sunnuntai 13. kesäkuuta 2021

Moderni ja postmoderni poliittinen valta


Moderni valta

Heti alkuun on mainittava, että nämä aikakaudet eivät liity taiteessa käytettyihin aikakausiin vaan kuvaa niin politiikan kuin vallan kehityksen ja käsityksen aikakausia. Moderni aikakausi alkoi siellä Ranskan vallankumouksen aikaan, jolloin monarkiat olivat kaatumassa ja tilalle vaadittiin jotain edistyksellisempää, jopa valaistunutta tai valistunutta näkemystä siitä, miten valta tulisi jakaa. Valtahan kuului kansalle, eikä millekään kuninkaalle, tsaarille tahi keisarille. Kaunis ajatus, ei siinä, mutta Machiavelli oli siinä täysin oikeassa, että vallan yleensä omaa se, jolla on isoin tykki. Ja yksikään hallitsija ei vielä tähän päivään mennessä ole antanut tykkejä kansalle.

Jos kaupungissa oli yksi tehdas, joka työllisti suoraan tai välillisesti kolmanneksen kaikista asukkaista, jokainen poliitikko tiesi, että vaikka heillä oli paperilla se poliittinen valta, ei sille tehtaan omistajalle lähdetty vittuilemaan koska hänen armoillaan lepäsi koko kaupungin talous. Resurssit määrittävät sen, kuinka paljon sitä valtaa kykenee käyttämään ja teollisuuden ansiosta ne resurssit pakkautuivat modernina aikana entistä harvempien käsiin, kansan näkökulmasta katsottuna. Ennenhän kansa ei omistanut mitään, vaan ne aateliset tai muut vastaavat suvut, joiden esi-isät olivat tiedolla, taidolla, voimalla tai viekkaudella nousseet korkeaan asemaansa. Osa näistä suvuista osasi laajentaa valtaansa nappaamalla kunnon siivun teollisesta tuotannosta, mistä syntyikin aikojen saatossa ensimmäiset tahot, jotka omistivat enemmän resursseja kuin kuninkaat konsanaan - oiligarkit.

Raha ja varallisuus eivät tietenkään tuo automaattisesti valtaa, mutta ne mahdollistavat paljon asioita, joita ei olisi mahdollista saavuttaa ilman kyseisiä resursseja. Jokainen vaaleissa näkyville pyrkivä tietää, että näkyvyyttä pystyy hommaamaan rahalla, tai tekemällä jotain joka nousee otsikoihin. Mutta niihin otsikoihin ei positiivisessa valossa pääse muut kuin ne, jotka media sinne haluaa nostaa. Media siis käyttää runsaasti valtaa politiikassa etenkin vaalien aikana, mutta se todellinen päätäntävalta kuka sinne parrasvaloihin nousee on hyvin harvojen käsissä. Modernia kautta kuvaakin vallan fyysinen ilmentyminen - varallisuus, suurin tykki, tehdas joka työllistää kaupungin ja media joka tuuttaa omistajansa tarinaa.


Postmoderni valta

Mainitsemani fyysisen ilmentymisen viimeinen kohta, media, onkin se silta modernin ja postmodernin aikakauden välillä. Siinä kun modernina aikana faktat olivat pohjana päätöksenteolle ja nopeasti kehittyvä (oikea) tiede mahdollisti ihmiskunnan kehittymisen, postmodernia aikakautta kuvaa tunteet ja tarinat. Faktoilla ei ole enää mitään merkitystä, jos kykenee luomaan halutun tunteen siinä yleisössään. Tämä kauhia pandemia onkin postmodernin vallankäytön huipentuma - faktat eivät oikeuttaisi mitään näistä nykyisistä toimista, mutta paniikki ja pelko ajavat kansan tottelevaiseksi kun he odottavat pelastajaansa jostain ylhäältä.

Koska tämä muutos sitten todellisuudessa tapahtui, sitä on hankala naulata yhteen tiettyyn hetkeen, mutta historioitsijoiden sota Saksassa (Historikerstreit) 1980 tienoilla on varmasti ollut yksi niistä käänteentekevistä tapahtumista. Mitä silloin tapahtui, eihän tuosta olla koulussa puhuttu mitään?! Yksinkertaisesti, Saksassa päätettiin, että toisen maailmansodan tapahtumat tullaan tästä eteenpäin kuvaamaan aina tietyssä valossa ja kaikki sitä vastaan todistavat asiat unohdetaan tyystin. Natsit olivat se äärimmäinen paha ja sitä täytyy saksalaisten hävetä aina ja ikuisesti. Asiaa ei saa tutkia millään tavalla ja kaikki väärää näkemystä omaavat tulee lukita linnaan. Ja nyt tätä ihanuutta halutaan jakaa koko EU:n lainsäädäntöön - vain yksi virallinen tarina sallitaan.

Media on aina osannut propagandalla ohjata kansakuntia, mutta tämä nykyinen kehystämisen ja kieputtamisen määrä alkaa olla jo lähes taidetta. Kylmät faktat voidaan ohittaa olan kohautuksella ja päälle vielä kertoa, ettei ne faktat olleetkaan faktoja vaan ainoastaan ne tarkasti valitut asiantuntijat voivat kertoa faktoja. Ihmiset uskovat, että joku toimittelija kykenee määrittämään mikä fakta on totta ja yksinkertaistamaan monimutkaiset asiat lyhyeksi, tunteita herättäväksi, lausunnoksi joka on se "koko totuus" kulloisestakin asiasta. Oikeille vallanpitäjille tämä muutos postmoderniin aikaan oli itse asiassa erittäin hyödyllinen - nyt ei tarvitse välittää enää paskaakaan siitä, jos jää kiinni laittomuuksista - asiat voidaan aina kääntää päälaelleen ja kirkkain silmin väittää taivaan olevan vihreä (koska jos et niin usko, olet paha natsi).


Mikä tulee postmodernin jälkeen?

Rajusti yksinkertaistamalla moderni näkemys olisi se, että faktat ovat totta ja postmodernissa faktat ja totuus voivat olla ristiriidassa. Näin äkkiä ajatellen kuulostaa oudolta, että faktat ja totuus voisivat olla ristiriidassa, mutta jokaisen ihmisen omassa todellisuudessa näin voi hyvinkin olla. Voidaan sanoa, että kukaan ei nimittäin elä ns. "oikeassa maailmassa", vaan omassa kopiossaan (simulacrum) todellisuudesta. Jos jokin asia tuntuu sille itselle todelta ja se toimii vielä kaiken lisäksi, se on itselle totta vaikka joku muu tuleekin esittämään faktoilla, että ei se niin ole. Ihmismieli kun on siitä jännä juttu, että se tekee uskomuksista totta. Placebo-lääkkeet ovat tästä yksi hyvinkin faktuaalinen esimerkki.

Samalla kun se "oma totuus" voi olla hyvinkin vapauttava ja voimaannuttava asia, se antaa myös aivan käsittämättömän määrän valtaa ihmisten yli niille, jotka kykenevät manipuloimaan sitä yhteistä totuutta, virallista tarinaa. Tämä "äänestäminen", jota tänään (13.6.2021) taas harrastetaan on aivan loistava esimerkki postmodernista vallan ilmentymästä. Faktat osoittavat, että sillä äänestämisellä ei ole paskaakaan vaikutusta vaan ne taustalla olevat hyvä veli-verkostot ja lukemattomat muut toimijat omaavat kaiken vallan. Ja silti joka (helvetin) ehdokas ja heidän kannattaja kirkuu "vain äänestämällä voit vaikuttaa!" Voiko? Ei, edelleenkään, vaikka siihen niin moni uskookin. Todellisuus ei kuitenkaan taivu siihen uskomukseen, vaan luo ainoastaan sen illuusion ihmisille, että se oma ääni oli aito vallan antaminen pois... mikä se toki olikin, mutta vaan ei sillä tavalla kun moni uskoo.

Jos riittävän moni ihminen johonkin uskoo, tuleeko siitä totta? Osa puhuu "manifestoinnista", eli asioiden tuomisesta todeksi pelkällä ajatuksen voimalla. Kansa on yli sata vuotta Suomessa uskonut, että oikein äänestämällä asiat parantuvat. Ei ole tainnut manifestoitua moinen asia, vai onko se "vastapuoli" vaan manifestoinut enemmän? Miten on, mikä on sinun totuutesi? Elätkö modernissa vai postmodernissa maailmassa, missä faktat voivat tai saattavat olla totta, tai sitten ei? Entä kuka saa kertoa sinulle, mikä on totta ja mikä tarua? Joku sattumanvarainen toimittelija jossain mediassa? Siinäpä hieman funtsittavaa näin suuren vaalisirkuksen päivänä. Ja ei, emme saisi edelleenkään äänestää jos sillä voisi vallanpitäjien toimiin vaikuttaa...

torstai 10. kesäkuuta 2021

Hittoako me politiikalla?


Ihan turha sirkus

Edellisessä tekstissä "Yhteisöistä ja yhteiskunnista" aloitin pohtimaan tarvitaanko yhteiskuntaa mihinkään kun ihmiset pärjäisivät ihan hyvin omissa yhteisöissään. Ajatus ei tietenkään ole mikään ainutlaatuinen, vaan sitä on vuosisatojen aikana pohdittu monelta kantilta, löytämättä kuitenkaan ratkaisuja, jotka reaalimaailmassa voisivat toimia aiheuttamatta vielä enemmän tuhoa kuin tämä nykyinen poliittinen järjestelmä. Elokuvissa näitä malleja on yleensä kuvattu anarkialla, tarkoittaen kuitenkin jotain aivan muuta kuin anarkiaa (kukaan ei hallitse) - diktatuureja, tyrannioita, itsevaltiaita ja muita hirmuhallitsijoita nousee aina, kun demokratia katoaa. Mutta kävisikö näin oikeasti, vai onko kyseessä pelottelua pitämään kansa kiltisti alistettuna poliittiselle koneistolle?

Yhteiskunta, pysyäkseen kasassa, tarvitsee poliittisia päätöksiä niistä kaikkia koskevista asioista. Päätökset kun pitää jollain tavalla oikeuttaa sille yhteiskunnalle, että he eivät kapinoisi niitä vallanpitäjiään vastaan. Oikeutuksia valtaan löytyy jos jonkinmoisia, mutta yleisin niistä tällä hetkellä on "kansan tahto", eli demokratia, vaikka se onkin niin usein nähty että kansan tahdosta viis veisataan politiikassa. Siksi järjestelmä tarvitseekin vahvan propagandakoneiston, että se yksi yhteinen tarina pysyy kasassa. Jos ei valtaosa yhteiskunnasta usko, että ne puhuvat päät eduskunnassa ovat oikeutettuja valtaan kansan ylitse, on järjestelmä pahasti kusessa.

Politiikassa on siis kyse vallasta ja sen jakautumisesta. Niin kauan, kun ihmiset uskovat järjestelmän oikeamielisyyteen, he antavat vapaaehtoisesti tukensa heitä sortavalle järjestelmälle (käyvät äänestämässä). Miksi? Koska ne vaihtoehdot ovat kuulemma vielä huonompia, muutoin pahan voimat (Suomessa tarinan mukaan se on Venäjä) tulevat ja vievät kaiken hyvän. Siksi meidän tulee liittoutua vielä pahemm... eikun siis hyväntahtoisemman vallan kanssa, että pysymme turvassa (eli Jenkit)!! Koska kyse on vallasta, ihmiset ovat turvassa ainoastaan silloin, kun seisovat vahvimman takana, riippumatta siitä mitä se vahvin tekee kaikille niille, jotka eivät suostu kumartamaan juuri halutulla tavalla.


Tavan kansan ainut suoja?

Onneksi sinne vallan hoveihin on päässyt myös ainakin muutamia älykkäitä ja muitakin ihmisiä ajattelevia, hyväntahtoisia ihmisiä... tai no, ainakin hieman vähemmän vallanhimosia psykopaatteja kuin yleensä ne vallanpitäjät. Näiden ansiosta on julistettu esimerkiksi ihmisoikeuksia ja vallanjakoa, pyrkien estämään ne kaikista pahimmat tyranniat muodostumasta. Kuinka onnistuneita tässä tyrannien hidastamisessa ollaan oltu, siitä voidaankin sitten olla montaa mieltä. Yksi hieno esimerkki tästä vallan jaosta on esimerkiksi Suomessa kuntien itsemääräämisoikeus useista eri asioista. Tätä ollaan kuitenkin karsimassa monin eri keinoin, "pakko"liitoksien ja SOTEn muodossa - vallanhimoiset poliitikot kun haluavat keskittää vallan, ei hajauttaa sitä.

Yleinen tapa jakaa kansa onkin "eliitti" ja "tavan kansa", missä valta jakaantuu käytännön asioista 100-0 sen eliitin hyväksi ainakin politiikassa. Koska vallankäyttö vaatii resursseja, yleensä se jolla niitä resursseja on eniten hallussaan, omaa eniten käytännön valtaa. Resurssien käyttö järkevästi vaatiikin sitten paljon enemmän, mikä ainakin osittain suojelee sitä tavan kansaa eliitiltä - eliitti ei halua tuhlata resurssejaan ihan mihin tahansa ja joutuukin jättämään kansan aina silloin tällöin rauhaan. Kaikista härskeintä vallankäyttöä nähdäänkin siitä syystä yleensä vain alemman tason vallanhimoisilta puhuvilta päiltä - voimiensa tunnossa tai ihan vaan käskystä ne poliitikot saattavat ajaa oman kansan aivan päin helvettiä.

Koko poliittisen järjestelmän tarkoitus kapitalistisessa järjestelmässä onkin yksinkertainen - pitää se kansan lypsäminen kuiviin hallittuna. Jos yhteisöjen annettaisiin itse päättää omista asioistaan, se olisi sitä pahaa sosialismia! Semmoinen ei tietenkään käy päinsä, koska kapitalismissa kaikkien on kilpailtava keskenään ja vain ne voittajat ovat oikeutettuja pitämään valtansa. Tavan kansan ja niiden hullujen vallanpitäjien välillä onkin lähinnä vaan heikkoja kyhäelmiä kuten perustuslait, perusoikeudet. Tämä "pandemia" osoittikin loistavasti, kuinka ne perusoikeudet eivät niitä perus oikeuksia kuitenkaan ole. Kansa kuitenkin piti niiden oikeuksien menetystä oikeutettuna, koska se kaikki tehtiin heidän turvallisuutensa vuoksi.


Uusi uljas maailma

Onko siis ihme, että tämän "pandemian" kortilla ajetaan uutta uljasta maailmaa, järjestelmää jota ei rajoita mitkään perusoikeudet ja vallan jako? Tämä "suuri nollaus" on loistava esimerkki ihmisen vallanhimosta - kaikki haluavat kalifiksi kalifin paikalle, tai ainakin suoraan kalifin alaiseksi lähelle oikeaa valtaa. Illuusio kansanvallasta onkin murentumassa melkoista tahtia, kun päättäjät ympäri maailmaa julistavat ilosanomaa siitä, kuinka valta halutaan viedä paikallisilta toimijoilta pois - kunnan valta valtiolle, valtion valta EU:lle ja EU:n valta Schwabille. Se "eliitti" haluaa hallita koko maailmaa ja kansa hurraa koska heille luvataan turvallisuutta kunhan vaan luopuvat vapauksistaan. Noiden kahden asian yhteydestä onkin taidettu tokaista yksi jos toinenkin viisaus...

Eli kun se ainut tämän hetken suoja kansalle "eliitin" yli, eli politiikka omassa yhteiskunnassamme, halutaan ajaa alas, mihin se sitten jättää sen yhteiskunnan? Ulkoa ohjattuna ja entistä etäämmällä oikeasta yhteisöstä, kuinka siinä ihmisten oikein käy? No, jos elokuviin on uskominen, tämmöiset utopiat romahtavat kapinaan kun kansa saa tarpeekseen ja heidän keskuudestaan nousee johtohahmoja. Vallanpitäjillä on toki tätä varten voimakas väkivaltakoneisto, mutta vapaus ja totuus tuntuvat olevan ihmisillä sen verran syvään rakennettuna, että eipä niitä pystytä pysäyttämään väkivallalla. Ehkäpä sitten pystytään, kun saadaan soma-tuotanto rullaamaan...

Onko politiikka siis välttämätön paha yhteiskunnassa? On ja ei. Pieniä, muusta maailmasta täysin eristyksissä olevia yhteisöjä löytyy vissiin edelleenkin, eikä heillä näytä olevan mitään poliitikkoja sotkemassa yhteisön asioita. Kaikki puhaltavat yhteen hiileen, ilman että osa kuvittelee oikeutetuksi omistaa enemmän kuin kaikki muut yhteensä. Nyky-yhteiskunnissa tämä ei tietenkään voisi toimia, koska kaikkihan sen tietää ettei se voisi toimia kun se kerran televisiossa niin sanottiin! Koko maailma pyörii paskapuheella ja se jonka paskapuhe saa eniten huomiota, määrää yhteiskunnan suunnan. Olisiko se paskapuheen ja "eliitin" pysäyttäminen siis niin helppoa? Laittaisi vaan sen television kiinni ja keskittyisi omaan yhteisöönsä...

keskiviikko 9. kesäkuuta 2021

Yhteisöistä ja yhteiskunnista


Melkein sama asia, eikös?

Sosiologiassa ja politiikassa, muutaman mainitakseni, yhteiskunta on se tärkeä yksikkö jota niin tutkitaan, kuin myös hallitaan. Yhteiskunta voidaan yksinkertaistaa jollain alueella olevaan joukkoon ihmisiä, jotka pelaavat pääpiirteittäin samoilla pelisäännöillä. Heillä on siis yhteiset lait, yhteiset säännöt sekä usein jollain tavalla yhtenäinen moraalinen käsitys miten kyseisessä yhteiskunnassa kuuluisi olla. Kuinka yhtenäinen yhteiskunta sitten on, sitä voidaan tutkailla usealla eri tavalla esimerkiksi juuri moraalisten kysymysten kohdalla. Mitä lähempänä yhteiskunnan näkemykset jäseniensä kesken ovat tärkeinä pidetyissä asioissa, sen suurempi koheesio eli yhteenkuuluvuus heillä on. Mutta tarvitaanko yhteiskunnassa yhteenkuuluvuutta?

Koheesion tärkeydestä on useita eri näkemyksiä, aina kriittisestä avainkysymyksestä sinne "ihan kiva, mutta mitä sitten"-tasolle. Jos pohditaan asiaa enemmän sieltä politiikan kannalta, jonkin ihmisjoukon hallitsemiseksi sen ei tarvitse olla kovinkaan yhtenevä - riittää, että kaikki tottelevat käskyjä suunnilleen samalla tavalla. Länsimaiset yhteiskunnat on usein muodostettu muutaman perusidean päälle: oikeusvaltio, hyvinvointivaltio, kapitalismi ja individualismi eli yksilökeskeisyys. Tämmöinen ideologia johtaa juuri tällä hetkellä SDP:n mainoskampanjan kaltaiseen ajatelmaan: "pidetään huolta kunnasta, kunta pitää huolta meistä." Kun kansalaiset pitävät huolta kunnastaan, kunta pitää huolen heistä... niin, pitääköhän?

Mitä enemmän se ihmisjoukko, jota halutaan johtaa, on hajaantunut ja organisoimaton, sitä helpompaa sitä on johtaa kunhan kaikki vaan noudattavat niitä annettuja lakeja ja määräyksiä. Pieni organisoitu joukko kykenee pyörittämään asioita ja kertomalla satujaan se yhteiskunta sitten uskoo että heitä johdetaan yhteiseksi hyväksi, koska yhteiseen tarinaan kuulu se oikeutus valtaan yhteiskunnan yhteisellä päätöksellä - äänestämällä. Mutta rauha on tietenkin pääosin maassa, koska valtaosa uskoo siihen yhteiskuntaan, jolla on ne yhteiset pelisäännöt. Olkoot ne pelisäännöt kuinka epäreiluja tahansa, ainakin ne ovat yhteisiä ihan kaikille - oikeusvaltion idea, eli samat säännöt kaikille. Yhteiskuntarauha ei kuitenkaan pitkään säily niillä yhteisillä säännöillä, jos kaikki eivät niitä noudata.


Yhteiskunta yhteiskunnan sisällä

Niin kauan kun yhteiskunnan koheesio on riittävällä tasolla, se kuitenkin kykenee toimimaan kunnolla ja ihmiset ovat pääosin tyytyväisiä tuntiessaan kuuluvansa johonkin yhteisöön. Tässä onkin nähdäkseni se yhteiskunnan pahin kompastuskivi - kun mennään liian kauaksi esimerkiksi orgaanisesti muodostuneista yhteisöistä ja pakotetaan ihmiset osaksi yhteiskuntaa jota he eivät vielä/enää tunne omakseen. Ihmiset ovat laumaeläiminä hyvin kykeneviä yhteistyöhön ja muodostamaan yhteisiä etuja ajavia yhteisöjä, mutta kun ihmiset pakotetaan yhteiskunnaksi ilman koheesiota, joudutaan ongelmiin. Yksi vakavammista merkeistä tästä ovat yhteiskunnat yhteiskunnan sisällä, joilla on ihan omat säännöt.

Koska ihmisille on tärkeää kuulua johonkin ryhmään, se yleensä hakeutuu omankaltaisten ihmisten joukkoon. Tämä omankaltaisuuden tunnistaminen toimii ihan automaattisesti, mutta kasvuympäristöstä johtuen saattaa vaihdella melkoisesti. Oli se keino tunnistaa ne "omat" niistä "muista", on tietenkin sinänsä yhdentekevää, mutta kun "me" saamme tehdä jotain mitä "muut" eivät saa, on koko yhteiskunta leikkimässä tulella. Ajatellaanpa esimerkkinä että olisi vaikkapa ryhmä, yksi tämmöinen toisen yhteiskunnan sisään rakentunut yhteiskunta, jolla olisi semmoinen sääntö, että jollain paikkakunnalla saisi asua vain tiettyyn perheeseen kuuluvia jäseniä. Hieno homma, kyllähän tämmöinen sääntö saa olla, ei siinä, mutta mitä jos se suurempi yhteiskunta pitää ihmisoikeutena vapaata liikkumista ja että jokainen saa itse päättää missä asuu?

Onneksi länsimaisissa yhteiskunnissa ei koskaan pääsisi käymään niin, että sen sisällä osa pelaisi aivan omilla säännöillään ja jopa rikkoisi niitä pohjimmaisia arvoja, eikös? Tämä sisempi ryhmä noudattaa omia sääntöjään jotka ovat laajemman yhteiskunnan vastaisia, mutta he itse pitävät omia sääntöjään ylempänä kuin niitä toisia. Miten yhteiskunnan tulisi toimia tällaisessa tilanteessa? Sallitaanko ne eri säännöt muille, koska se romuttaa idean oikeusvaltiosta kuin myös yhtenäisestä yhteiskunnasta? Entä jos tämä sisälle muodostunut ryhmä muodostuukin toisista yhteiskunnista saapuneista ihmisistä, tulisiko heille antaa mahdollisuus yhdistyä ja muodostaa uusi yhteisö omine sääntöineen sinne muiden yhteisöjen keskuuteen? Poliitikkojen mukaan ongelmaa ei ole, kunhan vaan kaikki maksavat veronsa ja äänestävät juuri heitä tulevissa vaaleissa. Ne väärin äänestävät ovat kuitenkin suurempi uhka kuin se koheesion romahduttaminen?


Onko yhteiskunta siis tuhoon tuomittu ajatus?

Ihmiset muodostavat yleensä ihan omasta tahdostaan yhteisöjä, mutta yhteiskuntien muodostamiseen tarvitaan lähes poikkeuksetta joku antamaan käskyjä muiden ylitse. Siitä seuraakin kysymys, onko idea yhtenäisestä yhteiskunnasta heti valmiiksi tuhoon tuomittu yritys, koska ne muiden yli valtaan tahtovat eivät yleensä tuppaa niinkään välittämään muista vaan ainoastaan itsestään? Ei sinänsä, yhteisö voi myös muodostua myrkylliseksi jäsenilleen, jolloin yleensä puhutaan kultista yhteisön sijaan. Mutta yhteiskunnat, etenkin keskusjohtoiset semmoiset, ovat onnistuneet tappamaan ja tapattamaan enemmän ihmisiä kuin kaikki taudit ja vastaavat yhteensä.

Mitä siis tapahtuisi, jos ihmisten annettaisiin muodostaa yhteisöt kaikessa rauhassa? Muodostuisiko näiden yhteisöjen välille riitoja, vai kykenisivätkö he muodostamaan vielä suurempia yhteisöjä tai löytämään ratkaisuja rauhalliseen yhteiseloon? Millä edes estettäisiin se yhteiskuntien ja yhteisöjen suuri ongelma, eli johtoon haluavat psykopaatit ja sosiopaatit? Entä se koheesio, riittääkö se yksistään pitämään yhteisön kasassa? Itse en ainakaan tiedä näihin vastausta ja kun olen yrittänyt niihin jotain näkemystä löytää, ei niistä kovin yksimielistä näkemystä ole ainakaan vielä tullut vastaan. Ehkäpä yksi järjestelmä toimii yksille ja toinen toisille? Mutta milläs sen sitten selvittää?

Politiikassa ongelma yllättävän usein ratkaistaan käyttämällä voimaa kansan pitämiseen ruodussa. Yhteiskuntarauha säilytetään vaikka siinä samalla rikotaankin niitä arvoja, joita kerrotaan pidettävän korkeimmalla. Asiaa toki auttaa se, että lait on yleensä tehty kansan hallintaan eikä niiden ihmisoikeuksien suojelemiseksi. Yhteiskuntarauhan vuoksi yhteisöjen muodostuminen on pidettävä tarkasti vallanpitäjien hallussa, koska hekin ovat vain yksi yhteisö, joka nyt sattuu tällä hetkellä käyttämään muodostamaansa valtaa kaikkien muiden yli. Mitä tapahtuisikaan, jos kansa, koko yhteiskunta, muodostaisi yhteisön joka ajaisikin vaihteeksi heidän omaa etuaan eikä vain lihottaisi niitä muutamaa pyramidin huipulla? Noh, sitä vaaraa tuskin on kun kansa pian taas juoksee valitsemaan kenelle haluavat antaa valtansa, siinä samassa mahdollistaen sen vallankäytön koko yhteiskunnan ylitse.

maanantai 7. kesäkuuta 2021

Mitä media kertoo yhteiskunnasta


Neljäs tai ensimmäinen valtiomahti

Autoritäärisissä yhteiskunnissa vallanpitäjät päättävät miten asiat menevät ja media tekee ne todeksi. Oli se media sitten neljäs tai ihan ensimmäinen valtiomahti, sillä ei ole väliä, mutta media on joka tapauksessa sen oikean vallan ohjauksessa suoraan tai välillisesti. Esimerkkinä tämmöisistä järjestelmistä pidetään usein diktatuureja, joissa itsevaltias määrää mitä media saa sanoa. Tämä hoidetaan joko suoraan valtion omistamilla medioilla, tai luomalla olosuhteet joissa media ei saa omia ideoitaan jos se haluaa pysyä hyvää pataan sen hirmuvaltiaan kanssa. Yleistä sekä yhteistä näissä järjestelmissä on se vallan keskittäminen ja media on siinä tärkeässä osassa - kollektivismia tai riittävän pitkälle vietynä kollektivismin korkeinta muotoa, eli fasismia.

Sillä kumpi sitten ohjaa päivän politiikkaa ei olekaan väliä, eli noudattavatko poliitikot mitä media sanoo vai media mitä poliitikot sanovat. Joka tapauksessa näiden kahden yhteistyö varmistaa sen, että saavutetaan yhtenäinen kansa joka tietää tasan tarkkaan ne halutut asiat ja mieluusti ei sitten juurikaan muuta, ettei pääse syntymään väärinajattelua. Vaikka moista toimintaa saatetaankin pitää halveksuttavana, esimerkiksi Suomi ja Saksa ovat mallimaita siitä, kuinka valtio ja media ovat saumattomassa yhteistyössä keskenään. Suomessa yksi näitä median ja vallan keskittymiä on mediapooli, jonka toiminta on lähes täysin salaista kuten demokratiaan kuuluukin...

Vihapuhe on myös yksi näistä tämmöisen järjestelmän ilmentymistä. Vihapuhetta pidetään usein virheellisesti loukkaavana tai halventavana puheena, mutta käytännössä se tarkoittaa ainoastaan puhetta, jota vallanpitäjät vihaavat. Väärää mieltä olevia kun saa loukata ja halventaa kuinka lystää, siinä kun tiettyjä asioita ei saa kritisoida ei vähääkään. Maalitus, eli virkaa tekevän ihmisen virheiden esilletuonnin kriminalisointi on myös tätä samaa soppaa. Sananvapaus onkin vain kaunis termi, joka kuuluu ainoastaan oikeaa mieltä oleville - koska ne pahat syntiset eivät niitä ansaitse! Niin kauan kun media ja vallanpitäjät toimivat tällä tavalla, on kansanvallasta ihan turha puhua.


Korporaatiomedia

Rahalla saa ja mopolla pääsee - kenellä on paksuin lompakko on oikeimmassa. Jenkkien mediakenttä on tästä hieno esimerkki, kuinka median valta on vain muutaman ihmisen käsissä. Nämä suuret toimijat eivät kuitenkaan rajoitu pelkästään ameriikanmaille, vaan pyrkivät laajentamaan vaikutusvaltaansa yli koko maailman. Suomeenkin on näitä lonkeroita yltänyt yksi jos toinenkin, esimerkiksi CNN:n ja MTV:n yhteistyön muodossa. Niin kauan kun se korporaatiomedia pysyy hallinnon määrittämissä rajoissa, vain resurssit ovat rajoittavana tekijänä mitä tietoa kansalle voidaan syöttää. Ja mikään ei estä yhdistämästä näitä kahta ensimmäistä mallia oikeen kunnon fasismiksi!

Yksityisessä omistuksessa oleva media on harvoin myöskään demokraattinen. Kukaan ei äänestänyt niitä toimittajia, eikä varsinkaan päätoimittaja. Median omistaja on se joka määrittää kuka on päätoimittaja ja mikä on kyseisen median linja. Kansa saa toki lompakollaan äänestää se, että mikä media on kansan suosiossa, mutta kansalla ei ole suoraa vaikutusta siihen mikä se median linja oikeasti on. Medialla kun on kuitenkin valta määrittää kansan yleinen mielipide, joten kanssa saadaan kyllä hurraamaan lähes mille tahansa median agendalle jos niin halutaan. Ja kun media saa vaikutettua kansan yleiseen mielipiteeseen, mitä se kertookaan kansan vallasta politiikassa?

Jos nimittäin se korporaatiomedia määrittää yleisen mielipiteen, ne poliitikot joutuvat myös sitä kumartamaan. Mediahan ei itse pysty lakeja säätämään, mutta se pystyy vaikuttamaan yleisen mielipiteen kautta siihen, minkälaisia lakeja ne poliitikot oikeasti säätävät. Esimerkiksi nostamalla tiettyjen ryhmien mielenosoitukset jokaisen uutisen etusivulle, se antaa kuvan poliitikoille että kyseessä on erittäin tärkeä asia vaikka oikeasti ongelma ei olisikaan niin tärkeä. Keskenään kilpailevat korporaatiomediat taas mahdollistavat edes auttavan demokratian, eli eri näkökulmien esilletuonnin. Mitä useampi peluri kentällä, sen laajempi sananvapaus lehdistöllä yleensä on. Korporaatiomediaa se sananvapaus ei yleensä juurikaan kiinnosta, paitsi silloin kun sen omaa vapautta ollaan rajoittamassa.


Vallan vahtikoira

Kolmas ja lähes kokonaan tuntematon "valtamedioiden" piireissä taasen on oikeasti demokraattinen media - ei neljäs valtiomahti vaan oikea vallan vahtikoira, joka kertoo kaikesta vallanpitäjien suhmuroinneista. Pieniä julkaisuja, hyvin rajallisella budjetilla, löytyy ympäri maailmaa ja ne ovat tehneet oikeasti sitä vallan vahtimista ja kurissa pitämistä. Sattuneesta syystä ne oikeat vallanpitäjät eivät pidä kovin suuressa arvossa tällaista vapaata mediaa, joka menee paljastamaan minkä tahansa tapahtuman juuri siinä muodossa kuin se tapahtuu. Niin korporaatiomedia kuin muutkin vallanpitäjien hallussa olevat mediat kun osaavat kieputtaa kaikki tapahtumat halutulla tavalla ajamaan sitä omaa agendaa, oli se tapahtuma melkein mikä tahansa.

Oikeasti kansanvaltaisessa maassa media siis pitäisi vallanpitäjät rehellisenä ja kansan informoituna. Mutta kun näin ei todellisuudessa ole missään päässyt tapahtumaan, kuka oikeasti ohjaisi sitten sitä kansakuntaa tai sen mediaa? Kaikenmaailman aatteet ja ideologiat kun määrittävät sen millä tavalla median edustajat esittävät eri asioita kansalle. Objektiivinen media on lähinnä harhaluulo, koska yksikään ihminen ei kykene olemaan objektiivinen vaan hahmottaa maailman aina juuri sillä omalla tavallaan. Moinen ongelma on kuitenkin ratkaistavissa, jos eläisimme oikeasti vapaassa ja kansanvaltaisesti yhteiskunnassa. Se ratkaisu nimittäin löytyy ihmisoikeuksista...

Sananvapaus. Jos kaikista asioista voitaisiin oikeasti keskustella avoimesti ja vapaasti, uskoisin, että ihmiskunta kykenisi ratkaisemaan tällaiset ongelmat. Mutta moinen ajattelu on utopiaa. Elämme tällä hetkellä jossain tyrannian ja fasismin välimuodossa, missä iso raha, eli ne oikeat vallanpitäjät määrittävät sen, mitä media kansalle kertoo ja mitä kansa yleisesti tietää. Onneksi pieni osa ihmisistä on kuitenkin tähän ongelmaan havahtunut ja lähtenyt taistelemaan tätä hirmuvaltaa vastaan. Omalla tavallaan eri valtamediat ovatkin tässä hätää kärsimässä, koska he joutuvat tuhlaamaan suuria määriä resursseja pitääkseen yllä rakentamiaan valheita. Totuus kun ei tarvitse puolustamista, ne valtamedian resurssit voidaan vuodattaa kuiviin yksi mediavirus kerrallaan.

perjantai 4. kesäkuuta 2021

Kyltyyrialan värivallankumarrus


Teatraalinen esitys

Kommunistisen Kiinan ja Pohjois-Korean tapaan maan johtoa varten tulee esittää voimannäyttöjä, kuten ohimarsseja, kulkueita ja muodostelmissa seisoskeluita. Tällä kertaa oli kulttuurialan vuoro ja hehän laittoivat pystyyn oikein kunnon esityksen - noin 300 tyyppiä mustat vaatteet ja mustat naamarätit päällään he seisoskelivat eduskuntatalon pihalla muodostelmassa, pitäen turvavälit toisiinsa. Media virheellisesti kertoi, että paikalla olisi ollut yli tuhat ihmistä, mutta kuten kuka tahansa asioista perillä oleva tietää, mielenosoituksissa ei koskaan ole yli 300 ihmistä, ellei se sitten ole vallanpitäjien hyväksymä tapahtuma jolla on koko valtamedian tuki ja siunaus ... ai niin. Siis mitä vastaan nyt oltiinkaan osoittamassa mieltä?

Ei se ainakaan rajoituksia tai muita hallituksen toimia vastaan voinut olla, koska niitä noudatettiin prikulleen. Ei vaadittu ihmisoikeuksia eikä vapauksia, koska ainakin joissain mainoksissa joita tuli vastaan kiellettiin väärää mieltä olevia tukemasta tapahtumaa - siis ne "denialistit" jotka vaativat tieteen, ei politiikan, olevan se päätöksiä ajava voima, he eivät olleet tervetulleita. Miksi? Koska tapahtuma ei ollut näitä tyranneja, eikä mielipuolisia rajoituksia vastaan, vaan yksinkertainen vallan osoitus ja samaan hengenvetoon "antakaa meille rahaa", eli almujen anomista. Joku väitti, että kyseessä olisi ollut ironinen kuvaelma näistä rajoituksista, mutta siinä kohtaa kun noudatetaan käskyjä ja ollaan pyytämässä muilta varastettua rahaa itselleen, ainut ironia on siinä että joku kuvittelee tämän olevan ironiaa.

Koska sitä muilta varastettua (verotettua tai lainaa, jonka tulevat polvet joutuvat maksamaan) nyt oltiin hakemassa. Tukekaa meitä niin me jatkamme teatteria! Siinä kohtaa kun "vastakulttuurin" esittäjät olivat mukana vaatimassa vallanpitäjiltä hilloa niin jo on maailmankirjat sekaisin - tai nämä tyypit eivät käsitä mitä se vastakulttuuri edes merkitsee. Viimeisen sadan vuoden ajalta eri autoritääriset johtajat ovat esittäneet aina suurta kiinnostusta kulttuuria kohtaan ja palkinneet aina ne sitä "oikein" tekevät tahot. Kansalle tarvitaan ne sirkushuvit, joten sirkushuvien on oltava vallanpitäjien hyväksymää ettei kukaan vaan saa omia ajatuksia taiteesta. No, tämän esityksen jäljiltä jääkin nähtäväksi myönnetäänkö valtion siunaus tottelevaisuuskoulutuksen käyneelle kyltyyriporukalle.


Vallankäyttöä, ei muuta

Kyllä, nämä rajoitukset ovat vuodattaneet resursseja kulttuurin tekijöiltä ja täten vähentäneet heidän mahdollisuuksiaan käyttää sitä valtaa, joka heille on muodostunut. Raha, jota nyt siis ollaan vaatimassa tai anomassa, ei itsessään ole valtaa vaan resurssi jota tarvitaan sen vallan käyttämiseen tehokkaasti. Yhteiskuntien ohjakset ovat suurelta osin kulttuurin varassa - identiteetti, kieli ja yleinen tieto kulkevat kaikki tiettyjen alojen läpi, ennen kuin ne leviävät sinne kansan keskuuteen. Jos nämä tietyt toimijat päättäisivät lähteä taistelemaan niitä vallanpitäjiä vastaan, ei kovinkaan propagandakoneisto onnistuisi sitä kelkkaa enää kääntämään - nämä kaksi toimijaa, tiedon levitys ja kulttuurin tuottaminen kun kulkevat käsi kädessä.

Kulttuurialalla onkin siis täydet mahdollisuudet päästä hilloamaan tämän esityksen jälkeen kansan rahoista. Vaikka kansa ei haluaisi antaa lanttiakaan tälle porukalle, poliitikoilla on valta päättää kuinka suuren lahjuksen he haluavat antaa varmistamaan tämä tähänkin asti jatkunut lähes täysi tottelevaisuus. Koska sitähän tässä on nähty muutamaa pientä poikkeusta lukuun ottamatta - täydellinen tottelevaisuus ja kannatus vallanpitäjiä kohtaan. Media paasaa kuinka tärkeää on kaikkien olla nyt samaa mieltä eikä omata ainuttakaan vastakkaista (siis omaa) ajatusta, sillä yhdessä selviäminen voi tapahtua vain silloin, kun yksilö uhrataan yhteisen hyvän vuoksi! Missäs mä olenkaan kuullut tämän saman... ai niin, kaikissa kollektivistisissa järjestelmissä, eli kansankielisesti kaikissa kommunistissa valtioissa.

Kyse on siis vallasta, kenellä sitä on ja kuka sitä saa käyttää. Kyltyyrialan paremmisto tietää, että heillä on valta ohjata kansan yleistä mielipidettä, mutta koska vallanpitäjillä on sama suunta niin leikitään mukana antaen täysi tuki tyrannialle. Osa kulttuurialan väestä on toki kärsinyt taloudellisesti melkoisen paljon näiden rajoitteiden ansiosta, mutta mitä sitten? Niin on moni muukin, mutta ei heidän tuskansa ketään tunnu kiinnostavan. Itsemurhia on jo nähty kun vuosien tai vuosikymmenten raskas uurastus vedettiin kerralla vessanpöntöstä alas näiden mielipuolisten rajoitteiden vuoksi. Ja ainut jengi, joka uskalsi asiaa kritisoida lyötiin ja leimattiin pahoiksi syntisiksi niin median, kuin sen kyltyyriväen toimesta - hullut salaliittoteoreetikot, denialistit, kulkutautimyönteiset... Edelleenkin, ei tarvitse ihmetellä, miten ne aikaisemmat tyranniat ovat voineet päästä valtaan eikä kansa ole asiaan reagoinut, sillä nyt tapahtuu sitä täsmälleen samaa asia ja valtaväestö hurraa asialle. Hail Sanna!


Kumarruksesta kumoukseen

Jos kansa oikeasti haluaisi lopettaa tämän teatterin, sen ei tarvitsisi muuta kuin nousta yhdessä rintamassa hallintoa vastan. Mutta pelko on tehnyt tehtävänsä, aivan kuten joka ikinen kerta tähänkin saakka - kansa odottaa pelastusta, pelastajaansa, jonka media sitten nostaa esiin kun sen aika on. Nyt vielä pitää kuitenkin pelätä, pitää tarkasti naapuria silmällä että hänkin noudattaa käskyjä ja kuunnella tarkasti näköradiosta, kuinka monta ihmistä on kuollut tai saanut positiivisen testituloksen testistä, joka ei edelleenkään kerro tartunnasta. Jos tämä kaikki esitettäisiin elokuvassa kuten nyt on tapahtunut, jengi pyörittelisi päätään ja nauraisi sille, ettei noin suuri joukko ihmisiä voi olla noin tyhmiä ja jättää huomiotta ne valtavat määrät todisteita. Todellisuus on kuitenkin taruakin ihmeellisempää...

Kun nyt kyltyyriväki kumartaa vallanpitäjille, se samalla pyllistää kansalle. Tuleeko kansa sitten kiittämään tästä äänestämällä lompakollaan? Tuskin missään suuremmissa määrin, koska valtaosa kansasta kumartaa siinä mukana samaan suuntaan. Ainut ero onkin siinä, että kansa ei tule saamaan itseltään ja jälkipolviltaan varastettua rahaa että jaksavat tätä teatteria, mutta kyltyyrille tullaan antamaan sopiva siivu lahjusta, ettei se kumarrus muutu kumoukseksi, siis vallankumoukseksi. Valtaahan ei tarvitsisi edes kumota, riittäisi että ihmiset eivät vaan enää tottelisi niitä tyranniensa käskyjä. Mutta emme taida olla vielä siinä pisteessä, että kansa lähtisi puremaan sitä kättä, joka heitä ruokkii... heiltä itseltään otetuilla resursseilla ja antaa vielä päälle piiskaa, jos ei suostu siihen.

Tämä koko teatteri naurattaisi, jos ei se samalla tekisi niin surulliseksi katsoa, kuinka hyviä ihmisiä kustaan silmään ja heiltä viedään tuhkatkin pesästä vain siksi, että jotkut Schwaabit ovat päättäneet että näin tehdään. Neljäs teollinen vallankumous on se termi joka eduskunnan papereistakin löytyy monesta kohtaa, mutta sen nostaminen esiin sen "oikealla nimellä", eli suuri nollaus, on edelleenkin vain hullu salaliittoteoria, jonka voi kuka tahansa ihan vapaasti mennä lukemaan näiden tahojen sivuilta. Koska eiväthän ne nyt niin tekisi? Ei, ei tietenkään, kaikki tehdään turvallisuutesi vuoksi ja yhteiseksi hyväksi. Ja kuten aitoon demokratiaan kuuluu, sananvapaus on kiellettävä niiltä, jotka sitä käyttävät väärin! Jokos muuten pian saadaan se maalittaminen rikoslakiin, että voidaan takautuvasti lähteä rankaisemaan väärinajattelijoita? Esitutkintamateriaaliin vaadinkin kaikki aikaisemmat tekstini, että kaikki blogitekstit saa näppärästi sitten lähes kirjan muodossa tilaamalla ne esitutkintamatskut polliisilta jahka näistä näkemyksistä syytteleminen alkaa!

tiistai 1. kesäkuuta 2021

Konstitutionalismi


Näin Suomessa

(Alkuun huomautus: tämä on maallikon näkemys järjestelmästä, eikä mikään lakiasiantuntijan lausunto.) Usein puhutaan oikeusvaltiosta, mutta mikä se oikeusvaltio oikeasti on? Antero Jyrängin mukaan oikeusvaltion määritelmään sisältyy kuusi ainesosaa: valtio on organisoitu oikeussäännöin; sekä valtioelinten ja viranomaisten että kansalaisten on toimittava näiden oikeussääntöjen mukaisesti; valtioelimet ja viranomaiset ovat sidottuja erityiseen, vaikeutetuin menettelyin säädettyyn perustuslakiin; yksilön oikeusasemasta voidaan määrätä vain sellaisen elimen päätöksin, jonka asettamiseen yksilö voi itse vaikuttaa; oikeussääntöjä soveltavat yksittäistapauksiin riippumattomat tuomioistuimet ja yksilön asemaa suojaavat suhteessa sekä valtion että muihin yksityisiin perustuslaissa säädetyt perusoikeudet.

Laki on kaikille sama ja sitä pitää noudattaa, näin yksinkertaistettuna rajusti. Kaikki lait eivät kuitenkaan ole tasa-arvoisia keskenään vaan perustuslaki on yleensä se korkein säädetty laki, mutta Suomen tapauksessa vaikuttaa siltä, että näin ei ihan ole. Perustuslain 106 § mukaan, jos tuomioistuimen käsiteltävänä olevassa asiassa lain säännöksen soveltaminen olisi ilmeisessä ristiriidassa perustuslain kanssa, tuomioistuimen on annettava etusija perustuslain säännöksen. Eli jos joku rikkoo lakia ja perustuslaki on sen kanssa ristiriidassa, asia on selvä, mutta jos joku rikkoo pelkkää perustuslakia... siitä ei tunnu olevan mitään vaaraa tekijälle.

Perustuslain 108 § ja 109 § määrittävät oikeuskanslerin ja oikeusasiamiehen tehtäväksi huolehtia lakien valvonnasta päättäjien keskuudessa, sekä eri oikeusasteissa. Nämä kaksi tahoa antavat sitten eduskunnalle ja valtioneuvostolle vuosittaisen kertomuksen. Mutta siihen se taitaa se perustuslain valvominen Suomessa jäädä. Suomen perustuslaista kertoo myös paljon ensimmäisen pykälän valtiosäännön viimeinen lause joka kuuluu näin: "Suomi on Euroopan unionin jäsen." - sinne voidaan näköjään lisätä mitä halutaan, mutta toisaalta, kun sitä ei kukaan valvo niin...


Mikä ihmeen konstitutionalismi?

Konstitutionalismissa perustuslaki on taas huomattavasti tärkeämpi asia ja sitä perustuslakia muodostettaessa on otettava huomioon tiettyjä seikkoja. Ensiksi, eri hallinnon alojen tehtävät on määriteltävä tarkasti perustuslaissa - kenellä on auktoriteetti mihinkin asiaan. Toisekseen, kenellä on valta mihinkin asiaan ja miten tämä valta jaetaan näiden eri toimijoiden kesken. Kolmanneksi, hallinnon vastuut ja velvollisuudet on määritettävä tarkasti. Neljänneksi, kansalaisten oikeudet on varmistettava kaikissa tilanteissa. (S. Wolin) Eli toisin kuin Suomen perustuslaissa tällä hetkellä seisoo, konstitutionalismissa on joka ikinen kohta tarkasti määritelty siihen, kuka on vastuussa ja kuka on velvollinen hoitamaan mitäkin tehtävää. Mutta ennen kaikkea se, että kansalaisten perusoikeuksista pidetään huolta jokaisessa tilanteessa.

Suomen perustuslaki on kuitenkin jo aika vanha tekele ja se näkyy sen pykälissä. Saksan peruslaki on taas hyvä esimerkki siitä, kuinka moderni lainsäädäntötapa mahdollistaa sen, että ihmisten perusoikeuksien tallaaminen ei onnistu aivan tuosta vaan - Saksasta löytyi ehkä vähän enemmän motivaatiota tehdä hyvä peruslaki siinä sodan jälkeen. Mielestäni yksi räikeimmistä Suomen perustuslain ongelmista onkin sen tapa alentaa ihmisoikeudet perusoikeuksiksi. Perusoikeuksia kun voidaan koska tahansa ja missä tahansa jättää huomiotta, täysin lain sallimana. Ihmisoikeuksiahan ei voida jättää huomiotta, ei ohittaa eikä tilanteen mukaan muutella, mutta Suomessa ei ihmisoikeuksia noudateta - ainoastaan perusoikeuksia.

Ihmisoikeuksien alentaminen perusoikeudeksi ei ehkä kuitenkaan olisi niin suuri ongelma, jos niitä perustuslakeja oikeasti valvottaisiin ja noudatettaisiin. Suomessahan ei tällä hetkellä ole minkäänlaista perustuslain valvontaa jolla olisi mahdollisuus puuttua ongelmiin tahi rangaista näitä rikkojia - oikeasti tehdä jotain. Perustuslakituomioistuimesta onkin ollut puhetta, mutta Suomessa tällaisesta taitaa olla aivan turha haaveilla. Suomi on toki omalla tavallaan oikeusvaltio, mutta kun monet lait ovat rosvojen tekemiä niin ne ei jostain kumman syystä ole kansan eduksi. Järjestelmä onneksi osaa suojella itseään ja kaikki korkeimmat lakiasiantuntijat ovatkin sitä mieltä, että nykyinen järjestelmä on täysin lain mukainen. Ei kannata keinuttaa venettä, kun oma palkka riippuu siitä.


Voitaisiinko asia korjata?

Periaatteessa valtaosan Suomen ongelmista voitaisiin korjata sillä, että perustuslaki "korjattaisiin". Suomi on kuitenkin antanut suuren osan omasta lainsäädäntövallastaan Euroopan unionille, enkä usko että siitä suunnasta löytyy kovin suurta kiinnostusta tulla auttamaan Suomea oikeasti korjaamaan näitä ongelmia... jotka ovat mahdollistaneet sen, että Suomi liittyi Euroopan unioniin heittämällä. Nykyistä liittovaltiokehitystä kun haittaisi kovasti se, että Euroopasta löytyisi itsenäisiä maita, jotka arvostaisivat vapautta ja ihmisten oikeuksia - ihmisoikeuksia. Etenkin sananvapaus on EU:lla ollut jo pitkään silmätikkuna, koska vapaasti keskustelemalla ihmiset saattaisivat tulla siihen lopputulokseen, että tämä koko unioni ei olekaan ehkä heidän omaksi edukseen.

Hyvin tehty perustuslaki suojaisi yksilöä järjestelmältä, mutta myös järjestelmää yksilöltä: nimittäin siltä järjestelmälle haitalliselta yksilöltä, joka jollain kumman keinolla onnistui pääsemään valtaan. Kun poliitikkojen valta on tarkasti rajattu, heidän vastuunsa on määritelty ennalta ja yksittäisen poliitikon valta on hyvin rajallinen muihin nähden, ei yksittäinen omaa etua ajava poliitikko onnistuisi tekemään niin suurta vahinkoa. Nykyinen kilpailukeskeinen järjestelmä, missä perustuslailla pyyhitään persettä, taas mahdollistaa nykyisen kaltaisen tilanteen, missä yksittäiset poliitikot kykenevät pyörittämään koko sirkusta oman tahtonsa mukaan. Jos nimittäin sitä perustuslain aatetta seurattaisiin, se ryhmäkuri olisi laiton - vaikka nykyään se kuulemma onkin aivan täysin lain mukaista toimintaa, koska se sopimus on jokaiselle kansanedustajalle vapaaehtoinen.

Ehkä se konstitutionalismi on kuitenkin utopistinen ajatus. Ettekö ihminen onnistuisi tekemään lait niin, että niiden väärinkäyttö olisi mahdotonta? Terveessä ja toimivassa yhteiskunnassa sen lain ei tarvitsisi olla kuitenkaan täydellinen, vaan sitä voitaisiin korjata aina tarvittaessa. Toki tällaisessa demokratuurissa lakeja myös korjataan aina kun sille on tarvetta, mutta kansa on harvemmin se joka siitä oikeasti hyötyy. Mutta kuten on nähty, on Suomi maailman onnellisin ja demokraattisin maa sekä lähes täydellinen oikeusvaltio - kunhan vaan mitataan oikealla tavalla että saadaan haluttu tulos. Eli eiköhän sopivasti mittaamalla Suomi ole myös terve ja toimiva yhteiskunta, jossa perustuslakia noudatetaan juuri kuten pitääkin?

Konsepti, termi vai sana?


Pilkunviilausta, pyh!

Jos otsikon kolmikon ero kuulostaa pilkun viilaamiselta ja typerältä aiheelta edes pohtia niiden eroja, suosittelen lopettamaan tämän artikkelin lukemisen tähän. Ja niille molemmille lukijoille, jotka moisesta välittävät, eikö olekin ärsyttävää kun ihmiset puhuvat asioista aivan väärillä nimillä? Nomenclature, termistö, on aihe josta olen jo muutamaan kertaan puhunutkin. Että asiasta voidaan puhua, on sille annettava nimi. Toki se nimi itsessään ei ole tärkeä - se voisi olla vaikkapa pelkkä numeroiden ja kirjaimien yhdistelmä, joka erottuu kaikista muista ja antaa siis yksilöidyn termin sille konseptille, josta halutaan puhua. Tilanne onkin usein sama keskusteluissa, kuin lähtisi varaosaluettelon numeroisarjojen sijaan tilaamaan puuttuvia osia "no se semmoinen ruuvi".

Konsepti tai käsite on usein jokin häilyvä ja hieman epämääräinen asia, luonnos, jota pyritään sitten määrittämään ja tarkentamaan. Ettei eri konseptit sekoittuisi keskenään, ne tulee erottaa toisistaan - tämä tapahtuu antamalla sille yksilöllinen nimi, eli termi. Termiksi voitaisiin valita tosiaan mikä tahansa tunnistettavissa oleva symboli tai useamman yhdistelmä, mutta niin muistamisen kuin esittämisen kannalta usein päädytään käyttämään kirjaimia ja niiden yhdistelmiä. Ja koska kirjaimien yhdistelmiä on rajaton määrä, helpointa olisi antaa jokaiselle konseptille oma ja ainutlaatuinen termi. Mutta silloin ihmisten pitäisi muistaa lukemattomia eri termejä, termistössä vähän oikaistaan ja käytetäänkin yksilöllisten termien sijaan jo valmiita kirjainten yhdistelmiä - sanoja.

Mutta sanojen käytössä termistönä on useampikin perustavaa laatua oleva ongelma... Paitsi niiden mukaan, jotka lopettivat tämän artikkelin luvun alun kehotuksesta - suurin osa ohittaa tämän joskus hyvinkin kriittisen keskusteluongelman olankohautuksella. Kaikkihan sen nyt tietää mitä mikäkin sana tarkoittaa! Kyllä, kaikki tietävät ainakin jollain tasolla käyttämiensä sanojen merkityksen itselleen, mutta kun muut voivat käyttää täsmälleen samaa sanaa terminä jollekin aivan toiselle konseptille, on riita valmis. Sanojen uudelleen määrittäminen, uuskieli, onkin yksi vallankäytön keino. Tällä voidaan estää tietyistä konsepteista puhuminen tai automaattisesti lyödä leimakirveellä toista heti keskustelun alkajaisiksi pelkästään käyttämällä sanaa, jolla on vahva painolasti jo valmiiksi.


Politiikan jargoni, josta kukaan ei ole samaa mieltä

Vasemmisto ja oikeisto ovat ehkä kaksi parasta sanaa, joista kummatkin kuvaavat tiettyjä aatteita, mutta myös konsepteja jotka ihan jokainen määrittää eri tavalla kuin muut. Tällöin on siis turhaa sanoa, että ne olisivat termejä, mutta keskusteluissa niillä kuitenkin kuvataan hyvin tarkkarajaisia asioita eli ne ovat kuin termejä. Termejä, joiden määritystä ei kannata lähteä etsimään yhdestäkään sanakirjasta, koska juuri sillä sanakirjan tavalla niitä termejä ei juuri kukaan kuitenkaan käytä. Valtaosa ihmisistä kuitenkin kykenee automaattisesti tunnistamaan sen "oikeistolaisen" ja "vasemmistolaisen" niin itsessään, kuin kaikissa muissa havaitsemissaan asioissa. Mutta riippuen siitä kumpaan "leiriin" kuuluu, se oikeisto/vasemmisto-"laisuus" on joko hyvä tai paha asia - yleensä se oma puoli on "hyvä"...

Oikeistolaiset ovat vasemmistolaisille natseja tai fasisteja, siinä kun vasemmistolaiset ovat oikeistolaisille kommareita tai sosialisteja. Ja siinä saadaankin sitten seuraavat neljä sanaa joiden takana olevat konseptit ovatkin sitten aivan oma matosoppansa. Oikeistolaiset ovat siis kansallissosialisteja tai kannattavat valtion tai vastaavan täyttä hallintaa kaikesta, vaikka oikeistolaisuuteen yleensä liitetään asioita kuten markkinaliberalismi ja yksityisomistus. Mutta koska uuskieli on muuttanut nämä termit, molemmat tarkoittavat ainoastaan "kansallismielistä" tai mitään siihen viittaavaa. Palingeneettinen ultranationalismi tai ur-fasismi on "fasismia" ja "natseja" ovat kaikki jotka kannattavat mitään mitä yksikään persu kannattaa. Ymmärtämällä mitä konsepteja kuvataan näillä kahdella sanalla, saa huomattavasti selvemmän kuvan siitä, mitä konseptia tämä natsifasistiksi haukkuva henkilö oikeasti halveksuu.

Oikeistolaisten sanastossa kommariksi ja sosialistiksi haukkuminen on tosin samanlaista uuskielistöä, mutta siellä taustalla on sentään joitain historiallisia yhtäläisyyksiä niihin termeihin sekä konsepteihin, joita näillä sanoilla alunperin kuvattiin. Suurin väärinkäsitys on kuitenkin siinä, että Suomea väitetään kommunistiseksi tai sosialistiseksi maaksi, vaikka kyseessä on sosiaalidemokraattinen maa, ns. "Pohjoismainen malli". Sosiaalidemokratia on kapitalistinen malli, jossa tietyt toiminnot tehdään kansalta varastetuilla (verotus) rahoilla, ettei yksityisten yritysten tarvitse itse huolehtia työvoiman koulutuksesta, terveydenhuollosta tai infrastruktuurista, jolla niitä omia tuotteita kärrätään pitkin ja poikin maailmaa. Jos siis vastustaa "pahaa sosialismia" kun Ylen Areena jakaa "ilmaiseksi" suoratoistona televisio-ohjelmia kansalle, on syytä vastustaa julkista terveydenhuoltoa ja koulujärjestelmää että pysyy se kokonaisuus "sosialismista" kasassa. Sillä "pahalla" osalla kun saattaa olla ihan oma nimikin, ettei tarvitse kaikkea heittää sen pesuveden mukana pois...


Eihän se nyt noin mene, tyhmä!

Niin, nämä määritykset ja termit sekä sanat joita käytin kuvaavat niitä tiettyjä konsepteja, joiden avulla itse määritän omassa nupissani niitä asioita. Ja kuten taisin jo mainita aikaisemmin, jokainen määrittää asiat sillä omalla tavallaan, joka usein poikkeaakin niistä toisten tavoista hahmottaa tätä maailmaa. Ja kun sitten asioista keskustelee, voidaan käyttää täsmälleen samoja sanoja, mutta aivan toisista asioista. Ja mistäs se sitten johtuu? Mahdollisesti eri ryhmien välisestä valtataistelusta, koska se joka määrittää sen yleisesti ymmärretyn version tavallisesti käytettävistä sanoista, määrittää samalla sen mitkä konseptit sallitaan ja missä valossa ne tulisi nähdä. Ja koska rakkaalla lapsella on monta nimeä, näille ryhmille jotka vallasta taistelee on lukuisia eri nimiä. Yleisnimitys niille voidaan kuitenkin helposti antaa - ne ryhmät ovat: "me" ja "muut".

Yksi suurimmista syyllisistä näihin oikeiston ja vasemmiston, kuin myös niin monen muunkin "me vastaan muut" ryhmittymän kahakkaan löytyy semmoisesta asiasta kuin kollektivismi. Moni aate, kuten esimerkiksi kommunismi ja fasismi, ovat kollektivistisia eli yhteisön etu ajaa yksilön edun edelle. Yksilö voidaan uhrata yhteisen hyvän vuoksi. Ja kun kaksi kollektivistista näkemystä ovat vastakkain, saadaan se "me vastaan muut" molemmille puolille. Siihen päälle vielä kumpainenkin ryhmä määrittää ne omat terminsä eri tavoilla ja ohittavat sen seikan, että pohjimmillaan kumpainenkin on usein lähestulkoon samaa pienillä vivahde-eroilla, kuten esimerkiksi ovat nykyvasemmisto ja -oikeisto. Kummatkin haluavat omat tyyppinsä kalifiksi kalifin paikalle, ajamaan omaa etua.

Keskustelu jää kuitenkin yleensä vaan sinne sanojen tasolle ja niitä konsepteja niiden sanojen alla hautautuneena ei yleensä edes pyritä nostamaan esiin siihen keskusteluun. Tietysti semmoinen syvällisten asioiden pohtiminen ja niistä keskustelu ei istu kahvipöytäkeskusteluun (saatikka nettipalstoille) joten olemme jumissa löyhästi määriteltyjen termien ja väärinkäytettyjen sanojen maailmassa. Media taas lisää soppaan mukaan jos jonkinmoiset mielikuvat yleisesti käytettäville sanoille, jolloin nämä median maalaamat sanat ovat lähes käyttökelvottomia niiden alkuperäisessä merkityksessä. Koitappa esimerkiksi mennä selittämään oikeistolaiselle että ei tämä nykyinen systeemi ole sosialismia, tai vasemmistolaiselle että ei ne persut ole fasisteja... yhtään sen enempää kuin se teidän kannattama kollektivismi. Kuinka paljon helpompaa olisikaan, jos puhuttaisiin asioista samoilla sanoilla ja termeillä, onnistuen selittämään ne konseptit joista haluaisi keskustella muille tarkasti sekä selvästi?