnä savuverho oikeiston ajamalle politiikalle, missä kilpailu edellä voidaan se oma kansa ajaa kuinka huonoon jamaan tahansa. Aina välillä, säilyttääkseen demokratian illuusion, Suomen yksipuoluejärjestelmä laittaa valtaan "vasemmiston", joka sitten näennäisesti parantaa sitä tavallisen kansalaisen asemaa keksimällä uusia keinoja säännöstellä kilpailua. Käytännössähän asiaa ei millään tavalla paranneta tavalliselle kansalaiselle ja esimerkiksi pienyrittäjille vaan tarkoitus on aina parantaa suuryritysten asemaa kansallisessa kilpailutilanteessa. Kun koko maa on sitten lopulta myyty eli yksityistetty, voidaan tämäkin illuusio rikkoa...


Puhutaan asioista niiden oikeilla nimillä

Paitsi että, mikä on se oikea nimi? Tämä oma tapani määritellä sosiaalidemokratia ei tunnu olevan kovinkaan yleinen, vaikka se onkin alan kirjallisuudessa useasti "pohjoismaiseksi malliksi" selitetty. Esimerkiksi Suomen maahanmuuttoa pidetään arkikielessä vasemmistolaisena, vaikka se ajaakin täysin oikeiston agendaa ja sitä vastustavat ovat taas kuulemma äärioikeistoa. Entä onko ihmisten verottaminen sosialistista, sosiaalidemokraattista vai mitä? Ja kun se verotettu raha jaetaan yritystukina ja kehitysavustuksina pois kansan ulottuvilta, mitä politiikkaa se on?

Eli kuten aina, uuskieli pitää huolen siitä että kaikki kannanotot politiikasta ovat niin oikeita kuin vääriä ja riita saadaan aikaiseksi ihan joka asiasta. Sanojen määrittely ja selvittäminen on toki tylsää koska kaikkihan sen nyt tietää mitä oikeisto, vasemmisto ja sosiaalidemokratia esimerkiksi tarkoittavat. Totta, jokainen tietää mitä itse sillä sanalla tarkoittaa. Mutta kukaan muu ei tiedä mitä se toinen sillä samalla sanalla tarkoittaa - uuskieltä parhaimmillaan.

Jos siis sosiaalidemokratia määritellään yllä mainitulla tavalla, ajaa joka ikinen puolue Suomessa sosiaalidemokraattista politiikkaa eli pyrkii ylläpitämään pohjoismaista mallia ainakin puheissaan. Syy tähän on toki selvä - kun koulujärjestelmä ja valtamedia ovat tiukasti valtion hallussa, voi sitä ohjailevat tahot saada indoktrinoitua koko kansan omalla agendallaan. Terveydenhuolto voidaan kaupata yksityiselle ja koko maahanmuuttobisnes onkin jo yksityisessä omistuksessa. Eli elämme sosiaalidemokraattisessa pahoinvointivaltiossa, missä roistot säätävät lait ja säännöt globaalien määräysten mukaisesti. Kumpaa se nyt sitten on, oikeistolaista vai vasemmistolaista? Jokainen päättäköön itse ja määritelköön sanat haluamallaan tavalla,

keskiviikko 15. toukokuuta 2019

Hätätilan julistus


Paniikin lietsonta oikeutettua?

Törmäsin hiljattain tähän jo vuonna 2016 julkistettuun tekeleeseen, joka kulkee nimellä: "Leading the Public into Emergency Mode" vähintään yhtä päräyttävällä alaotsikolla: "A New Strategy for the Climate Movement" kirjoittajanaan Margaret Klein Salamon, PhD. Ilmasto-Gretan puhe "Our House is on Fire" mahtaa ihan sattumalta käyttää lähes sanasta sanaan tuon ohjekirjan aloitusta, mistä on jo ainakin muutama kirjoitus muualla yrittänyt kiinnittää ihmisten huomiota. Vihalla ja pelolla on ihmisiä hallittu ja ohjailtu kautta aikojen, eikä paniikin lietsonta ole liioin mikään uusi keksintö saada ihmisiä tekemään radikaaleja tekoja suojellakseen itseään.

Mutta onko ihmisten traumatisointi jollain tapaa moraalisesti ja eettisesti oikeutettavissa? On, kait, jos kyseessä on oikea uhka jolle on hetijustiin tehtävä jotain ja sille ei voitu etukäteen tehdä mitään koska sitä ei kyetty ennakoimaan millään tavalla. Jokainen joutuu toki vetämään ne omat linjaukset millä kriteereillä on oikeutettua luoda hallittu paniikki valitulle ryhmälle ja "ei koskaan oikeutettua" on myös perusteltavissa oleva kanta. Ihmiset eivät ole yleensä halukkaita tekemään muutoksia, ellei heitä siihen suostutella tai pakoteta, jolloin paniikin luominen on, jos ei muuta, yksi tehokkaimmista tavoista saada ihmiset liikkeelle. Huutamalla "pommi!" missä tahansa suljetussa tilassa saa ihmiset pyrkimään nopeasti pois paikalta, mutta ne pullonkaulat saattavat olla vaarallisempia kuin itse uhka. Paniikissa se järjenkäyttö kun ei ole kovin korkealla ihmisen arvoasteikossa.

Kun ihmiset on saatu paniikkiin, heillä on tapana seurata auktoriteettina pitämäänsä tahoa ja tehdä samalla tavalla kuin kaikki muutkin. Ihan hyvä valinta onkin, jos näet henkilön jonka selässä lukee "pommiryhmä" juoksevan ja huutavan "juoskaa!", liittyä samaan suuntaan pinkovaan joukkoon. Ikävä kyllä tätä samaa mekanismia käytetään paljon muuhunkin kuin ns. "yhteisen hyvän" luomiseksi. Poliitikot ja media luovat innoissaan pelättäviä ja vihattavia asioita ihmisille siitä syystä, että heillä on myydä myös se ratkaisu sekä pelastus. Psykologit ovat asiaa tutkineet jo pitkään ja siksi nykyään kyetään luomaan valmiita paketteja kriisien luontiin ja hallintaan. Ainut mikä sitten enää tarvitaan on sopiva katalyytti joka saa koko suunnitelman räjähtämään täyteen vauhtiinsa.


Muutama käytännön esimerkki

Ilmastohömppä on osoittanut loistavasti, kuinka paraskin paniikinlietsonta tarvitsee juuri ne oikeat elementit samaan paikkaan että homma leimahtaa täyteen liekkiinsä. Miljonäärit puvuissaan eivät puheillaan onnistuneet saamaan tunnereaktiota ihmisissä, mikä olisi saanut täyden paniikin päälle. Mutta kun saadaan rahoitus, suunnitelma, mediarummutus ja lopulta sopiva "raasu", Greta, nousemaan lavalle ja toistamaan avainsanoja joita on kylvetty mediaan jo vuosia, täydellinen myrsky on valmis. "Ilmastoahdistus" iskee useaan sukupolveen kerralla ja traumatisoituneet ihmiset ovat valmiita seuraamaan johtajiaan laumassa vaikka suoraan alas kielekkeeltä.

Tässä ilmastohömpässä vastareaktio lähti ihmisten kyvystä kyseenalaistaa rahalla ostettua tiedettä sekä median propagandaa ja onneksi tämä herääminen tapahtui ennen kuin kaikki palat loksahtivat paikoilleen. 2014 perustettu pulju joka 2016 tuon alussa mainitun tekstin julkaisi olikin pahasti myöhässä saadakseen täyden paniikin aikaiseksi ennen vastareaktiota. Mutta tässä toisessa esimerkissä roolit ovat tavallaan päinvastoin - media kertoi pitkään kaiken olevan kunnossa... kunnes saatiin riittävä massa aikaiseksi, että paniikkireaktio leviäisi halutulla tavalla ja sitten median kelkka kääntyi kerrasta. Sankari oli jo valmiina, vallanpitäjien leirissä, mutta itse katalyytti reaktioon oli (ainakin näennäisesti) sattumien summa. Arvaatko jo mistä puhun?

2015 Suomessa koettiin suuria mullistuksia, jotka olivat median mielestä hyvä juttu ja kansa oli jakautunut kannassaan. Kyllä, tämä tahallaan aiheutettu kaaos maahan saapuvien ihmisten muodossa. Kansan annettiin muhia tässä liemessä ja muutama sankariksi nostettu taho sai mediassa valtavan määrän tilaa "väärillä mielipiteillään". Paniikkia ei alkuun haluttukaan vaan ongelmien oli kasaannuttava ja sopivia todisteita pakkaannuttava ruutitynnyriin. Ja sitten muutamaa vuotta myöhemmin, kun kansaa oli keitelty alhaisella lämmöllä sopivan ajan, Oululaisen kansalaisjournalisti J. Lokan ansiosta koko homma lävähti kansan tietoisuuteen ja paniikki oli valmis leviämään. Ai mikä paniikki? Kannasta riippuen joko väestönvaihdos tai natsien pääsy valtaan. Kansa haluttiin saada jaettua ja paniikissa sotimaan keskenään.


Lietsotun paniikin ohjaamista

Ilmastohömpässä suunta on selvä - kaikkien olisi syytä kauhistella ja pelätä tulevaa muutosta, joka taitaa tällä hetkellä olevan lämpeneminen jääkauden sijaan. Reilu sata vuotta tätä "ilmastonmuutosta" onkin jo sahattu vuoroin jääkautta ja kasvihuoneilmiötä vaihdellen. Nyt kun mukaan tähän tarinaan keksittiin lisätä hiilidioksidi, josta voidaan verottamalla saada kaikki tuntemaan olevansa osallisia (osasyyllisiä), voitiin rummutus ajaa maaliin asti ja olikin vain ajan kysymys koska sopiva taho nousee katalyytiksi. Greta ei tosin täytä kunnolla pelastavan sankarin roolia, joten se osa jääkin sitten sopivasti paikallisille poliitikoille jotka kansaa kuristamalla kertovat pelastavansa maailman.

Maahanmuutolla taas onnistuttiin pelaamaan kontrolloitu oppositio valtaan Suomessa. Yksipuoluejärjestelmässämme ei mitään oppositiota olekaan vaan puolueet arpovat vuorotellen kuka saa päsmäröidä ja kuka näyttelee oppositiota. Nyt luodulla paniikilla saatiin natseja pelkäävät suurimmaksi kannaksi, mutta samalla jo osataan hehkuttaa tulevaa muutosta seuraavissa vaaleissa koska tuleva hallitus tulee pilaamaan ihan kaiken! Eli siis... uusi pelote siihen vanhojen lisäksi. Täydestä kuitenkin menee ja kansa pelkää sitä mitä se oma aate käskee pelkäämään ja paniikissa etsitään suuria johtajia joiden perässä juostaan vaikka alas siltä kielekkeeltä, jos muut samanmieliset niin myös tekevät.

Suurin kiitos jatkuvista hätätiloista toki kuuluu medialle ja heitä ohjaaville tahoille. Yksi vaara toisensa jälkeen pitää kansan kuluttamassa haluttuja asioita ja peloissaan odottamassa seuraava suurta hätätilaa. Juuri nyt pitääkin pelätä kavalaa vaalivaikuttamista ja demokratian kriisiä missä väärät tahot pääsevät valtaan jos ihmiset äänestävät väärin. Onko se ihmisten jatkuvasti paniikissa pitäminen ja traumatisoiminen oikeutettua? Median ja vallanpitäjien mukaan kyllä ja sitä on tehty lähes taukoamatta vuosikausia. Vallankumouksellinen teko onkin olla pelkäämättä ja käyttää omaa päätään, sen sijaan että kuuntelee mitä ne puhuvat päät käskevät... Mutta moiset ajatukset olisivat haitallista vaalivaikuttamista, joten hys hys, ei mitään nähtävää.

torstai 9. toukokuuta 2019

Sananvapautta oikeusvaltiossa


Ollakseen oikeusvaltio...

... on valtion täytettävä kaksi vaatimusta: 1) lain on oltava kaikille sama ja 2) lain valvojien ja käytäntöönpanijoiden on kyettävä suorittamaan niille määrätyt tehtävät. Tasavertaisuus lain edessä on ihmisoikeus, mutta lähes poikkeuksetta näissä "oikeusvaltioksi" itseään kutsuviksi maissa, kuten Suomi, tämä ihmisoikeus on lähinnä huono vitsi. Syrjintä on laitonta, mutta Suomen laissa määritellään esimerkiksi "positiivinen syrjintä" niin, ettei se ole syrjintää - tämän tosin pitäisi vaikuttaa ainoastaan ihmisten kohteluun muissa kuin lakiasioissa, mutta samaa "positiivista syrjintää" noudatetaan kaikissa asioissa maassamme. Joten miksi edes puhutaan oikeusvaltiosta, kun se ei sellainen edes ole? Vastataan tähän hieman myöhemmin ja puretaan osat ensin auki.

Lain on oltava kaikille sama, eli ikään, sukupuoleen, jne, katsomatta ovat ihmiset samalla viivalla syytetyn penkillä. Murha on murha, teki sen kuka tahansa. Toki laissa määritellään samalla ne, keitä mikäkin laki koskee - osa pykälistä koskee esimerkiksi vain kansalaisia, osa taas ihan kaikkia. Laissa voidaan myös määritellä tapauksia, joissa joku on syyntakeeton. Nämä ja muut vastaavat poikkeukset, jos ne ovat lakiin kirjattuna, kuuluvat oikeusvaltioperiaatteeseen - sovittuihin lain rajoihin joudutaan joskus tekemään poikkeuksia, milloin minkäkin (oikean tai kuvitteellisen) syyn vuoksi. Nämä poikkeamat voidaan jo nähdä ongelmana, mutta ne oikeat ongelmat alkavat siitä kun lakia lähdetään tulkitsemaan "pärstäkertoimella".

Poliisi tutkii, syyttäjä syyttää ja oikeus tuomitsee - tuohon suuntaan se pitäisi ainakin oikeusvaltiossa mennä. Poliisi jättää tutkimatta, syyttäjä syyttämättä ja oikeuslaitos viis veisaa lain yhdenvertaisuudesta - tämä on karu todellisuus niin monelle. Jos missään vaiheessa jotakin oikeusvaltion toimielimen toimintaa häiritään tai ulkoa vaikutetaan, voitaisiin koko järjestelmä heittää roskakoriin. Ylhäältä alas valuvat käskyt oikeutetaan "priorisoinnilla" tai "resurssien tarkennuksella", mutta käytännössä kyse on siitä että joku määrää kenen muroihin kustaan ja kuka päästetään pälkähästä lainvastaisesti. Samalla kansan usko koko oikeusvaltioon murenee, tahallisesti, kun käskyjen vuoksi poliisi ja syyttäjä vaikuttavat hampaattomilta ja oikeus heittää painotetulla nopalla tuomiot.


Sananvaputta "oikeus"valtiossa

Perustuslakimme 12§ - "Jokaisella on sananvapaus. Sananvapauteen sisältyy oikeus ilmaista, julkistaa ja vastaanottaa tietoja, mielipiteitä ja muita viestejä kenenkään ennakolta estämättä. Tarkempia säännöksiä sananvapauden käyttämisestä annetaan lailla." - Tämä pykälä koskee Suomessa tosin vain "oikeita" mielipiteitä. Jostain syystä puhutaan "vihapuheesta", jota ei ole määritelty lakiin eikä tulisi koskaan määritelläkään, jos siis halutaan noudattaa perustuslakia. Vihapuheen määrittäminen rikoslakiin tosin sopii kuin nenä päähän "oikeus"valtioon, jossa koko oikeusjärjestelmällä on pyyhitty persettä jo pitkän aikaa. No mutta onhan Suomessa sananvapaus, kertoo mediamme...

... paitsi tietysti silloin sananvapaus on uhattuna, kun journalisteilta vaaditaan samojen lakien noudattamista kuin tavalliselta tallaajalta. Tosin ei se samojen pelisääntöjen noudattaminen kaikille tunnu olevan niin yksiselitteistä kansallekkaan. Leiristä riippuen joko hurrataan tai kirotaan kun joku saa syytteen, tuomion, syyttämättä jättämisen tai syytteen raukeamisen. "Kuka sanoo" vaikuttaa enemmän kuin "mitä sanotaan", paitsi jos sanotaan vääristä asioista väärä kanta. Lynkkauspartiot lähtevätkin valikoivasti liikkeelle, kun joku, jossain, kokee että itseä tai jotain ryhmää on loukattu. Valtamediasta onkin mielenkiintoista seurata kuinka "oikeus"valtio hoitaa perustuslakimme sananvapauden noudattamista. Surkuhupaisaa olisi tosin sopiva termi...

Sosiaalinen media, missä valtaosa "sananvapauden rajoituksista" tapahtuu, onkin outous lain edessä. Yksityiset yritykset toimivat poliisina, syyttäjänä ja oikeutena täysin omine ehtoineen ja usein tarkentamatta niitä ehtoja. Ja aivan kuten "oikeassa maailmassa" tapahtuva syrjintä ja oikeusjärjestelmän halveksunta, aiheuttaa sosiaalisessa mediassa suurta iloa ja vihaa kun joku saa piiskaa ja toinen taas ei. Jako "oikean" ja "väärän" mielipiteen kanssa on tosin kristallinkirkas - virallinen tarina on "oikein", sitä vastaan puhuminen "väärin". Loppu onkin arpapeliä koska se nakki napsahtaa omalle kohdalle niistä vääristä mielipiteistä. Mikä siis onkaan hauskempaa kuin veitsenterällä tanssiminen ja "väärien" mielipiteiden jakaminen kauniiseen pakettiin käärittynä?


Miksi näin?

Pitkällisen analysoinnin perusteella väitän, että suuri osa tähän tilanteeseen johtaneista syistä löytyy lännen peikkosadusta (tarkemmin: #1 ja #2). Propagandalla luotu tarina, jossa on tarkasti määritelty "hyvä" ja "paha", "oikea" ja "väärä". Samalla luotiin oikeutus ja selitys, miksi on ihan oikeasti oikein syrjiä toisia oikeista syistä ja nostaa toiset korokkeelle ja lain yläpuolelle. Tätä kutsutaan sitten ihmisoikeuksien suojelemiseksi, kun tehdään täysin päinvastaista toimintaa. Asia on niin syvään juurtunut, että nykyään ihmiset pöyristyvät kun joku vaatii sananvapautta kaikille.

Edistykselliseen maailmankuvaan kuuluu se, että vapaus saavutetaan kieltämällä vapaus väärin ajattelevilta. Lukemattomat ryhmät ympäri maailmaa ajavat valtamediassa ideologiaa, missä ainoastaan ennalta valitut asiat ovat soveliaita nostaa koko kansan tietoisuuteen - kansaa siis halveksutaan niin paljon, että heihin ei voida luottaa edes sen vertaa että he voisivat itse päättää oikeastaan mistään asiasta. Tätä sitten kutsutaan "demokratiaksi" joka on kriisissä, kun netti on mahdollistanut väärien mielipiteiden leviämisen jopa murto-osalle tavallisista kansalaisista. Yksityiset yritykset yhteistyössä valtioiden kanssa määräävät kuka saa sanoa ja mitä saa sanoa - joskus ennenmuinoin moista liitosta taidettiin kutsua fasismiksi, mutta nykyään se on edistyksellisyyttä... joka rappeuttaa ne loputkin kulttuurimme rippeet.

Sananvapaus on kuitenkin se ainut asia, jolla asiat voitaisiin korjata. Vapuden, samoin kuin rauhan, puolustaminen osoittautui vaan niin kovin vaikeaksi, koska niitä pidetään itsestäänselvyytenä. Miksi? No koska "hyvät" voittivat "pahan" peikkosadussa. Jäljelle jää siis enää ihmisten luokittaminen sorrettuihin ja sortajiin, hyviin ja pahoihin. Kun järjestely on saatu valmiiksi, väärät eli pahat vaimennettua, maailma on jälleen vain hyvää täynnä? Ei. Ongelmat voidaan toki tällä sensuroinnilla peittää, tiettyyn pisteeseen asti. Ehkä riittävän kauan ongelmia piilottamalla keksitään keinot vaimentaa ne väärät mielipiteet kokonaan? Vapautta se ei tosin enää ole, eikä oikeusvaltio siihen tule koskaan päätymään. Ihmekkös ne vapaudet ja oikeudet ollaan kuoppaamassa. Mutta... mikä olisikaan sopiva positiivinen loppu tälle tekstille? Gulageissa on tilaa kaikille väärinajattelijoille!

keskiviikko 1. toukokuuta 2019

Ilmastonmuutosta, kestävää kehitystä ja teknokratiaa


Yhdessä vai erikseen?

Ilmastonmuutoksen ja kestävän kehityksen on vielä helppo sovitella yhteen, mutta teknokratian samaan läjään laittaminen saattaa hieman ihmetyttää. Ilmastonmuutos on juuri nyt kaikkien huulilla, kestävää kehitystä vilautellaan aina välillä ja teknokratiasta ei puhuta mediassa mitään, mutta näiden kolmen nitoutuminen yhteen riippuukin siitä miten asiat määritetään. Tarkastellaan siis ensin näitä kahta yleisempää aihetta, eli ilmastonmuutosta ja kestävää kehitystä. Molempia kyllä myydään hienoilla mainoslauseilla, mutta sielä taustalla on kovin eri tarina.

Ilmastonmuutoksesta on nostettu tämän hetken suurin mörkö, jolla pelotellaan ihmisiä tekemään suuria uhrauksia, pääosin kukkaronsa kustannuksella. Tämä kulttia lähenevä uskonto perustuu "konsensukseen" siitä, että hiilidioksidi, elämämme perusta, onkin suurin myrkky ja pelastaaksemme seuraavat sukupolvet (vissiinkin) lämpenemiseltä, on kaikki hiilidioksidia tuottavat asiat verolle pantava. Ei tosin ole mennyt montaakaan vuotta kun viimeksi pelättiin uutta jääkautta, mutta se on onneksi unohtunut ja nyt maailma lämpenee ellei kaikesta kerätä ilmasto-anetta jolla ... tuotetaan lähinnä vaan pelottelupropagandaa siitä että hiilidioksidi on se ongelma.

Kestävä kehitys taas kuulostaa hyvältä idealta, nykyiseen suunniteltuun kaikkien tuotteiden nopeutettuun kuolemiseen nähden. Käytännössä kestävä kehitys on vain markkinointitermi joillekin tuotteille tahi palveluille, jotka jollain tarkasti rajatulla mittarilla ovat muka jollain tavalla kilpailijoitaan kestävämpiä ratkaisuja. Lähinnä siis pelkkä markkinointitermi, jonka kaunis kuva ja idea sielä takana ovat unohtuneet jo kauan sitten. Kestävää kehitystä on tuottaa sähköä tuulivoimalla, jonka tuottamiseen kuluu enemmän energiaa (ja materiaaleja) kuin se pystyy elinikänään koskaan tuottamaan.


Miten tämä nyt sitten muka teknokratiaan liittyy?

Eli ilmastonmuutos on se mörkö ja kestävä kehitys sen mörön torjuntaan tarkoitettu myyntipuhe, miten se liittyy teknokratiaan joka on "oppi, jonka mukaan tiedolla ja taidolla sekä niiden osaajilla tulisi olla yhteiskunnassa hallitseva asema." - wiki? Siihen tiedon ja taidon lisäksi kun monessa mallissa kuuluu kaiken valvonta, kaiken ohjaaminen keskitetysti ja resurssien älykäs käyttö - siis ainakin niiden mielestä jotka tulisivat olemaan vallassa. Agenda 21/2030 kuulostanee monelle tutulta? Samalle asialle on toki lukemattomia muitakin nimiä, mutta itse pidän teknokratia-termistä. Kaikki maailman ihmiset kytketään samaan älyverkkoon, joka pitää kirjaa ihan kaikesta.

Ja miten siihen päästään? Pelottelemalla ihmiset uskomaan, että kaikki tehdään heidän edukseen. Niitä ilmasto-aneita kun tarpeeksi saadaan kerättyä, löytyy rahoitus koko maailmanlaajuiseen kontrolliin siinä sivussa. Alkuun siis verotetaan, mutta kun siitä vaiheesta päästään yli, tarvitaan jotain tehokkaampaa ja älykkäämpää - energian tarkka valvonta, ns. "smart grid". Suomea jos katsoo, olemme siirtymässä verotukseen ja anekauppaan. Älymittareita asennellaan ja verkkotekniikkaa päivitetään että jokainen asia voidaan kytkeä nettiin ... ja siis valvottavaksi. Ehkä se tärkein osa rajoituksista on kuitenkin vasta edessä, mistä voitaisiin ottaa varoitusmerkki eläkkeistä puhuttaessa.

Miksi ei eläkkeistä pitäisi enää huolehtia? Koska tarkoitus on, ettei kukaan yksittäinen ihminen enää omistaisi mitään vaan kaikki olisi ulkoa resurssien rajoissa annettu vain väliaikaiseen käyttöön. Jokaiselle annettaisiin esimerkiksi sillä kaudella käytettävissä olevat energia-yksiköt, joita bittivaluutalla voidaan helposti pitää tarkasti laskussa. Kun kausi on ohi, yksiköt nollaantuvat ja jokainen saa uudet - "perustulo" jonka jokaisen on käytettävä, eli kulutettava. Kuulostaa hullulta? Ehkä se onkin vain hullulta kuulostava ennustus, mutta lukemattomat merkit osoittavat samaan suuntaan - yksityinen omistus on tulossa tiensä päähän, taviksille siis.


Ilmastohömpästä se kuitenkin lähtee...

... jos siis on lähteäkseen. Tämä ilmastokultin rummutus, vääristellyt tutkimukset ja konsensuksella maalailu on vasta esimakua mitä tuleman pitää. Media on itsekin jo myöntänyt, että kaikkeen uutisointiin on saatava ilmastonäkökulma. Monet tahot ovat hypänneet mukaan ilmastohömppään puhtaasti siksi, että sillä voidaan tienata ihan käsittämättömän paljon rahaa. "Demokratisesti" valitut "kansanedustajamme" noudattavat kiltisti sovittua suuntaa ja siinä sivussa kun ilmastohömppää myyvät kansalle, myyvät he maat ja mannut ylikansallisille yrityksille, jotka ovat ne teknokratian ylipapit jotka määräävät kuinka suuren palan leipää saat lautasellesi. Mutta tämä erä ei vielä ole ratkaistu...

Riittääkö vastustus ja virheiden osoittaminen sitten murtamaan propagandan? Suhteellisen pieni joukko, joka toivottavasti on kasvamaan päin, ei kuitenkaan ole valmiina ostamaan tätä ilmastohömppää - ja siinä samalla joko tietoisesti tai tietämättään tunkee kapuloita teknokraattien rattaisiin. Yhdeltäkään "viralliselta" auktoriteetilta tai viranomaistaholta ei kuitenkaan kannata odottaa pelastusta asiaan, he kun osaavat kiltisti seurata mitä isot pojat puhuvat ja toistavat papukaijan lailla samaa ilosanomaa.

Salaliittoteoriaa! Vai onko? Kestävää kehitystä ja ilmastonmuutosta voi jokainen lähteä itse tutkimaan ihan vapaasti. Agenda 21/2030 taas vaatii jo aikasta tummanpunaisen pillerin, siinä kun ilmastohömppään riittää että uskaltaa kaivaa muualtakin kuin Ylenannosta. Kieltäytyminen ilmastohömpästä on kuitenkin jo hyvä ensiaskel tässä jatkuvassa väännössä tavallisten ihmisten ja "niiden jotka haluavat orjuuttaa kaikki kansat" välillä. Kestävää kehitystä voi toki jokainen harrastaa lopettamalla tai vähentämällä turhaa kulutusta... ja hylkäämällä kertakäyttöisten turhakkeiden/haitakkeiden, kuten poliitikot, tukemisen.

perjantai 26. huhtikuuta 2019

Lännen peikkosadusta


Lähtöasetelma

Artikkelissani "Propaganda yhteiskunnan perustana" tätä lännen peikkosatua jo hieman raapaisinkin, mutta tämä gorilla nurkassa on nostettava esiin jos kuvitellaan että tämä maailma paranisi viime vuosisadan kauhuista. Mistä on siis kyse? Ensimmäinen maailmansota aloitti tämän propagandalla käytävän sotimisen laajemmin kuin koskaan aikaisemmin. Ja sen jatkumo, toinen maailmansota ja etenkin natsit, on se lännen peikkosatu jota kerrotaan lähes taukoamatta jokaisessa mediassa, kieputtaen jotain sen tarinan osaa omaksi eduksi.

Vaikkakin tässä keskitytään nyt lähinnä tuohon yhteen ajanjaksoon, on syytä pitää mielessä että samat peikkosadun luojat ovat olleet mukana lukemattomissa muissakin tapahtumissa, missä ihmishenki ei ole ollut minkään arvoinen. Ottaa lähes minkä tahansa kansanmurhan tai vastaavan tutkiskeluun reilun sadan vuoden ajanjaksolta (ja toki myös sitä ennen), nämä samat tahot jotka ovat sotahistoriaamme värittäneet mielensä mukaan ovat olleet osallisena lähes poikkeuksetta jokaisessa konfliktissa. Joko suoraan itse omien armeijoidensa kanssa tai välillisesti tukien hyvin valikoivasti eri ryhmittymiä. Mutta mikä tärkeintä - luoden aina sen tarinan joka tapahtumasta kerrotaan muulle maailmalle. Tämä kriittinen asia tuppaa ihmisiltä unohtumaan...

Sinänsä itse virallinen tarina natseista on aivan loistava - siinä voidaan syyllistää halutut ideologiat ja ryhmät juuri halutulla tavalla, eikä kukaan tervejärkinen lähde kyseenalaistamaan julkisesti pienintäkään osaa siitä tarinasta. Omasta puolesta taas voidaan leipoa sankareita ja oikeuttaa ihan mitä tahansa, koska pelastimmehan kuitenkin koko maailman natseilta. Yhden puolen sotarikokset on aina peitelty ja toisen liioiteltu - näin on virallinen historiamme kirjoitettu jo pitkään. Tämä sama lännen tyyli kirjoittaa historiaa ei toki oli ainutlaatuinen, vaan se on aina ollut voittajan etuoikeus kirjoittaa tarina haluamakseen - länsi on vaan ollut mukana niin monessa, että heidän tarinansa ovat pääosassa kaikkialla.


Kaikki tietävät mitä oikeasti tapahtui

Vuosien saatossa yksi asia on tullut tästä aiheesta päivänselväksi - kaikki asiaa tutkineet tietävät miten asiat ovat ja se heidän oma versionsa on se oikea. Kukaan ei tietenkään ole liittänyt pienintäkään osaa tarinaansa siitä lännen peikkosadusta, joka on todistettu olevan virheellinen monilta osin. Koko toinen maailmansota ja sitä koskeva tieto on sirpaloitu miljooniin osiin ja mukaan on sotkettu vähintään yhtä suuri määrä puhtaita valheita ja vääriä tulkintoja. Taitava propagandisti voikin rakentaa minkä tahansa tarinan niistä palasista ja jokainen tietää ettei sitä tarinaa saa kyseenalaistaa koska silloin olet kauhea ihminen ja natsi.

Varmaa tietoa on myös se, että natsit olivat sosialisteja, kommunisteja, fasisteja, kapitalisteja, korporatisteja ja ties mitä istejä. Samalla he eivät myöskään olleet niistä juuri niitä, mitä se vastapuoli väittää niiden olleen, vaan pelkästään niitä toisia. Kansallissosialistit olivat myös vasemmistoa, mikä tekee heistä äärioikeistoa ja oikeita fasisteja jotka estivät sananvapauden, jolloin jokainen sananvapautta vastustava tai puolustava on myöskin natsi koska ... syyt. Siksi voidaan vetää selvä johtopäätös, että oikeisto on niitä oikeita natseja koska vasemmisto haluaa verottaa kaikkea ja kieltää/rajoittaa tiettyjä asioita. Myöskin ammattiliitot ovat joko hyvä tai huono asia, joiden ansiosta tai vastustuksesta huolimatta natsit pääsivät valtaan koska oikeastaan syy oli vaan kansassa joka äänesti väärin.

Siihen päälle vielä ne kaikki tapahtumat joissa ihmisiä kuoli tai ei kuollut suuria määriä niin saadaan moinen soppa jossa ei oli pienintäkään järkeä. Ja jokainen asiaa vuosikausia tutkinut tai Schindlerin listan kerran katsonut osaa varmasti koko tarinan täsmälleen oikein. Niitä harvoja asioita, mistä on edes auttavasti yksimielisyys on se, että Hitler oli mahdollisesti kasvissyöjä... ja jenkit saattoivat pudottaa atomipommeja Japaniin, tosin siitäkin ollaan jo montaa mieltä. Sekä sodan aikana että sitä seuranneina vuosina onnistuivat nämä kaikki sotahullut puolin ja toisin kuitenkin tekemään aivan käsittämättömän määrän ruumiita. Ja tarinan versiosta riippuen, se on joko hyvä tai huono juttu. Mitä se kertookaan ihmisestä, jonka mielestä jonkun ihmisryhmän järjestelmällinen hävittäminen on hyväksyttävää? Ennen kuin vastaat, suosittelen tutkimaan tarinaa useammalta suunnalta...


Nyt oikeasti...

Ainut varma tieto vuoden 1900 alusta aina 1900-luvun puoleen väliin asti tapahtuneista asioista on se, että (pääosin lännen) propagandistit osasivat työnsä aivan jäätävän hyvin ja heillä oli lähes rajattomat resurssit tämän tarinan luomiseksi. Tätä propagandaa on dokumentoitu runsaasti, mutta ainoastaan siltä osin että se on propagandaa - mitä oikeasti tapahtui, sitä tuskin saamme koskaan tietää. Kaikki tämä on kuitenkin luonut jokaisen ihmisen ajatusmaailmaan tarkat rajat siitä, mitä nämä kaikki edellisessä osassa mainitut ismit merkitsevät ja miten ne liittyvät asiaan. Asiasta keskustelu onkin siis täysin mahdotonta, koska jokainen tietää niin koko peikkosadusta kuin termeistä sen oman versionsa ja olettaa että kaikki ymmärtävät ne täsmälleen samoin.

Monen median aamurukous onkin "anna meille meidän jokapäiväinen natsikorttimme...", jonka ainut tarkoitus on muistuttaa kansaa mitä tapahtuu jos tekee toisin kuin vallanpitäjät haluavat. Runoilijoiden, taiteilijoiden, filosofien ja akateemikoiden rauhanomainen kansa onnistuttiin täydellisesti aivopesemään propagandalla, joka oltiin kopioitu jenkeiltä... Vai kenties se propaganda osattiin muualla aseistaa niin tehokkaasti, että koko tarina käännettiin päälaelleen? En tiedä, enkä edes kuvittele tietäväni mitä tuolloin oikeasti tapahtui. Seuraukset tästä kaikesta taas ovat kaikkien nähtävissä ja koettavissa - historiasta ei voida oppia kun sitä ei tunneta.

Mitä tästä siis jää käteen? Loputonta ihmisten keskenään riitelyä ja syyttelyä asioista, joista emme varmasti tiedä juuri mitään. Ainaiset valheet kuitenkin halventavat kaikkien niiden muistoa, jotka ovat nuo ajat eläneet ja kuolleet. Sama meno ei saa jatkua, jos ihmiskunta kuvittelee joskus elävänsä rauhassa keskenään. Elämme mielenkiintoisia aikoja - vallanpitäjämme haluavat ratkaista tämänkin ongelman sillä ainoalla osaamallaan tavalla: vaimentamalla kaikki väärät mielipiteet. Totuus ei pala tulessakaan, mutta vapaan sanan kieltäminen ajaa totuuden piiloon... Kunnes ihmiskunta on valmis vapautumaan kahleistaan. Siihen asti, kannattaa muistaa ettei taruolentoja kuten kuunatseja tarvitse pelätä.

lauantai 20. huhtikuuta 2019

Populismi - Eliitin murheenkryyni


Ongelma, muttei enää pinnalla

Kun viimeksi tammikuussa kirjoitin populismista, oli tämän keskusteluaiheen "parasta ennen"-päiväys jo hyvin lähellä. Tosin silloin en ollut seurannut niin tarkasti lännen median suunnannäyttäjää, eli CFR-ajatushautomoa, vaikkakin silloinen median kelkankääntö tulikin huomioitua. Parempi myöhään kuin milloinkaan, joten palataan nyt ajassa noin puolisen vuotta taaksepäin - aikaan jolloin populismi oli vielä median ykkösaihe ympäri maailmaa. Puhutaan siis vuoden 2018 viimeisestä kolmanneksesta...

Toki populismista on puhuttu iät ja ajat myös tätä ennen ja tullaan puhumaan myös tulevaisuudessa, mutta etenkin Suomessa populismikeskustelu kiihtyi aivan omalle tasolleen tässä PS/smurffit sekoilussa. Itse populismin kruunaamaton Suomen mestari, Soini, antoi valtikan eteenpäin seuraajalleen. Mediahan siitä innostui ja kansan vihalla helposti uudeksi hohtavaksi tähdeksi noussut Halla-aho sai tehtäväkseen nousta median tikkatauluksi mistä hän suoriutuikin rauhallisella olemuksellaan lähestulkoon esimerkillisesti. Oliko PS sitten populistinen puolue ennen ja jälkeen tätä vaihtoa? Riippuu täysin siitä, mitä sanalla halutaan tarkoittaa. Itse sanoisin että oli sekä ennen että jälkeen.

Mitä se populismi sitten tarkoittaa? "Sanotaan mitä kansa haluaa kuulla" - tämä on ehkä se tyypillisin määritelmä populismille. Tosin sillä määrityksellä kaikki puolueet ennen vaaleja olisivat populistisia. "Sanotaan yhtä ja tehdään toista" - jälleen sama, eli kaikki puolueet täyttävät kriteerin. "Sanotaan mitä kansa haluaa kuulla ja valtaan päästyään tehdään kuten käsketään" - PS pähkinänkuoressa. Mutta nämä määritykset eivät selitä millä tavalla media valikoi populismi-laimasimen kohteen. "Puhuu asioista mitkä koskettavat kansaa mutta joista ei tässä vaiheessa saa vielä/enää puhua" - alkaa polttamaan? Kun Rinne lipsautti NATO:sta väärän mielipiteen, media näpäytti häntä välittömästi. Kun Väykkä sanoi ettei Venäjä olekaan uhka, hänet suljettiin ulos välittömästi. Oikeista ongelmista ei parane puhua lainkaan jos haluaa pysyä pinnalla mediassa tahi politiikassa.


Mistä populismi kumpuaa?

Tästä CFR:n asiantuntijat tuntuivat olevan yksimielisiä - paikalliset eliitin jäsenet ovat kusseet kansaa silmään liian pitkään ja näkyvästi. Tästä kumpuaa viha, joka tietenkin pitää kanavoida johonkin tyhjänpäiväiseen poliittiseen sirkukseen - kontrolloitu oppositio ja lukemattomat keskenään tappelevat pienpuolueet ratkaisevat tämän vihan hallinnan helposti. Mutta itse ongelmaa se ei tietenkään poista, mikä on ainakin jonkin asteinen epämukavuus eliitille. Kun kansa onnellisena uskoo demokratian illuusioon ja äänestää kerta toisensa jälkeen uudet puhuvat päät valtaan, toimii koneisto rasvatusti ilman kolinaa. Mutta kuka sitä hiekkaa on sitten kaatamassa rattaisiin?

Edistyksellinen valevasemmisto identiteettipolitiikkoinen ja kulttuuria rappeuttavine sekoiluineen. Siinä kun liberaalit ja sosiaalidemokraatit ainakin tekeytyivät olevansa pienen ihmisen kannalla, nämä vihervasemmistona yleisimmin identifioituvat edistykselliset ovat ainoastaan "vähemmistöjen" puolella etsien sortajia ja sorrettuja kaikkialta. Tavallinen kansa loittonee siis näistä entisistä "kansan puolueista" ja lähtee etsimään uusia vaihtoehtoja - syntyy siis populistisia ryhmiä. Suomessa SDP on tosin vielä auttavasti onnistunut pitämään viherviittansa piilossa ja edistykselliset ovat kansoittaneet Vihreät ja Vasemmistoliiton.

Vastareaktiona tälle edistyksellisyydelle on myös syntynyt oikeiston populistiset liikkeet. Tarkemmin määriteltynä ei kuitenkaan oikeistolainen saatikka populistinen vaan kansallismielinen liikehdintä. Ennen tätä edistyksellisyyttä voisi sanoa että koko Suomen kansa oli kansallismielinen, mutta identiteettipolitiikka levisi myös tänne kylmään pohjolaan ja opetti että oman maan ja kansan rakastaminen on huono asia. Vastareaktiona tälle vastareaktiolle eliitti taas on järjestänyt mm. portinvartijoita kuten Jordan Peterson sekä usuttanut tietysti koko mediakentän kansallismielisiä vastaan. Jatkuva keskenään riitely pitää kuitenkin Suomen kansallismielisen kentän hienosti kurissa ja poissa eliitin "tarttis tehdä jotakin"-listalta, ainakin toistaiseksi.


Reaktiivinen toiminta ei tule ongelmaa ratkaisemaan

Niin kauan kuin ihmiset vain vastaavat havaittuun ongelmaan, ei ongelma tule korjaantumaan. Tämä tietysti on eliitin tarkoituskin, koska heille nämä populismin esiin nostavat ongelmat eivät ole ongelmia. Ainoastaan kansa kärsii huonosta maan johdosta ja paskaa puhuvista poliitikoista. Ongelman juuret ovat tosin todella syvällä, koska jo demokratian/kansanvallan käsitekin on pahasti kieroutunut. Toki jälleen tämä ongelma on ihan suunniteltua uuskielen hyväksikäyttöä median propagandalla ja koulutuksen vääristelyllä.

Ratkeaisiko ongelma sitten esimerkiksi keltaliivien ehdottamalla RIC-kansalaisaloitteella? Mahdollisesti - ainakin kansalla olisi siinä mahdollisuus potkia ulos kaikista röyhkeimmät paskanpuhujat ja äänestää hus helvettiin typerimmät lakimuutokset. Kansan olisi kuitenkin saatava ensiksi media itselleen - ei "takaisin itselleen", koska eipä se media ole ollut kansan hallussa ennenkään. Kansalaisjournalistit siis hommiin! Sitten vaan otetaan vielä kulttuurin ohjakset kansan kätösiin ja ongelma ratkeaa muutamassa sukupolvessa... helppoa kuin heinänteko!

Käytännössä... sama demokratian illuusio siis tullee vielä jatkumaan ja kansa toistaa toimimatonta tapaa ratkaista ongelma - äänestää vaaleissa. Jokaisen puolueen ympärille muodostuneet kultin kaltaiset kannattajajoukot pitävät kaksin käsin kiinni romahtamassa olevaa järjestelmää ja uskovat että se oma puolue on se, joka Suomen tulee pelastamaan. Pahoittelut näin uskoville, mutta: se oma puolueesi ei ole, eikä tule omaan se pelastaja. Umpikieroa järjestelmää ei voi korjata sisältä. Tilalle pitää luoda uusi, alhaalta ylös kasattu... kansalaisten ehdoilla. Mikä se järjestelmä sitten olisi? Jaa-a... jostain sitä pitää kuitenkin aloittaa - esimerkiksi tästä?